Kohti tasapainoa

Nuorten syrjäytyminen on noussut syystäkin huolenaiheeksi. Jotain tarttis tehdä on yleinen käsitys, kun vuosittain esim. jää joukoittain nuoria aikuisia työkyvyttömyyseläkkeelle mielenterveysongelmien takia.

Jossakin on siis vikaa. Valtiovalta ei ole tehnyt riittävästi, jotta nuoret voisivat pärjätä yhteiskunnan ja työelämän muutoksissa.

Tuhannet nuoret jäävät vuosittain ilman koulutuspaikkaa. Monet koulutuspaikan saaneet tekevät pitkiä aikoja töitä ilman palkkaa. Satojatuhansia suomalaisia, joiden joukossa on paljon nuoria, on jatkuvasti palkattomassa työharjoittelussa.

Suuri osa tarjolla olevista työpaikoista on osa-aikaisia tai pätkätöitä sellaisella palkalla, jolla ei elä. Kun tarjolla on provisiopalkkaista roskalehtien myyntityötä, on syytäkin puhua paskatöistä. Tämän päivän paskatyön ero muutaman vuosikymmenen takaisessa maatalousyhteiskunnassa yleiseen lannanlevitykseen on selvä. Ero on työn mielekkyydessä tämän päivän tappioksi.

Samaan aikaan päättäjät hokevat, että työuria pitää pidentää. Näin pitää tehdä, vaikka koneet tekevät yhä suuremman osan ihmistyöstä ja todellinen työttömien määrä on kaksinkertainen virallisiin työttömyyslukuihin verrattuna.

Päättäjien puheiden ja vallitsevan todellisuuden välinen ristiriita ei jää huomaamatta, vaikka siitä ei julkista keskustelua juuri käydäkään. Valtiovalta hyväksyy johtajien ja yritysten äärimmäisen ahneuden. Samaan aikaan pienituloisimmille tarjotaan tulonmurusia, jotka toisella kädellä viedään.

Nuoret ovat oppimiskykyisiä. Kaikki eivät halua tarjolla olevaan oravanpyörään. Osa jättäytyy mieluummin yhteiskunnan ulkopuolelle kuin hukkaa aikansa mielettömiltä tuntuviin asioihin.

Kun yhteiskunta toimillaan osoittaa, että osa meistä on tarpeettomia, voimme katsoa yhdessä peiliin. Kun systeemi syrjäyttää nuoria, on heitä turha syyttää. Terve ja tasapainoinen yhteiskunta tarvitsee jokaista. Ja terveessä yhteiskunnassa on enemmän työkykyisiä kuin sairaassa. Jokaiselle työkykyiselle on mielekästä tekemistä. Ellei ole, vika on systeemissä.

Nuoret ansaitsevat näkymän tulevasta ja toivoa paremmasta. Tarvitaan perustavia muutoksia. Kaikkien pärjääminen on nostettava harvoja hyödyttävän kilpailun tilalle.

Suomen Euroopan unionille maksama nettojäsenmaksu oli v. 2011 ennätyksellisen suuri. Tullimaksut huomioiden Suomi maksoi EU:lle yli 800 miljoonaa euroa enemmän kuin sai takaisin.

Erilaisiin hankkeisiin anottua ja saatua ”EU-rahaa” tuodaan uutisoinnissa esille näyttävästi. Myös EU:n kassasta maksettu maataloustuki on usein esillä. Tätä ns. EU-rahaa tuli siis v. 2011 yli 800 miljoonaa vähemmän kuin suomalaiset EU:lle maksoivat.

Yksi merkittävä seikka EU-maksuissa on jäänyt kokonaan vaille huomiota. Jäsenmaksut EU:lle määräytyvät mm. arvonlisäveron ja jäsenmaiden kokonaistuotannon perusteella. Tämä tarkoittaa sitä, että suomalaiset maksavat jäsenmaksuja suhteessa enemmän kuin niiden maiden asukkaat, joissa on laaja harmaa talous, joka ei näy tilastoissa.

Suomalaiset maksavat yhä enemmän myös siksi, että monet muut jäsenmaat ovat vaatineet ja saaneet alennuksia omiin maksuihinsa. Näin on toteutettu kansanviisautta ”hölmön eväät syödään ensin”.

Ja mistä sitten maksamme EU:lle? Kun katsotaan EU-jäsenyyden seurauksia, maksamme EU:lle yhä enemmän yhteiskuntamme tuhoamisesta. EU-jäsenyys ei ole tuonut Suomelle mitään sellaista hyvää, mitä emme olisi saaneet EU:n ulkopuolella. Sen sijaan EU-jäsenyyden aiheuttamat vahingot ovat laajat myös ilman eurokriisin tukipaketteja.

Puutteellisen julkisen keskustelun takia monet suomalaiset eivät vieläkään tiedä, että Euroopan talousaluesopimus (Eta) takaa samat liikkumisen ja kaupankäynnin olosuhteet (elintarvikekauppaa lukuun ottamatta) kuin EU-jäsenyys ja Suomi voi siirtyä Eta-sopimukseen koska tahansa.

Jäsenmaksut ovat vain osa EU-jäsenyyden taloudellisista vaikutuksista. Koko lainsäädäntö on muokattu EU:n määräysten mukaiseksi sekä alistettu suuryrityksiä ja pankkeja hyödyttävään politiikkaan. Tämä on jo tullut hyvin kalliiksi suomalaisille mm. pääomien jatkuvana maastavientinä ja kansallisomaisuuden polkumyyntinä ulkomaille.

Ellei tämä lopu niin sehän saa jatkua. Suomea imetään kuiviin niin kauan kuin suomalaiset sitä sietävät.

Vaihtoehto EU-jäsenyydelle on Eta-sopimus ja euron vaihtoehto on oma raha. Näihin muutoksiin tarvitaan eduskunnan enemmistön päätös. Ensin tarvitaan kansalaisten laajaa heräämistä toimimaan muutoksen puolesta.

Nykyisessä eduskunnassa ei ole yhtään puoluetta, joka vaatisi Suomen eroa eurosta ja EU:sta. Seuraavassa eduskunnassa täytyy olla.

Presidentti Niinistö sanoi puheessaan 21.8. että Suomen liittyminen Euroopan unioniin oli peruuttamaton valinta. Presidentin sanomaa on syytä tutkia tarkemmin.

Suomi liitettiin EU:hun eduskunnan v. 1994 tekemällä 2/3 enemmistöpäätöksellä. Eduskunnan päätöstä edelsi neuvoa-antanut kansanäänestys, jossa 56,9 prosenttia äänestäneistä kannatti ja 43,1 vastusti liitosta.

Neuvoa-antaneen kansanäänestyksen tulos perustui suurelta osin siihen, että kansalaisille luvattiin EU-jäsenyyden lisäävän mm. turvallisuutta, työllisyyttä ja ulkomaisia sijoituksia . Jäsenyyden kannattajat lupasivat, että Suomen itsenäisyys ja oma raha säilyvät. EU:n ulkopuolelle ”yksin” jäämisen peloteltiin muuttavan Suomen ”albaniaksi”. Jäsenyyden kannattajilla oli takanaan suurteollisuuden ja etujärjestöjen rahoituksen lisäksi ylivoima medianäkyvyydessä.

Suomalaiset käytännössä huijattiin EU-jäsenyyteen. Jäsenyyden vastustajien varoitukset EU-jäsenyyden kohtalokkaista seurauksista ovat toteutuneet turhankin hyvin. Valtiollisesta itsenäisyydestä ja omasta rahasta on luovuttu, eriarvoisuus ja köyhyys lisääntyvät, kansallisomaisuutta on polkumyyty ulkomaisille sijoittajille, Suomi on sidottu EU:n liittovaltio- ja sotilasliittokehitykseen.

Oma lukunsa on asian oikeudellinen puoli. EU-jäsenyys oli ja on ristiriidassa Suomen perustuslain kanssa, jonka mukaan Suomi on itsenäinen valtio ja ylin valta täällä kuuluu Suomen kansalle. Perustuslain vastainen tilanne on mahdollinen, koska ylin perustuslain tulkitsija Suomessa on eduskunta itse ja se on katsonut tehdyt perustuslain vastaiset päätökset laillisiksi. Joskus tulevaisuudessa tutkijoilla on ihmettelemistä, kun he käyvät läpi Suomen EU-tietä.

Nyt siis tasavallan presidentti kertoo, että EU-liitos oli peruuttamaton valinta. Tämäkö siis on demokratiaa? Missä ovat niiden suomalaisten oikeudet, joilla ei ollut mahdollisuutta äänestää EU-jäsenyydestä neuvoa-antaneessa kansanäänestyksessä v. 1994? Onko niin, että v. 1976 jälkeen syntyneillä - jotka eivät voineet äänestää v. 1994 - ei ole enää koskaan mitään sanottavaa Suomen valtiolliseen asemaan ja EU-suhteisiin? Entä niiden kansalaisten oikeudet, jotka kokevat tulleensa petetyiksi?

Päätös siitä, että Suomi eroaa EU:sta voidaan tehdä eduskunnan enemmistöllä koska tahansa. Miksi tämä tosiasia pitää valtiojohdon taholta torjua? Onko niin, että tehtyjen ratkaisujen uudelleenarviointi pelottaa?

Kun valtiojohto yrittää riistää kansalaisilta mahdollisuuden tehdä uusia päätöksiä keskeisistä asioista ollaan demokratian kannalta heikoilla.

On entistäkin selvempää, että Suomen itsenäisyyden palauttaminen EU:sta eroamalla vaatii päätöksentekijöiden vaihtamista.

Eurooppaministeri Stubb sanoi äskettäin euron olevan Suomelle peruuttamaton valinta ja Suomen sitoutuneen EU-jäsenyyteen ja euroon sataprosenttisesti. Ministerin lausunto saa syvyyttä, kun muistetaan mitä hän sanoi marraskuussa 2011: ”Minä näen euron oleellisesti darvinistisena valuuttana. Siinä on kysymys eloonjäämistaistelusta. Ja siten kysymys kuuluu pitäisikö poliitikkojen vai markkinoiden määrätä. Minä haluaisin sanoa, että markkinoiden pitäisi. Me tarvitsemme Eurooppaan enemmän kilpailua, liikkuvuutta ja kapitalismia – emme vähemmän.”

Stubbin mukaan Euroopan institutionaalinen ydin ei ole todella toteutunut, mutta tällä kertaa se saattaa olla toteutumassa – markkinoiden toimesta. Ministeri halusi EU:lle ”budjettitsaarin”, ”talousasioiden komissaarin jolla on vahvistettu valta pitää jäsenvaltiot suoralla ja kapealla polulla.”

Tämän pitäisi olla selvää tekstiä. Euroministeri näkee euron olevan se liima, jolla rakenteilla oleva EU-valtio pidetään koossa. Ministeri myös selväsanaisesti kannatti harvainvallan vahvistamista.

Kun Stubb puhui Suomen valinnasta, sanomatta jäi, että suomalaiset eivät ole koskaan euroa valinneet. Sen on valinnut Suomen poliittinen eliitti kansalta kysymättä, perustuslaista ja kansalaismielipiteestä välittämättä. Euroon on sitoutunut tämä sama eliitti, ei Suomi. Ministerin europuheet osoittavat öykkärimäisyyttä ja täydellistä piittaamattomuutta kansanvallasta.

Toisenlaista puheenpartta viljelevä Perussuomalaisten puheenjohtaja Soini ehdotti, että Pohjois- ja Etelä-Eurooppaan pitää luoda omat rahaliitot. Jo 7. kesäkuuta Soini sanoi Talouselämä-lehdelle, että euro on luotava uudestaan. Soinin mukaan Euroopan unioni on paljon parempi idea kuin euro. Talouselämän jutussa Soini kertoo, että ”panostukset köyhyyden torjuntaan, ympäristön suojeluun ja luomutuotantoon ovat hyviä, mutta parasta EU:ssa on 500 miljoonan ihmisen kotimarkkina-alue. Vapaa liikkuvuuskin on hyvä ja maiden välisestä yhteistyötä hyötyvät kaikki”.

Nyt Soini siis esittää ongelmallisen euroalueen jakamista kahteen. Soinin mukaan pohjoiseen euroon kuuluisivat Saksa, Hollanti, Baltia ja Pohjoismaat. Suomi on nyt ainoa Pohjoismaa, joka on luopunut omasta rahastaan. Ruotsalaiset ja tanskalaiset torjuivat euron kansanäänestyksissä. On vaikea nähdä syytä, miksi muut Pohjoismaat nyt eurokriisiä seurattuaan lähtisivät Soinin esittämään uuteen euroalueeseen ja luopuisivat omista valuutoistaan.

Euroministeri Stubb ja eurokritiikillä äänet kerännyt Soini löytävät toisensa kannattaessaan Suomen pysymistä EU:n jäsenenä ja eurossa. Yhteistä on sekin, että EU-jäsenyyden etuja luetellessaan kaverukset jättävät kertomatta, että vapaaseen kaupankäyntiin ja liikkumiseen EU-alueella ei tarvita EU-jäsenyyttä. Voimassa oleva Euroopan talousaluesopimus (Eta) riittää. Mitä tulee valtioiden yhteistyöhön, sitä tarvitaan. EU-jäsenyydessä ja eurossa on kuitenkin kyse alistussuhteista, ei yhteistyöstä.

Suomen tulevaisuuden vaihtoehdoista pitää keskustella. Itsenäisyyspuolueen esittämä vaihtoehto lähtee siitä, että maamme valtiollinen itsenäisyys palautetaan kansanvallan ja hyvinvoinnin perustaksi. Omaa rahaa, keskuspankkia ja talouspolitiikkaa tarvitaan, jotta voidaan huolehtia omasta taloudesta ja yhteiskunnallisesta kehityksestä. Tämä tarkoittaa eroamista eurosta ja EU:sta, joka tapahtuu eduskunnan enemmistön päätöksellä. Muutos on kansalaisten käsissä.

Hyvän hoidon vaatimukset eivät täyty suurimmassa osassa Suomen vanhustenhoidon laitoksia. Näin on todennut Valvira eli Sosiaali- ja terveysalan lupa- ja valvontavirasto.

Valmisteilla olevasta vanhuspalvelulaista on odotettu parannusta ja jopa ratkaisua asiaan. Lakiesitystä tarkemmin tuntematta voi sanoa, että tässäkin tapauksessa laki on niin kuin se luetaan. Meneillään oleva kiistely hoitajamitoituksesta osoittaa, että edes ministereillä ei ole selvyyttä lain velvoitteista.

Vanhustenhoidon ongelmien aiheuttajiksi mainitaan mm. kuntien tiukka taloustilanne ja pula hoitajista. Molemmat syyt ovat todellisia, mutta syvemmältä löytyy vielä muuta. Koko yhteiskunnan tasolla kyse ei ole rahapulasta. Näemme, että rahaa löytyy siihen, mihin maan johtavat päättäjät sitä todella haluavat osoittaa.

Jotta kannattaisi puhua sivistys- ja hyvinvointivaltiosta, on vanhusten hoito saatava kuntoon. Kyse on valinnoista. Siitä mitä pidetään todella tärkeänä. Jos kaikkien vanhusten hyvä hoito halutaan toteuttaa, siihen löytyy riittävästi rahaa ja hoitajia. Sama pätee muidenkin peruspalvelujen toteuttamiseen.

Ratkaisun avaimet ovat valtiovallan käsissä. Elintärkeisiin peruspalveluihin on ohjattava riittävät varat. Tämä vaatii suunnanmuutosta politiikassa. Suomessa tehtävän työn ja tuotannon tuloksista on ohjattava peruspalveluihin nykyistä suurempi siivu. Tämä taas tarkoittaa irtautumista nykyisestä köyhyyttä ja eriarvoisuutta lisäävästä suuryritysten ja pankkien ohjaamasta politiikasta, jota toteutetaan EU:n kautta.

Nykyisellä menolla vanhusten hoito tuskin paranee vanhuspalvelulaista huolimatta. Palveluista vastuussa olevat kunnat ovat puun ja kuoren välissä.

Laitospainotteisesta vanhustenhoidosta ollaan siirtymässä kotona tapahtuvaan hoitoon. Siirtymävaiheeseen tarvittaisiin merkittäviä lisäsatsauksia. Nyt on vaarana, että osa vanhuksista on heitteillä sekä laitoksissa että kotona.

Edellytykset hyvien peruspalvelujen järjestämiseen ovat olemassa. Kansalaisten enemmistö haluaa kunnolliset kaikkia koskevat peruspalvelut. Rahaakin löytyy kun niin halutaan. Kyse on siis tahdosta. Nykytilanne on nykyisten ja aiempien päättäjien aikaansaannosta. Olisiko siis aika vaihtaa päättäjiä?

Politiikan suunnan muuttaminen riippuu lopulta kaikista kansalaisista. Herakleitoksen sanoin nekin jotka nukkuvat ovat vaikuttajia ja osallistuvat maailman tapahtumiin.

Perhesurmat ovat äärimmäinen osoitus pahoinvoinnista. Jokainen väkivallanteko on liikaa, mutta erittäin huonosti voivista onneksi vain murto-osa päätyy epätoivoisiin tekoihin. Jotakin on kuitenkin pahasti pielessä, kun pahoinvointia on niin paljon samalla kun eletään keskimäärin aineellisessa yltäkylläisyydessä.

Eriarvoisuutta kasvattavan politiikan lisäksi ainakin osaselitys suomalaiseen henkiseen pahoinvointiin on yhteiskunnan kovuudessa. Hyvinvointiyhteiskunta ja sosiaalivaltio eivät ole todellisuutta kaikille

Vaikeuksiin joutunutta yrittäjää tai asuntovelkaista voidaan auttaa sitten kun kaikki on mennyt. Ei juuri ennen. Ehtiikö apu enää ajoissa? Onko vain oma vika, kun sähköt on asunnosta katkaistu puoli vuotta sitten, laskukirjeet jäävät yliväsyneeltä avaamatta eikä häpeän takia voi mennä sosiaalitoimistoon?

Entä jos valtio puolustaisi ihmistä? Jospa olisi niin, että maksettuaan kolmasosan asunnostaan omistaja olisi turvassa kotinsa ulosmittaukselta. Jospa vaikeuksiin joutunutta pienyrittäjää tuettaisiin ennen kuin menetetään sekä yritys että yrittäjä. Keinoja on kyllä. Ruotsissa yritys voidaan suojata konkurssilta, kun hankitaan takuut pienelle osalle veloista.

Ihmiset pyrkivät yleensä hoitamaan asiansa. Heitä pitäisi tukea siinä. On kysyttävä haluaako valtio suojella enemmän kansalaisiaan kuin pankkeja ja perintäyhtiöitä?

Tämä kaikki vaatisi toisenlaista politiikkaa. Oman keskuspankin, oman rahan ja itsenäisen lainsäädännön avulla onnistuisivat valtion takaukset ja pitkäaikaiset valtionlainat. Ulkomaista velkaa ei tarvita välttämättä ollenkaan, kun rahan hallinta on valtiolla.

Ehdotus ei tokikaan ole tätä päivää. Tätä päivää on se, että valtiot, Suomi mukaan lukien ovat rähmällään suurten liikepankkien edessä ja anovat niiltä lainaa. Samat valtiot pakottavat kansalaisensa yhteistakauksiin noiden pankkien pelastamiseksi

Joku on sanonut, että paras todiste siitä, että maapallon ulkopuolella on älyllistä elämää on se, että kukaan ei ole ottanut meihin yhteyttä.

Perussuomalaiset saavuttivat edellisissä eduskuntavaaleissa historiallisen vaalivoiton ja 39 kansanedustajaa. Yli puoli miljoonaa äänestäjää vaati muutosta Suomen politiikkaan äänestämällä Perussuomalaisia.

Merkittävä osa Ps-äänestäjistä halusi Suomen eroon eurosta, monet myös koko EU:sta. Perussuomalaisten äänivyöry perustui suurelta osin niihin mielikuviin, joita syntyi puolueen puheenjohtajan lausahduksista. "Missä EU siellä ongelma", "Kirves on jo puun juurella" jne.

Mitä on tapahtunut eduskuntavaalien jälkeen? EU:sta eroamiseen Ps:n johdon kanta on tullut selväksi: "Emme ole ajaneet eroa EU:sta, vaan vähemmän EU:ta ja parempaa EU:ta" (esim. IL 11.6.2011). Vai onko tuo sittenkään tullut selväksi? Monet tiedotusvälineet markkinoivat jatkuvasti Ps:ia puolueena, joka vastustaa EU-jäsenyyttä. Perussuomalaisten tuki EU-jäsenyydelle peittyy taitavan huulenheiton alle. Hokemien jälkeen jää tosiasiaksi hiljainen tuki EU-jäsenyydelle, koska eroa ei vaadita.

Perusuomalaisten kanta Suomen eurossa olemiseen kertoo paljon. Ps-johdon mukaan puolue haluaa pitää kaikki vaihtoehdot avoimina. Perussuomalaisten mukaan eroaminen eurosta vaatii eduskunnan enemmistön. Totta kai vaatii! Mutta missä on se puolue ja ne edustajat, jotka lähtevät ajamaan aktiivisesti Suomen eroa eurosta ja perustelemaan sen tarpeellisuutta kansalaisille, jotta saadaan eduskuntaan tarvittava enemmistö. Perussuomalaisista ei ole löytynyt halua euroeron ajamiseen.

Perussuomalaiset näyttää olevan juuri sellainen oppositio, jota vallanpitäjät tarvitsevat. Ärhäkkä mutta suurissa asioissa vaaraton. Noita suuria asioita ovat Suomen jäsenyys eurossa, EU:ssa ja Natossa.

Perusuomalaisten toiminnasta löytyy yksi selkeä linja. Suuriin, keskeisiin kysymyksiin puolue ei ota selkeää kantaa. Näitä strategisia kysymyksiä ovat mainitut euro, EU ja Nato. Puolue ottaa selkeitä ja jyrkkiä kantoja pienempiin kysymyksiin.

Tuet Välimeren euromaita lainoittaneille pankeille ovat sinänsä merkittäviä ja niissä Perussuomalaiset ovat olleet kiitettävällä kannalla. Kuitenkin tukipaketit ovat sivuseikka verrattuna eurossa olemiseen ja EU-jäsenyyteen.

On huomionarvoista, että Perussuomalaiset eivät ole kyseenalaistaneet meneillään olevaa sotilasliittokehitystä. Suomi on käytännössä jo liittoutunut sotilaallisesti, kun se on mukana EU:n rakenteilla olevassa ulko-, turvallisuus- ja puolustuspolitiikassa.

Suurten strategisten kysymysten välttelyä voi selittää pyrkimys valtaan. Miten siinä käy, tulee aika näyttämään. Äänestäjillä on oikeus tietää kaikkien puolueiden ja ehdokkaiden selkeä kanta suuriin kysymyksiin. Ellei sellaista ole, sekin pitää selvästi sanoa.

On sanottava ikävä asia: Eduskuntavaalien jytkyn takana oli jymäytys. Monien Ps-äänestäjien kohdalla muutosvaatimus on mennyt hukkaan tai toiminut äänestäjän tahtoa vastaan.

Suomalaisia on johdettu harhaan EU-politiikassa jo vuosia. On kestämätöntä, että kansalaisia johdetaan harhaan myös luomalla perusteettomia mielikuvia suunnanmuutoksesta. Kansalaisilta voi odottaa entistä kriittisempää suhtautumista poliittisiin puheisiin.

Suomalaisilta kerättyjä eläkevaroja on viime vuosina siirretty merkittävä määrä ulkomaisiin sijoituksiin. Tuottoja on haettu osakesijoituksista ja johdannaisista. Johdannaismarkkinat sisältävät erittäin suuria riskejä.

Kurssilaskujen jälkeenkin noin 130 miljardin euron eläkevarallisuus on erittäin merkittävä omaisuuserä. Sen vastuullisen hoitamisen pitää olla eläkeyhtiöiden lisäksi myös valtiovallan vastuulla.

Eläkeyhtiöiden johtajat ovat käyttäneet puheenvuoroja, joissa on vähätelty viime aikojen kurssilaskun vaikutuksia eläkevaroihin. Puheenvuoroissa on korostettu sitä, että eläkevarojen kehitystä on tarkasteltava pidemmällä aikavälillä.

Näin onkin. Tulevaisuuden näkymissä hyvin mahdollista on erityisesti johdannaismarkkinoiden pysyvä romahtaminen. Ulkomaiset osakesijoitukset ovat myös täysin suomalaisen päätöksenteon ulottumattomissa. Siksi onkin erittäin tärkeää pelastaa suomalaisten eläkevarat kestämättömiltä riskeiltä.

Mielekkäitä, turvallisia ja lisäksi suomalaisten tulevaa hyvinvointia lisääviä sijoituskohteita eläkevaroille löytyy kyllä kotimaasta.

Mitä Itsenäisyyspuolue tekisi nyt jos sillä olisi yksikin tai useampia kansanedustajia? IPU nostaisi voimakkaasti esille sen, että euron käyttöönotosta ei ole olemassa Suomessa säädettyä lakia. Ei myöskään ole lakia markasta luopumisesta. Nykyisen eurosotkun keskellä tämän luulisi kiinnostavan monia kansalaisia. IPU toisi esille miten Suomen euroon siirtyminen tapahtui maamme perustuslakia rikkoen.

Asia pitäisi viedä perustuslakivaliokunnan selvitettäväksi. Siihen tarvitaan 20 kansanedustajaa. Vaikka asia ei nykyisillä eduskunnan voimasuhteilla korjautuisi, se saisi julkisuutta ja kansalaiset saisivat tärkeää tietoa europolitiikan taustoista ja vaihtoehdosta. Tätä tietoa suomalaisilta puuttuu. Mitään tällaista ei mikään nykyisistä eduskuntapuolueista ole tehnyt. Eikä ole merkkiäkään, että tekisi. Mistä se kertoo? Tuskin tiedon puutteesta. Ei ole halua ajaa todellista suunnanmuutosta Suomen politiikkaan ja asemaan.

Kun on tärkeitä tavoitteita, niiden toteutumista pitää ajaa. On turha odottaa enemmistöä ellei ole ensin itse näyttämässä tietä. Toisin sanoen, kun on kestävät perusteet muutoksen vaatimiselle, tuon muutoksen vaatiminen saa kasvavan joukon kansalaisia liittymään mukaan.

Suomen eroamiseen EU:sta tarvitaan eduskunnan enemmistöpäätös. Eduskunta voi päättää - ja sen pitää näin tehdä - että Suomen jäsenyys EU:ssa on ristiriidassa maamme perustuslaissa määrätyn Suomen itsenäisyyden kanssa. EU:n jäsenenä Suomi ei ole itsenäinen mm. siksi, että EU:n lait ovat Suomen lakien yläpuolella, EU:n tuomioistuimen päätökset ovat suomalaisten tuomioistuinten päätösten yläpuolella ja Suomi on sitoutunut EU:n ulko-, turvallisuus- ja puolustuspolitiikkaan ja näin luopunut itsenäisestä ulkopolitiikasta.

EU-jäsenyys merkitsee myös sitä, että perustuslakimme mukaan Suomen kansalle kuuluvaa ylintä valtaa on siirretty EU:n elimille.

EU:sta eroamisessa Suomen tarvitsee noudattaa vain omia lakejaan. EU:sta eroamisessa on kyse kansalaisten tahdosta ja sen muuttamisesta eduskunnan päätöksiksi. Tämän takia on kovin tärkeää saada asia kansalaiskeskusteluun. Eduskunnasta tätä keskustelua voidaan synnyttää ja vauhdittaa. On onnetonta, että mikään puolue tai kukaan kansanedustaja ei ole tehnyt EU:sta eroamisesta lakialoitetta tai vaatinut sitä muutoin näkyvästi ja perustellen.

Monilla suomalaisilla on se väärä käsitys, että EU:sta ja eurosta ei voi erota tai että se tulee kalliiksi. Todellisuudessa EU:sta eroava Suomi säästää rahaa. Ei tarvitse maksaa satojen miljoonien eurojen vuotuisia nettojäsenmaksuja. Eroamisesta ei seuraa mitää sakkomaksuja. Kaupankäynti ja ihmisten liikkuminen tapahtuvat nykyisellä tavalla Euroopan talousaluesopimuksen (Eta) puitteissa. Elintarvikekauppaa lukuun ottamatta.

Eurosta eroamisen suhteen olennaista on, että oma raha ja itsenäinen keskuspankki merkitsevät mahdollisuutta itsenäiseen talouspolitiikkaan. Se teki mahdolliseksi Suomen nousun kehitysmaasta hyvinvointiyhteiskunnaksi sen jälkeen kun Suomi sai oman rahan v. 1860.

EU-liitos ja euroon siirtyminen tapahtuivat vastoin maamme perustuslakia. Kun ylin perustuslain tulkitsija Suomessa on eduskunta itse, sen perustuslakivaliokunta, ei oikeudellista ratkaisua EU- ja euroliitoksiin ole odotettavissa ennen kuin valta vaihtuu Suomessa sellaisille, jotka haluavat asian oikeudellisenkin puolen selvittää. Suomeen tarvitaan puolueista riippumaton perustuslakituomioistuin. Senkin perustaminen riippuu eduskunnasta.

Eroamisessa eurosta, siis oman rahan käyttöönotossa, on myös kyse ensin tahtotilasta, sen muuttumisesta toisenlaiseksi äänestämiseksi ja sitten eduskunnan päätöksestä. Olemme jo euroeron polulla kun monet luopuvat perusteettomasta puolueuskollisuudestaan.