Kohti tasapainoa

Pääministeri Katainen ei tiedä mitä EU:n pankkiunionilla tarkoitetaan. Näin sanoi Kokoomuksen eduskuntaryhmän puheenjohtaja Jan Vapaavuori YLE radio 1:ssä 28.6. Vapaavuori jatkoi, että "termit ovat siitä hankalia, että jokainen mieltää niitä omalla tavallaan". Tässä Vapaavuori tuli sanoneeksi hyvin tärkeän asian.

On sanottu, että valta on kielen rakenteissa ja että ihmisiä hallitaan sanoilla. Näin onkin. Myös on totta, että demokratia syntyy keskustelusta. Tuolla keskustelulla pitää selvittää mitä kukin tarkoittaa Vapaavuoren mainitsemilla termeillä, siis käsitteillä. Ellei tällaista keskustelua käydä, ollaan hukassa. Käy kuten Markku Envall on sanonut: "Kulttuuri kestää melkein mitä tahansa, mutta sairasta kieltä, sanojen syöpää, se ei kauan kestä".

Nyt olemme tällä tiellä. Ei ole avointa julkista keskustelua niistä asioista, jotka ovat kiusallisia vallanpitäjille. Ei siis ole myöskään todellista demokratiaa. Keskustelu on näennäistä ja vallassa olevien tulkinnat käsitteistä otetaan tosissaan, olivatpa ne kuinka mielettömiä tahansa.

Virallinen totuus on, että Suomi on itsenäinen, vaikka valtiollinen itsenäisyys on menetetty EU-jäsenyydessä. EU:n lainsäädäntö ja sen tuomioistuimen päätökset ovat maamme lakien yläpuolella. Suomi on luopunut itsenäisestä ulko- ja turvallisuupolitiikasta sekä omasta rahastaan.

Virallinen totuus on, että Suomessa toimii demokratia, vaikka se on muuttunut näennäisdemokratiaksi. Eduskunta ja hallitus päättävät monia asioita vastoin kansalaisten enemmistön tahtoa ja ovat estäneet kansanäänestysten järjestämisen mm. euron käyttöönotosta ja EU:n perustuslain hyväksymisestä.

Virallinen totuus on, että Suomi on oikeusvaltio, vaikka maamme perustuslakia on rikottu useaan otteeseen ilman rangaistusta. Eduskunta ja hallitukset ovat tehneet päätöksiä, jotka ovat ristiriidassa maamme perustuslain kanssa. Perustuslain ylin tulkitsija Suomessa on eduskunta itse, ja se on todennut tehdyt perustuslain rikkomukset laillisiksi.

Pääministeri ei siis tiedä, mikä on pankkiunoni. Tietääkö hän mikä on liittovaltio? Pääministerin velvollisuus on kertoa kansalaisille, miten hän määrittelee tärkeimmät käsitteet.

EU:n sanotaan olevan matkalla liittovaltioksi. Pitää kysyä, mitä EU:lta vielä puuttuu, jotta se olisi liittovaltio. EU:lla on komissio, joka on eräänlainen virkamieshallitus, parlamentti, tuomioistuin, euro-raha ja keskuspankki. Unionilla on myös perustuslaki, jossa on määrätty tuleva ulko-, turvallisuus- ja puolustuspolitiikka sekä jäsenmaiden siirtyminen yhteen talous-, työllisyys- ja sosiaalipolitiikkaan. Jo pitkään on EU:lla ollut määräysvallassaan kauppa- ja maatalouspolitiikka. EU voi solmia kansainvälisiä sopimuksia jäsenvaltioiden puolesta. Mitä siis puuttuu liittovaltiosta? Verotusoikeus ja oikeus sodan aloittamiseen?

Jos jokin näyttää ankalta, kävelee kuin ankka ja ääntelee kuin ankka, se todennäköisesti on ankka. EU:lla on valtion toimielimet ja se toimii valtion tavoin.

Entä missä on keskustelu nykyisen politiikan vaihtoehdoista? Onko se ex-pääministeri Lipposen sanoin puskasta irvistelyä? Keskeinen käsitteellinen huijaus on ollut puhe yhteistyöstä. Kaikki tämä kansalaisten alistaminen ylikansalliseen harvainvaltaan on muka yhteistyötä. Yhteistyötä voi tehdä vain sellainen, joka hallitsee itseään. Itsenäinen ja demokraattinen Suomi voi vastata nykyisiin ja tuleviin ongelmiin sekä turvata kaikkien kansalaistensa pärjäämisen. Nykypolitiikan vaihtoehto on eroaminen eurosta ja EU:sta. Muutos on Suomen osalta suomalaisten kansalaisten käsissä.

Velka veli otettaessa, veljenpoika maksettaessa. Näin kertoo kansanviisaus. Velkaa on siis mukavampi ottaa kuin maksaa takaisin. Vanha viisaus pitää liiankin hyvin paikkansa myös nykyaikana.

Kehitysmaiden velkaantumisen kaava on ollut tiedossa jo pitkään. Ulkomaista velkaa on tarjottu usein runsaasti. Ongelmat ovat alkaneet siinä vaiheessa, kun on tarvittu uutta velkaa vanhojen velkojen maksamiseen. Velan saamisen ehtona on ollut mm. valtion omaisuuksien myynti, julkisten palvelujen yksityistäminen ja markkinoiden avaaminen ulkomaisille yrityksille. Aiemmin lähes omavaraisten valtioiden on ollut pakko viedä tuotteitaan saadakseen velkojen maksuun tarvittavaa ulkomaan valuuttaa. Viennistä saatava raha on ollut tiukassa, kun se on pitänyt hankkia muualle jalostettaviksi viedyistä halvoista raaka-aineista. Piiskurina "rakenteellisten uudistusten" toteuttamisessa ovat olleet Maailmanpankki ja Kansainvälinen valuuttarahasto IMF. Hyödyn tästä eriarvoisuutta ja köyhyyttä tuottaneesta politiikasta ovat korjanneet pieni paikallinen eliitti sekä kansainväliset suuryritykset ja -sijoittajat.

Nyt samaa köyhyyden globalisaatiota toteutetaan rikkaammissa maissa. Syventämisvaiheessa olevan EU-liittovaltion tärkein kokoonpanoliima on euro, varsinkin velkaeuro. Ylivelkaantuneiden jäsenmaiden miettiessä tulevaisuuttaan voidaan sanoa, että "eurosta eroaminen tulee liian kalliiksi". Ja tuleehan se kalliiksi jos näkymänä on, että siirryttäessä oman rahan käyttöön sen arvo suhteessa euroon romahtaisi, mutta euromääräiset velat jäisivät maksettaviksi. Eurovelka on ulkomaan velkaa. Eurossa pysyminen tulee kuitenkin vieläkin kalliimmaksi.

Suomi on vielä siinä tilanteessa, että omaan rahaan siirtyminen olisi helppoa. Suomen talous ei ole vielä romahduspisteessä. On mahdollista ottaa käyttöön oma raha ja tehdä siitä Ruotsin kruunun tavoin kelluva valuutta. On järkyttävää, että mikään nykyisistä eduskuntapuolueista ei tätä vaadi.

Omaan rahaan sirtymisen vaikeus on henkisellä puolella eli kysymys on tahtotilasta. Europropaganda on tehnyt tehtävänsä. On syytä muistuttaa, että euro ei suinkaan ole ollut vakaa, vaan se vahvistui muutamassa vuodessa suhteessa USA:n dollariin yli 90 prosenttia. Tämä on vaikeuttanut Suomen vientiä ja kotimarkkinayritysten toimintaa. Euron ansioksi on väitetty alhaisia korkoja. Kuitenkin Suomen todellinen korkotaso oli yhtä alhainen kuin euroaikana vv. 1960-1985. Korkeiden korkojen aika 1990-luvun lamassa syntyi politiikasta, jolla valmistaudutiin EU-jäsenyyteen.

Oma raha on yksi valtion itsenäisyyden edellytys. Oma raha tarvitaan, että voidaan rakentaa omaa taloutta ja huolehtia kansalaisten hyvinvoinnista.

Suomi joutuu ennen pitkää ottamaan käyttöön oman rahan. Se on parasta tehdä ennen kuin on pakko.

Euroopan unioni perustettiin liittovaltiohankkeeksi. Sitä on toteutettu pienten askelten politiikalla. Otetaan siis pieniä askeleita, jotka vievät kaikki samaan suuntaan. Liittovaltio-unionia on rakennettu myös muutamalla suurella askeleella. Niitä ovat EU:n rahan, euron käyttöönotto ja unionin perustuslaki, jonka nimeksi tuli lopulta Lissabonin sopimus.

Lissabonin sopimuksen mukaan EU:n jäsenvaltiot yhtenäistävät talous-, työllisyys- ja sosiaalipolitiikkansa. Tämän toteuttamiseen eli EU-liittovaltion syventämiseen tarjoaa meneillään oleva eurokriisi ainutlaatuisen tilaisuuden.

Meneillään on yhtä aikaa monen tasoisia kriisejä. Nykyinen talousjärjestelmä on syvässä kriisissä ja kuilun partaalla. Euron kriisi ja pankkikriisit lomittuvat toisiinsa. Taustalla on vakava demokratian kriisi. Se näkyy mm. siten, että lainsääädäntöä ohjaavat enemmän pankkien ja suuryritysten edut kuin kansalaisten tahto. Vallanpitäjät ovat samaistuneet enemmän muihin rahoittajiinsa kuin äänestäjiin. Näennäisestä demokratiasta on tullut rahan pikku apulainen.

Nykyinen tilanne on kaikessa järjettömyydessään vakava. Pankkien tyhjästä luomat velat maksatetaan kansalaisten aidolla työllä, kansallisomaisuuksien myynnillä ja peruspalvelujen leikkauksilla. Mielettömyyttä kuvaa se, että EU:n keskuspankki on lainannut liikepankeille lähes korottamasti yli 1000 miljardia euroa ja nuo pankit ja muut sijoittajat taas lainaavat ylivelkaisille valtiolle lähes 10 prosentin korolla.

Monet odottavat kriisin pelastusta siitä, että Kreikka eroaa eurosta. Myös laajempaa euroalueen hajoamista pidetään hyvin mahdollisena. Tällaisen varaan ei kuitenkaan kannata laskea. Kreikan euroero vaarantaisi koko EU:n. Euroalueen kohtalo riippuu ratkaisevasti Saksasta. Saksan johto tuskin haluaa luopua johtoasemastaan uudessa suurvallassa.

Hajoamispisteessä olevan rahaliiton koossa pitämiseen saattaa löytyä moniakin uusia konsteja. Sitä ennen toteutetaan eurokuria, tiivistetään liittovaltiota ja ajetaan alas julkista sektoria. Se on EU:n pienten askelten politiikan jatkoa.

Suomessa pitäisi jo kiireesti käydä keskustelua muustakin kuin yksittäisistä tukipaketeista. Onko Suomen tulevaisuus EU-valtiossa vai sen ulkopuolella ja mitä nämä vaihtoehdot tarkoittavat.

Muutama perusasia pitää muistaa. Ihmisten vapaaseen liikkumiseen ja kaupankäyntiin ei tarvita EU-jäsenyyttä. Euroopan talousaluesopimus (Eta) takaa elintarvikkeiden kauppaa lukuun ottamatta samat ehdot kaupankäynnille ja liikkumiselle kuin EU-jäsenyys. Mitä tulee kansainväliseen yhteistyöhön, sitä itsenäinen Suomi pystyy tekemään paremmin kuin alistussuhteessa elävä EU-Suomi.

Kyse on myös itsenäisyydestä, demokratiasta ja hyvinvoinista. EU on demokratian, kansanvallan vastainen järjestelmä, jota ohjaavat suuret jäsenmaat ja suuryritykset. EU-Suomi on menettänyt valtiollisen itsenäisyytensä. Kaikkien kansalaisten pärjäämisestä huolehtiminen vaatii maamme itsenäisyyden palauttamaista kansanvallan ja hyvinvoinnin perustaksi. Näin tulee tapahtumaan ennemmin tai myöhemmin. Olisi myös vallanpitäjien etu, että ennemmin.

Mikä on viisasta turvallisuuspolitiikkaa Suomen kannalta? Tämä kysymys on jäänyt venäläiskenraali Makarovin puheesta syntyneen kauhistelun varjoon.

Makarovin mukaan Suomen Nato-jäsenyys olisi uhka Venäjälle. Suomen pääministeri ja eduskunnan ulkoasiainvaliokunnan johto vähättelivät kenraalin lausumaa. Vähättely kertoo, että taitoa turvallisuuspolitiikan hoitamiseen ei ole.

Suomen turvallisuuspolitiikan ydinkysymys on edelleen maamme suhde Venäjään. Suomi ei ole eikä voi olla sotilaallinen uhka Venäjälle. Sen sijaan sellainen tilanne, että Suomi antaa muiden valtioiden tai sotilasliittojen käyttää aluettaan Venäjää vastaan, on uhka Venäjälle.Tämä perusasia Suomen ja Venäjän suhteista pitäisi ymmärtää. Useimmat suomalaiset sen ilmeisesti ymmärtävät, koska torjuvat Suomen liittämisen sotilasliitto Natoon.

Toinen tärkeä asia on se, että Venäjä ei ole Suomelle turvallisuuspoliittinen uhka, kun Suomi huolehtii siitä, ettei Venäjään suuntaudu uhkaa Suomen kautta. On Suomen kannalta merkittävää, miten tilanne nähdään suurvaltanaapurissa. Neuvostoliitto näki uhkan Saksan politiikan takia 1930-luvulla ja tuloksena oli Talvisota.

Suomen ulkopolitiikan vastuuhenkilöt ovat korostaneet sitä, että Suomi tekee turvallisuupoliittiset ratkaisunsa itse. Tätä sopii kyllä epäillä, kun Suomi on sitoutunut EU:n rakenteilla olevaan ulko-, turvallisuus- ja puolustuspolitiikkaan. Mutta vaikka Suomi tekisikin ratkaisunsa itse, on olennaista huomata, että Venäjä tekee myös turvallisuupolitiikkaansa koskevat ratkaisut itse. Näiden jättäminen huomiotta voi olla kohtalokasta Suomelle.

Suomen ei pidä nöyristellä mihinkään suuntaan. Puolueettomuus ei ole nöyristelyä, vaan kansanviisauden "Tiedä oma tilasi, anna arvo toisellekin" toteuttamista.

Sotien katkerien kokemusten jälkeen Suomessa luotiin - kokoomuslaisen J.K. Paasikiven johdolla - puolueettomuuspoliitiikka. Se ei ole vanhentunut, vaikka onkin nyt hylätty.

Suomi voi valita Venäjä-suhteessaan nojaamisen taitoon tai voimaan. Ulkoasiainvaliokunnan johdon puheet kertovat selkeää kieltä siitä, että luotetaan sotilaalliseen voimaan. Se on suuri virhe. Suomi ei voi nojata sotilaalliseen voimaan, mitä sillä ei suurvaltaa vastaan ole ja mitä ei kuitenkaan pahimman sattuessa mistään tule. Voimme nojata vain taitoon, jota Suomessa on, kun se otetaan käyttöön.

Suomi tarvitsee puolueettomanakin omat riittävän vahvat puolustusvoimat, joiden tärkein tehtävä on osoittaa, että Suomi ei anna käyttää aluettaan ketään vastaan.

Kun puolueettomuuspolitiikan edut ymmärretään ja toteutetaan käytännössä, voimme olla turvallisella mielellä. Nykyiseen politiikkaan tarvitaan perusteellinen suunnanmuutos, sillä Suomi voi toteuttaa puolueettomuuspolitiikkaa vain itsenäisenä erossa Nato:sta ja EU:sta.

Tasapainon löytyminen ihmisen tarpeiden ja luonnon kestokyvyn välille on edellytys nykyisten ihmisyhteisöjen säilymiselle.

Hyvinvointi voidaan turvata kun luovutaan talouskasvun vaatimuksesta.

Toimiva demokratia on päätöksentekoa ihmisten ehdoilla ja korjaa omat virheensä.

Taloudessa on kyse sopimuksista. Talouden on palveltava ihmistä ja yhteiskuntaa. Siksi valtaa ja pääomia pitää hajauttaa, niiden kasautumista rajoittaa.

Yhteiskunnallisten jännitteiden vähentäminen helpottaa yksilön elämänhallintaa. Oikeudenmukaisuus lisää hyvinvointia.

Tasapaino puuttuu

Tämänhetkinen tilanne, jossa ihmiskunta käyttää luonnonvaroja yli niiden kestokyvyn samalla kun suuri osa ihmisistä jää vaille riittävän ravinnon ja puhtaan juomaveden tapaisia välttämättömyyksiä, on esimerkki tasapainon puuttumisesta.

Tiedämme, että luonnonvarojen käyttö on mahdollista saattaa kestävälle tasolle ja turvata samalla kaikkien perustarpeiden tyydyttyminen. Tällaisen tasapainotilan saavuttaminen vaatii mm. pakonomaisen talouskasvun ajatuksen hylkäämistä, eriarvoisuuden vähentämistä ja pitkäjänteistä ajattelua vain harvoja hyödyttävän kvartaalitalousajattelun tilalle.

Ajatus yhteiskunnallisesta tasapainosta pitää sisällään muun muassa sellaisia asioita kuin turvallisuus, tasa-arvo, kokemus oikeudenmukaisuudesta, ennustettavuus, pitkäjänteisyys, kestävyys, ihmisten mahdollisuus vaikuttaa elämäänsä ja ympäröivään yhteiskuntaan, toimiva viestintä ja pyrkimys kohti demokratiaa. On helppo nähdä, että kaikesta tästä on pulaa, katsellaan sitten tilannetta yksilön elämän näkökulmasta, yksittäisen valtion tasolla tai koko maailmassa.

Yhteiskunnallisessa mielessä tasapainon saavuttaminen ei voi tarkoittaa yhtä muuttumatonta tilaa, staattista pistettä joka pyritään säilyttämään - sellaista ei ole olemassa sen enempää menneisyydessä kuin tulevaisuudessakaan. Tasapainon hakeminen on jatkuvaa työtä, jossa yllättäviinkin muutoksiin reagoidaan eri osa-alueet huomioiden.

Missä olemme, minne menossa?

Nykyinen talousmalli on epäonnistunut. Se luo kasvavaa eriarvoisuutta eikä kykene vastaamaan kysymykseen, miten turvataan kaikkien ihmisten perustarpeet. Lisäksi tämä talousmalli toimii kuin syöpäkasvain. Se tuhoaa elättäjäänsä, ympäristöä, jonka hyvinvoinnista koko ihmiskunta on riippuvainen.

Nykyinen talousmalli on riippuvainen talouskasvusta. Kasvua on pyritty ylläpitämään luonnonvarojen kulutuksen jatkuvalla lisäämisellä ja kasvattamalla velan määrää. Kumpikin keino näyttää loppuun käytetyltä.

Nykymalli on aiemmin vaikuttanut toimivalta ja perustellulta. Siksi jotkut luottavat siihen edelleen ja odottavat sen toimivan jatkossakin. Olosuhteet ovat kuitenkin muuttuneet. Nyt ajattelun pitää murtautua ulos nykyisen, tiensä päähän tulleen järjestelmän kahleista.

Poliittisen ja taloudellisen eliitin liittoutuminen on muuttanut demokratian, sikäli kun sitä on ollut, näennäiseksi. Hyväksytty elämäntapa määräytyy suursijoittajien ja -teollisuuden tarpeista ja palvelee harvalukuista taloudellisesti hyvinvoivaa joukkoa. Kääntöpuolena on voimakkaasti kasvanut eriarvoisuus ja köyhyys. Näin ei voi jatkua. Edessä on joko hallittu tai hallitsematon suunnanmuutos. On lopulta kaikkien etu, että puuttuva tasapaino löydetään hallitusti.

Demokratia on syytä nähdä tavoitteena, jota kohti on syytä pyrkiä, mutta jota ei täydellisenä voida saavuttaa. Sama pätee koko yhteiskunnalliseen kehitykseen. Kysymys on suunnasta, siitä liikutaanko oikeaan vai väärään suuntaan. Tähän kysymykseen on jatkuvasti haettava vastauksia. Siihen tarvitaan avointa julkista keskustelua. Aito demokratia syntyy keskustelusta.

Vakavat demokratia-, ympäristö-, talous- ja sosiaaliset ongelmat liittyvät toisiinsa. Niinpä kestävien ratkaisujenkin on liityttävä yhteen.

Kun tehdään päätöksiä, on kysyttävä mikä on oikein ja mikä väärin. Yhteiskunnan onnistumista on mitattava sillä, miten voivat he, jotka voivat kaikkein huonoimmin.

Tarvitaan perustavaa muutosta. Tarvitaan vakavaa pyrkimystä tasapainoon.

1. Tasapaino ihmisten välille

Perustarpeet, osallistumisen mahdollisuus, oikeudenmukaisuus

Kaikkien ihmisten perustarpeet on tyydytettävä. Riittävä ja terveellinen ravinto, puhdas vesi, asunto, jokapaiväiseen elämään kuuluvat perushyödykkeet sekä perusterveydenhoito ja -koulutus voidaan taata jokaiselle. Kyse on vain siitä halutaanko näin tehdä.

Asunnoista ja asuinalueiden rakentamisesta ei saa tehdä laillisen ryöstön kohteita. Asuntorakentamisessa tulee olla mahdollisuus asukkaiden itsensä toteuttamaan tuotantoon. Valtio voi antaa tai taata pitkäaikaisia halpakorkoisia tai korottomia lainoja asukkaille ja näiden hallinnoimille yhteisöille sen sijaan että antaisi niitä sellaisille tahoille, jotka rahastavat ihmisen yhdellä perustarpeella, asumisella.

On taattava osallistumisen mahdollisuus, työtä ja mielekästä tekemistä kaikille työkykyisille

Tarvitaan perustulo, lähtien siitä, että kaikkien perustarpeiden tyydyttäminen on yhteiskunnan velvollisuus. Tämän vastineeksi yhteiskunta odottaa jokaiselta osallistumista, eli opiskelua tai työsuoritusta, ja huolehtii siitä, että jokaisella työkykyisellä on työtä tai muuta mielekästä tekemistä.

Tarvitaan tulonjako ja verotus, jotka yleisesti koetaan oikeudenmukaisiksi

Peruspalvelut - terveydenhoito, koulutus, sosiaaliturva, tekninen perusrakenne - joista yhteiskunta vastaa, rahoitetaan verotuksella ja valtion luomalla rahalla. On huolehdittava siitä, että tehdyn työn ja tuotannon tulokset jäävät riittävässä määrin hyödyttämään koko yhteiskuntaa.

Kenenkään käteen jäävän tulon ei tarvitse olla yli 10-kertainen pienimpään tuloon verrattuna. Tulojen kohtuullistaminen voidaan toteuttaa verotuksen avulla. Eläkekatto lisää oikeudenmukaisuutta.

Jokaisella valtiolla itsellään tulee olla ensisijainen vastuu omista kansalaisistaan. Laaja maastamuutto tuhoaa yhteiskuntien tulevaisuutta, jos nuoret ja koulutetut muuttavat pois.

Täysin vapaa maahanmuutto sekä siihen liittyvä palkkojen ja työehtojen polkeminen hyödyttävät vain harvoja.

Valtiolla on oikeus määritellä alueellaan noudatettavat työehdot ja valvoa niiden toteutumista.

Rikkaiden maiden moraalinen velvollisuus on osallistua kansainväliseen yhteistyöhön kehitysmaissa vallitsevan hädän ja äärimmäisen köyhyyden poistamiseksi ja pakolaisongelmien ratkaisemiseksi. Kehitysavun tavoitteena tulee olla auttaa kehitysmaita tulemaan toimeen omillaan.

Kaikkia ei voida auttaa omassa maassaan tai lähialueellakaan, minkä vuoksi rikkaiden maiden on myös vastaanotettava hätääkärsiviä pakolaisia.

Maahanmuuttajien sopeutumisen helpottamiseksi ja syrjäytymisen estämiseksi heille on järjestettävä riittävästi paikallisen kielen sekä tapa- ja muun kulttuurin opetusta.

Kaikille maailman ihmisille voidaan turvata riittävä ruoka, puhdas vesi, perusterveydenhoito, peruskoulutus ja saniteettipalvelut kun siihen käytetään 10 prosenttia maailman nykyisistä asemenoista.

Maailmanlaajuinen tasapaino vaatii asevarustelun rajoittamista ja siihen käytettyjen voimavarojen ohjaamista ympäristöongelmien hoitoon sekä köyhimpien ihmisten aseman parantamiseen. Äärimmäisen köyhyyden poistaminen ja naisten koulutus ovat tehokkaimmat keinot liikakansoituksen torjunnassa.

Aseriisunta on yksi tärkeimmistä kysymyksistä. Sen toteuttamista edistää valtioiden sisäisten jännitteiden purkaminen ja luonnovarojen nykyistä kestävämpi käyttö.

2. Valta kuuluu kansalaisille

- On tehtävä mahdolliseksi sitovat alueelliset ja valtiolliset kansanäänestykset

- On toteutettava sananvapaus myös käytännössä

- On kitkettävä kaikki korruptio - myös rakenteellisen korruptio

Valtiollinen itsenäisyys on syytä nähdä aidon demokratian perustana. Valtio on itsenäinen, kun sillä on muista valtioista riippumaton lainsäädäntövalta, omaan lainsäädäntöön nojaava itsenäinen tuomioistuinlaitos ja oma ulkopolitiikka.

Kansalaisten ääni kuuluu paremmin pienissä kuin suurissa yksiköissä. Historiasta ja mm. luonnonolosuhteista juontuvat erityispiirteet on helpompi ottaa huomioon pienehköillä alueilla.

Ylikansalliset hallintomallit voivat muuttua yhteistyösuhteista alistussuhteiksi. Silloin ne voivat muuttua ongelmien ratkaisijoista uusien ongelmien lähteiksi. Laajaa ja syvää kansainvälistä valtioiden yhteistyötä tarvitaan. Sellaista voivat tehdä vain valtiot, jotka hallitsevat itseään.

Kansanäänestyksiä on voitava järjestää kansalaisaloitteiden pohjalta, jolloin tietty määrä äänioikeutettuja voi saada aikaan äänestyksen. Samasta asiasta voidaan äänestys järjestää vain tietyn väliajan (esim. neljä vuotta) kuluttua.

Kansanäänestykset pakottavat yhteiskunnalliseen keskusteluun. Ne myös ehkäisevät vallan keskittymistä ja korruptiota, myös rakenteellista korruptiota.

Todellisessa demokratiassa, kansalaisyhteiskunnassa ihmiset ovat vaikutusvaltaisia päättäjiä eivätkä hallitsemisen kohteita. Kansalaisyhteiskunnassa ei pidä hyväksyä, että rahalla voi ostaa ääniä ja vaikutusvaltaa.

Puolueita on kohdeltava tasapuolisesti. On lähdettävä siitä, että aiempien vaalien tulos ei ole tae tulevasta. Vapaat vaalit tarkoittavat, että äänestäjillä on vapaus valita ja myös sitä, että vaaleihin osallistuvilla puolueilla ja ehdokkailla on oltava todellinen mahdollisuus kertoa äänestäjille olemassaolostaan ja omista tavoitteistaan. Tämä on mahdollista, kun valtiovalta tarjoaa keskustelulle kanavat, jotka tavoittavat kaikki äänestäjät

Korruption torjumiseksi puolueiden ja ehdokkaiden varainhankinnan on oltava avointa ja julkista. Vain yksityishenkilöillä tulee olla oikeus lahjoittaa rahaa poliittiseen toimintaan ja vain varsin rajoitettu määrä vuosittain. Myös poliitikkojen omaa rahankäyttöä vaaleissa on rajoitettava.

Demokratian edellytys on avoin julkinen keskustelu ja tiedonvälitys, vuoropuhelu ihmisten välillä. Jokaisella kansalaisella, päättäjällä ja medialla on oma vastuunsa yhteiskunnasta ja sen kehityksestä. Uusia aatteita edustavia puolueita ei pidä eristää tärkeimmän poliittisen keskustelun ulkopuolelle ja julkinen TV ja radio tulee kustantaa verovaroin.

Kansanvaltaa voidaan turvata myös siten, että maahan perustetaan poliitikoista ja puolueista riippumaton perustuslakituomioistuin.

3. Tasapaino talouden ja ihmisten välille

- Talouden ja markkinoiden on palveltava ihmisiä

- Rahan hallinta kuuluu valtiolle

- Valtaa ja pääomia pitää hajauttaa, niiden kasautumista rajoittaa

Tavara- ja palvelutuotannon kasvu on aiemmin lisännyt hyvinvointia, mutta ei lisää enää. Itse asiassa monet taloutta kasvattavat toimet vievät pohjaa hyvinvoinnilta.

Hyvinvoinnin turvaaminen ja nykyisen talousmallin välttämätön uudistaminen vaatii talouskasvun vaatimuksesta luopumista. Tarvitaan talousmallia, joka ei ole riippuvainen talouden kasvusta.

Työn ja tuotannon tulosten on ohjauduttava ihmisten perustarpeiden tyydyttämiseen eikä keinottelutalouteen kuten nyt tapahtuu. Pääomien siirtelyä tulee säädellä ja verottaa.

Rahan ei pidä olla yksityisten pankkien luomaa velkaa vaan valtion tulee luoda itse rahansa. Liikepankeilta tulee poistaa oikeus velan luomiseen tyhjästä. Rahan luomista pitää valvoa ja kiertävää rahamäärää säädellä verottamalla. Valtion ei siis tule painaa rahaa loputtomiin.

Valtion luomalla rahalla voidaan maksaa kansalaiset tekemään töitä valikoiduille aloille. Näitä ovat esim. terveyden- ja vanhustenhoito, koulutus, poliisi, armeija, palokunnat, posti sekä rautatiet ja muut liikenneväylät.

Vastuu pankkien ja yritysten toiminnasta kuuluu niiden johtajille ja omistajille. Heidän tulee olla henkilökohtaisessa vastuussa yrityksen toiminnasta.

Valtio ei välttämättä tarvitse ulkomaista velkaa, kun sillä on oma raha, keskuspankki ja päätösvalta.

Muusta maailmasta ei pidä eikä tarvitse eristäytyä, vaikka nykyinen lähes täydellisen vapaa kaupankäynti maapallolla ei ole läheskään kaikkien etujen mukaista. Täydelliselle vapaakaupalle ja maailmanlaajuiselle keinottelulle ei ole olemassa edes teoreettista perustetta, sillä ns. “suhteellinen etu” kaupankäynnissä ei mm. pääomien vapaan siirtelyn vuoksi nykyisin toimi. Toimii keskittävä “absoluuttinen etu”. Pääomien siirtelyn ja kaupan täydellisestä vapaudesta hyötyvät vain harvat.

Keinottelun vähentämiseksi pitää toteuttaa valuutansiirtovero eli ns. Tobinin vero. Veroparatiisien hyväksikäyttö pitää kieltää.

Työttömyyden vähentämiseksi tavoitteeksi on otettava elinaikaisen työajan lyhentäminen. Se voidaan toteuttaa esimerkiksi siirtymällä nelipäiväiseen työviikkoon.

Työllistämistä vaikeuttaa ja koneellistamista edistää, että yritysten osuus sosiaaliturvan kustannuksista peritään työperusteisesti. Se pitää periä tuotantoperusteisesti. Työn sivukuluista on luovuttava ja otettava käyttöön toiminnan jalostusarvon perusteella perittävä maksu.

Julkisen vallan eli valtion ja kuntien on huolehdittava, että kaikki työttömät ja myös nuoret saavat työtä.

4. Tasapaino ihmisen tarpeiden ja luonnon kestokyvyn välille

- Taloudellisen kasvun sijasta tavoitteena pitää olla ihmisten perustarpeiden tyydyttäminen

- Hyvinvoinnin mittareiden on otettava huomioon ympäristön tila, josta ihmistenkin hyvinvointi riippuu

Kilpailu ei ole ratkaisu ongelmiimme. Harvoja hyödyttävän kilpailun sijasta on otettava tavoitteeksi kaikkien pärjääminen.

Kokonaistuotanto, BKT ei mittaa hyvinvointia. Hyvinvoinnin mittaamisessa on otettava huomioon esim. tulonjako, ympäristön tila ja se, tyydyttyvätkö kaikkien ihmisten perustarpeet.

Uusiutuviin energialähteisiin perustuva energiantuotanto on parasta turvallisuuden, työllisyyden, omavaraisuuden, huoltovarmuuden, ympäristön ja myös talouden kannalta.

Jokaisella valtiolla on oikeus ja myös velvollisuus pyrkiä omavaraisuuteen elintarviketuotannossa.

Markkinatalous tyydyttää ne tarpeet, jotka se itse luo. Kulutusyhteiskunta perustuu tyytymättömyyden, siis uusien tarpeiden luomiseen. Lääkkeeksi tyytymättömyyteen tarjotaan ostettavaa tavaraa tai palvelua. Tavaran määrä ei kuitenkaan aineellisten perustarpeiden tyydyttämisen jälkeen ratkaise ihmisen onnellisuutta.

Aineellisen elintason sijasta huomio on kiinnitettävä elämisen tasoon. Tila ja tarve jatkuvalle kasvulle on henkisellä puolella. Sieltä löytyy myös ihmisen syvin onnellisuus.

...........................................................................................

Oheinen teksti on yllekirjoittaneen puheenvuoro tulevaisuuskeskusteluun, jota on syytä käydä. Manifesti on määritelmän mukaan periaatteiden ja aikomuksien ilmoitus.