Kohti tasapainoa

Maaseudun tulevaisuus –lehti omisti 22.7. päähuomion kysymykselle EU:sta eroamisesta. Hyvä niin. Aihetta ei ole liiemmin käsitelty julkisuudessa. MT:n teksti kaipaa muutamia kommentteja ja oikaisuja.

MT otsikoi etusivunsa ”EU:sta ei pääse eroamallakaan eroon”. Muutenkin jutun henki oli sellainen, että kovin vaikeaa tulee, jos erota halutaan. Noihin väitettyihin vaikeuksiin myöhemmin. Ensin on kuitenkin hyvä muistuttaa, että EU:sta eroaminen on paljon helpompaa kuin oli siihen liittyminen. Nimittäin eroaminen EU:sta onnistuu täysin laillisesti.

Suomen EU-liitos merkitsi sitä, että maamme perustuslakiin – yhä edelleen – kirjattu valtiollinen itsenäisyys ja ylimmän vallan kuuluminen Suomessa Suomen kansalle mitätöitiin käytännössä. Eduskunta hyväksyi EU-jäsenyyden 2/3 enemmistöllä ja totesi päätöksen itse lailliseksi, ylin perustuslain tulkitsija kun on. EU-liitospäätöksen irvokkuutta kuvatkoon se, että jos ne asiat, jotka siirrettiin Suomen rajojen ulkopuolelle EU:n päätösvaltaan 2/3 enemmistöllä, olisi siirretty kotimaassa vaikkapa silloisille lääninhallituksille, olisi vaadittu 5/6 enemmistö eduskunnassa. Eduskunnan EU-liitospäätös oli valtiopetos. Aika näyttää milloin laillisuuskysymys voidaan käsitellä oikeudellisesti eduskunnan ulkopuolella.

EU:sta eroamisessa ei tarvita lakien rikkomista. Itse asiassa päinvastoin. Eduskunnalla on sekä oikeus että jopa velvollisuus todeta, että Suomen EU-jäsenyys on ristiriidassa maamme perustuslain ytimen kanssa. Jo tämän toteaminen johtaa eroon EU:sta. Eroaminen on mahdollista myös unionin omien säännösten perusteella, kuten MT kirjoitti.

MT:n juttu väittää, että ”periaatteessa EU-ero tarkoittaisi tullimuurien ja oleskelurajoitusten palauttamista unionin ja eroavan maan välille”. Väite on vailla perusteita. Euroopan talousaluesopimus (Eta) on voimassa Suomen ja useimpien muiden EU-maiden osalta. Eta-sopimuksen puitteissa toimivat Norja, Islanti ja Liechtenstein. Suomi voi siirtyä EU-jäsenyydestä Eta-sopimukseen. Tarvitaan tietenkin neuvotteluja. Jos kuvitellaan, että Ruotsi eroaa EU:sta, uskooko joku, että se jätetään tullimuurin taakse ja estetään ruotsalaisten liikkuminen EU-alueella vastoin voimassa olevaa Eta-sopimusta? Tällaisia uhkakuvia halutaan luoda Suomen osalta.

MT kirjoitti: ”Norjassa Eta-jäsenyyttä on arvosteltu siitä, että maa joutuu noudattamaan valtaosaa EU-laeista, mutta ei pysty itse vaikuttamaan niihin mitenkään”. Norjan ulkoministeri Jan Petersen vastasi Norjan parlamentissa asiasta esitettyyn kysymykseen v. 2004. Eta-maa Norja oli ottanut omaan lainsäädäntöönsä 18,5 prosenttia EU:n uudesta lainsäädännöstä vv. 1997-2003. Asiasta kertoi Nationen-lehti 2.4.2004.

MT väitti jutussaan, että Suomessa unionista eroamiselle ei juuri löydy kannatusta. Tulos vaihtelee eri kyselyissä. EU:sta eroamisen kannatus on jossakin 20 ja 80 prosentin välillä. Kun kansalaiset saavat tietoa eri vaihtoehdoista, EU:sta eroamisen kannatus on korkealla. Se on joka tapauksessa suurempi kuin nykyisessä eduskunnassa, jossa ei ole yhtään puoluetta, joka ajaisi eroa EU:sta tai edes eurosta. Seuraavissa eduskuntavaaleissa tämä puute on syytä korjata.

”Työnteon pitää aina olla kannattavaa”. Eikö kuulostakin hyvältä? Sama asia toisin sanoin kuulostaa paljon ikävämmältä: Työttömyysturvaa ja muita etuuksia pitää leikata niin, että mihin töihin tahansa on mentävä millä palkalla tahansa.

Wittgensteinin mukaan kaikki mikä voidaan sanoa, voidaan sanoa selkeästi. Hän myös totesi, että mistä ei voi puhua, siitä täytyy vaieta. Näin juuri tapahtuu talouden ja politiikan kielessä. Se, mitä ei voida selkeästi sanoa, sanotaan uuskielellä tai jätetään sanomatta.

Uuskieltä ovat puheet kilpailukyvyn parantamisesta kun tarkoitetaan verotuksen siirtämistä entistä enemmän pienituloisten maksettavaksi sekä suuryritysten ja keinottelijoiden vapauttamista veroista. Uuskieltä on vaatimus siitä, että valtion talous on saatava järjestykseen, kun sanojat ovat itse veronalennuksilla saaneet aikaan ns. kestävyysvajeen ja valtion velkaantumisen. Uuskieleltä on myös kannustaminen. Pienituloisia kannustetaan tulojen leikkauksilla ja suurituloisia tulojen lisäyksillä.

Suomi on menossa syvään taloudelliseen kriisiin. Rakenteellisia muutoksia vaaditaan. Vaatijoilta pitää vaatia ymmärrettävää kielenkäyttöä. Ei pidä tyytyä vastauksiin, joita Yle Uutiset sai joulukuussa 2012 kysymykseen ”Miten Suomi saadaan nousuun murroksesta?”. Elinkeinoelämän keskusliiton johtaja vastasi kysymykseen näin: ”Me tiedämme mitä täytyy tehdä ja toimenpiteet ovat tiedossa. Nyt vain pitää haluta tehdä se, mitä pitää”.

Nykyisten rakenteiden sisällä näkyvissä on lisää työttömyyttä, investointien laskua entisestään, peruspalvelujen leikkauksia ja eriarvoisuuden kasvua. Nykyisten rakenteiden ydin on Suomen olo eurossa ja EU:ssa. Suomella ei ole omaa rahaa, talouspolitiikkaa, kauppapolitiikkaa, maatalouspolitiikkaa eikä aluepolitiikkaa. Oman talouspolitiikan puute estää käytännössä itsenäisen työllisyys- ja sosiaalipolitiikan.

EU:n politiikkaa ohjaavat sen suurten jäsenmaiden lisäksi suuryritysten ja –sijoittajien edut. Siitä eriarvoisuuden kasvu johtuu. Siitä johtuu myös eurokuri, valtion omaisuuden yksityistäminen ja julkisen sektorin – terveydenhoidon, koulutuksen ja sosiaaliturvan - leikkaaminen. Eurokriisiä käytetään julkisen sektorin alasajossa.

On kysyttävä halutaanko nyt rakenteellisia muutoksia vai muutoksia rakenteisiin. Jos hyväksytään nykyiset rakenteet, on näkyvissä romahduksia, leikkauksia ja kurjistumista.

Pääomien siirtelyn vapauttaminen ja valtavan velkamäärän luominen tyhjästä ovat aikaansaaneet tilanteen, jossa keinottelukapitalismi on selättänyt markkinatalouden. Valtiot anovat lainaa pankeilta ja tätä mielettömyyttä pidetään täysin normaalina.

Talouden Suureen romahdukseen on syytä varautua.

Tarvitaan muutoksia rakenteisiin. Jotain on vinossa kun eläkeikää vaaditaan nostettavaksi vaikka työttömyys on suurta ja koneet tekevät töistä yhä suuremman osan. Rajattoman kasvun vaatimus on mieletön rajallisessa maailmassa. Ymmärrettävä se on, koska jatkuvan kasvun mahdottomuuden tunnustaminen pakottaa keskittymään kasvun sijasta jakamiseen. Siksi on luotu järjestelmä, joka vaatii kasvua.

Rahan hallinta kuuluu valtioille. Markkinatalous voi toimia vain säädeltynä ja tuon säätelyn tulee olla kansalaisten hallinnassa. Sekä nykyistä vähemmän korruptoituneiden edustajien kautta että mieluummin suoran demokratian, eli sitovien kansanäänestysten välityksellä.

Talouden ja markkinoiden tulee olla ihmistä varten eikä päinvastoin. Suuri muutos tulee kun tämä muutetaan käytännöksi. Suomalaiset eivät voi muuttaa koko maailmaa, mutta oman maamme voimme. Olemme nyt osa ongelmaa. Voimme halutessamme olla osa kestävämpää ratkaisua.

Eduskunta julistautui korkeimman vallan haltijaksi 18.7.1917. Tuolloin Suomi siis käytännössä itsenäistyi Venäjästä.

Suomen itsenäisyyspäivää on vietetty kuudentena joulukuuta, jolloin v. 1917 eduskunta antoi itsenäisyysjulistuksen.

Valtiollisen itsenäisyyden v. 1917 saavuttanut Suomi oli saanut oman rahan jo 1860. Se teki mahdolliseksi oman talouden rakentamisen ja sisäisen kehityksen. Oma raha oli ja on valtiollisen itsenäisyyden edellytys. Oma raha ei vielä tee valtiota itsenäiseksi, mutta ilman omaa rahaa ei ole valtiollista itsenäisyyttäkään.

Itsenäisellä valtiolla on muista valtioista riippumaton lainsäädäntövalta, omaan lainsäädäntöön nojaava itsenäinen tuomioistuinlaitos ja oma ulkopolitiikka. EU-Suomella ei ole mitään näistä itsenäisen valtion tunnusmerkeistä. EU:n lainsäädäntö on Suomen lakien yläpuolella, EU:n tuomioistuimen päätökset ovat suomalaisten tuomioistuinten päätösten yläpuolella ja Suomi on sitoutunut EU:n ulko-, turvallisuus- ja puolustuspolitiikkaan.

Suomi on silti perustuslakinsa mukaan itsenäinen valtio, jossa ylin valta, valtiovalta kuuluu kansalle. Tosiasiassa ylin valta on siirretty Euroopan unionin elimille kaikissa niissä asioissa, jotka EU ottaa päätettäväkseen.

Lainsäädäntövallan ja perustuslakimme mukaan kansalle kuuluvan ylimmän vallan siirtäminen EU:lle on tapahtunut vastoin Suomen perustuslakia. Ylin perustuslain tulkitsija Suomessa on eduskunta itse, sen perustuslakivaliokunta. Näin ollen ne, jotka ovat saaneet aikaan nykyisen laittoman tilan, ovat sen itse todenneet lailliseksi. Poliittinen rappio on todella syvä.

Suomeen tarvitaan välttämättä puolueista ja poliittisista voimasuhteista riippumaton perustuslakituomioistuin. Toki senkin perustaminen vaatii eduskunnan päätöksen. Mikään taho nykyisessä eduskunnassa ei näytä ajavan tätä uudistusta.

Ilmeisesti siis mikään ei muutu ennen kuin kaikki muuttuu. Tarvitaan eduskunnan uudistamista. Uusia puolueita ja uusia edustajia. Tarvitaan myös suoraa kansanvaltaa, siis sitovia kansanäänestyksiä.

18. heinäkuuta juhlittiin vielä 1980-luvulla kansanvallan päivää. Nyt EU-Suomessa kansanvallan juhliminen olisi niin irvokasta, ettei edes nykyinen eliitti kehtaa sellaista juhlaa viettää.

Kansanvallan juhlaa voidaan viettää taas sitten, kun suomalaiset palauttavat maamme valtiollisen itsenäisyyden ja ylimmän vallan EU:sta Suomeen.

Ilkka-lehti on mielestäni kehittynyt viime vuosina hyvään suuntaan. Lehti on tarttunut rohkeasti päivänpolttaviin kipeisiinkin kysymyksiin ja antanut tilaa erilaisille näkemyksille. Se on palvellut lukijakuntaansa ja samalla luonut mahdollisuuksia entistä avoimemmalle kansalaiskeskustelulle. Ja kuten on sanottu, demokratia syntyy keskustelusta.

Tähän myönteiseen kehitykseen nähden oli pettymys nähdä lehdessä yksi riman alitus. Ilkan pienempi pääkirjoitus väitti 1.7., että "Avioliittoa euroon ei voi purkaa". Voidaan toki väittää, että Suomen eroaminen eurosta olisi huono ratkaisu. Tuollainen väite kaipaa perusteluja, joiden tulee olla jotain muuta kuin pelottelua tyyliin "eurosta eroamisen poliittinen hinta olisi hirveä". Ilkka kirjoitti, että "Euroa ei voi perua. Se on avioliitto, joka voidaan solmia, muttei purkaa". Tuo on kauniisti sanottuna paikkansa pitämätön väite.

On päivän selvää, että eurosta voidaan erota. Suomi voi sen tehdä eduskunnan päätöksellä. Mitään sakkomaksuja ei EU:lle tarvitse maksaa. Kaikki tämä pätee myös koko unionista eroamiseen.

Ilkan pääkirjoitus päättyi 1.7. "Lisäksi se (euro) on poliittinen valinta jolla ryhmitytään enemmän Brysselin kuin Moskovan ympärille". Tämä on jo aika paljastavaa. Onko todellakin niin, että me suomalaiset emme kykene seisomaan omilla jaloillamme, vaan aina on nojattava johonkin suurvaltaan tai sellaiseksi pyrkivään?

Paasikiven ja Kekkosen nimiä kantanut puolueettomuuspolitiikka hylättiin, kun EU-jäsenyys hyväksyttiin. Mahdollisuus ja tarve puolueettomuuspolitiikkaan on kuitenkin edelleen olemassa.

Suurvaltojen ristiriitojen ulkopuolella pysyminen on Suomen turvallisuuden kannalta kestävämpi ratkaisu kuin ryhmittyminen Brysselin tai Moskovan ympärille. Suomen maantieteellinen asema ei muutu miksikään, vaikka kuinka olisimme "menossa Eurooppaan".

Suomi on EU:n jäsenenä ja eurossa alistussuhteessa politiikkaan, jota ohjaavat suuret EU-maat ja suuryritysten lobbarit. Suomella on toki noin yhden prosentin äänivalta EU:ssa. Tämän politiikan tuloksena on kasvava eriarvoisuus ihmisten ja alueiden välillä. Olemme menossa kohti vakavaa yhteiskunnallista törmäystä. Suunnan muuttaminen vaatii itsenäisen lainsäädäntövallan palauttamista, omaa rahaa, keskuspankkia ja talouspolitiikkaa. Ensin on päästävä eroon eurosta.

EU:n suuntaa ei suomalaisin voimin voida muuttaa. Suomen suunta sen sijaan on kansalaisten omissa käsissä. Nykysuuntaukseen alistuminen johtaa samaan kuin sen hyväksyminen. Muutos tulee vain tekemällä.

Suomen kilpailukyvyn parantamista toivotaan laajalti. Ja mikäs siinä. Toivoa aina sopii. Mutta milläs sitä kilpailukykyä parannat? Ilman omaa rahaa ja itsenäistä talouspolitiikkaa Suomi on samassa asemassa kuin se oli ennen vuotta 1860, jolloin markka saatiin Suomen rahaksi. Talouden ja yhteiskunnallisen kehityksen ohjakset eivät ole omissa käsissä.

Euron kurssiin ei voida Suomessa vaikuttaa. Ja euro on kallis suhteessa monien kilpailijamaiden valuuttoihin. Kallis euro vaikeuttaa vientiä ja helpottaa tuontia. Tuonnin helpottuminen tietää vaikeuksia erityisesti pienille yrityksille, jotka joutuvat kilpailemaan halpatuontia vastaan.

Palkkamalttia vaaditaan kilpailukyvyn parantamiseksi. Maltti ei tietenkään koske ylätason palkkoja. Kilpailukyvyn parantamista palkkamaltti tuskin ratkaisee. Aasian hikipajoissa tehdään 70-tuntista työviikkoa alle euron tuntipalkalla. Automaatio on sielläkin apuna. Kilpaile tässä sitten.

EU:n keskuspankin Suomen haarakonttorin johtaja Erkki Liikanen sanoo, että Suomi tarvitsee vientiä maksaakseen tarvitsemansa tuonnin. Sitä Liikanen ei sano, että kotimarkkinatuotanto on ajettu Suomessa alas paljolti omin toimin. Vielä 1980-luvun lopulla oli kotimarkkinatuotannon osuus kokonaistuotannosta yli 40 prosenttia. Nyt se on alle kymmenen prosenttia. Paljon hoettu vientivetoinen kasvu, jonka tulokset vietiin suurelta osin pois maasta, on vaihtunut vientivetoiseksi laskuksi.

1990-luvun alun lama oli suurelta osin omin toimin aiheutettu. Se oli integraatiolama, joka syntyi valmistautumisesta nykyisenlaiseen EU-johtoiseen politiikkaan.

Myös nykyinen ns. kestävyysvaje on itse aiheutettu. Valtiontalouden alijäämä – joka rahoitetaan velalla – on lähes kymmenen miljardia euroa. Se on samaa suuruusluokkaa kuin 1990-luvun lopulla aloitettujen veronkevennysten vuotuinen vaikutus. Veronkevennykset ovat hyödyttäneet eniten suurituloisimpia. Samalla on verorasitusta siirretty kunnallisveron ja erilaisten maksukorotusten myötä entistä enemmän pienituloisten maksettavaksi.

Osana eurotaloutta – ja ainoana Pohjoismaana ilman omaa rahaa – Suomesta on tulossa tyhjiin imetty Euroopan peräkylä. Valopilkkuna näyttäytyy kasvava kaivosala. Sen oleellisia piirteitä ovat ulkomaille karkaavat voitot ja tänne jäävät jätteet.

Omavaraisuudesta on tehty kirosana. Se on impivaaralaisuutta. Niinpä on ymmärrettävää, että ruokaa – laadusta välittämättä – tuodaan vuodessa yli 2 000 miljoonalla eurolla enemmän kuin viedään. Sen sijaan, että vakavasti siirryttäisiin energiantuotannossa kotimaisiin uusiutuviin energialähteisiin – joka toisi paljon työtäkin – kaikki neljä suurinta puoluetta tekevät Suomesta ydinvoimateollisuuden temmellyskenttää.

Joku voisi muuten tutkia, mikä tekijä on ajanut suomalaista eliittiä monta kertaa sortumassa olevien järjestelmien tukijoiksi. Satakunta vuotta sitten kerättiin romukuparia, jotta voitaisiin ostaa Saksasta kuningas. Nyt eliitti – Erno Paasilinnan sanoin ylempi roskaväki - tarrautuu elinvoimansa menettäneisiin rakenteisiin kuten Natoon ja EU:hun.

Ongelmia ei voida ratkaista toimimalla samoin kuin niitä luotaessa. Nyt tarvitaan uutta ajattelua. Ennen kaikkea tarvitaan tilannearvioita siitä missä ollaan ja mihin menossa. Maailman muuttuessa taloudellisen ajattelun pitää muuttua.

Suomi on monessa suhteessa täynnä mahdollisuuksia. Niiden käyttäminen kestävällä ja koko maata hyödyttävällä tavalla on mahdollista vain silloin, kun päätösvalta talouteen ja yhteiskunnalliseen kehitykseen on omissa käsissä. Kaikki ei silloinkaan muutu helpoksi. Mutta monet tärkeät asiat tulevat mahdollisiksi.