Kohti tasapainoa

Suomen perusongelma on avoimen julkisen keskustelun puute. Siitä johtuvat monet yhteiskunnallisen kehityksen käytännön ongelmat. Jo pitkään on sanottu, että Suomeen mahtuu vain yksi totuus kerrallaan. Tämä on otettu ikään kuin ylhäältä annettuna. Kun halutaan kestävää yhteiskunnallaista ja taloudellista kehitystä, on luotava keskustelukultturia ja nostettava esille sellaisiakin vaihtoehtoja, jotka eivät miellytä vallanpitäjiä.

Eu-jäsenyys ja sen aikana tehdyt päätökset euroon siirtymisestä ja Eu:n perustuslain hyväksymisestä ovat surullinen luku Suomen historiassa. Suomalaiset on viety Eu-valtioon huijaamalla ja maan omaa perustuslakia moneen kertaan rikkoen.

Suomi on ainoana Pohjoismaana eurossa, koska täällä ei järjestetty kansanäänestystä asiasta kuten Ruotsissa ja Tanskassa. Nyt suomalaiset on pantu vastaamaan eurokriisistä kymmenillä miljardeilla euroilla.

Ja mikä onkaan julkisen Eu-keskustelun tila Suomessa helmikuussa 2013? Keskustelua käydään niiden kesken, jotka kannattavat Suomen pysymistä Eu:n jäseninä. Näinhän kaikki nykyiset eduskuntapuolueet tekevät.

Hallituspuolueiden eurointoilijoita haastavat eurohaaveilijat, joiden mielestä Eu:n pitää noudattaa omia sääntöjään tai Eu:ta pitää muuttaa enemmän vapaakauppa-alueen suuntaan tai unionin liittovaltiokehitystä pitää vastustaa. Pitäisi olla selvää, että Suomen kokoisella euromaalla, jossa on vähemmän asukkaita kuin Pariisin kaupungissa, ei ole mahdollisuuksia muuttaa Eu:n kehitystä mihinkään suuntaan.

Eu:ta ohjaavat sen suuret jäsenmaat ja toisaalta suuryritykset, joiden lobbarit käyttävät valtaansa virkamieskomission selän takana. Eu on liittovaltiohanke ja nyt valtiollisuutta syvennetään nopeasti eurokriisiä hyväksi käyttäen.

Suomalainen Eu-keskustelu on vääristynyttä. Siitä puuttuvat todelliset vaihtoehdot. Suomi maksaa yhä enemmän mukanaolosta Eu-valtiossa ja yhteisvastuuseen perustuneen yhteiskuntansa tuhoamisesta. Vaihtoehto tälle on eroaminen Eu:sta ja valtiollinen itsenäisyys.

Kun Suomi on sidottu EU:n ulko-, turvallisuus- ja puolustuspolitiikkaan, on unohdettu, että vaihtoehtona on puolueettomuuspolitiikka, siis pysyminen erossa sotilasliitoista ja suurvaltojen ristiriidoista.

Jos kokoomuslainen presidentti ja Suomen menestyksellisen puolueettomuuspolitiikan isä, J.K. Paasikivi näkisi Suomen nykytilan, hän saattaisi todeta: Hirmuista.

Länsi-Afrikan Ghanaa pidetään yhtenä maanosan menestyksekkäimmistä valtioista. Viime vuosikymmenten kehitys on ollut vakaampaa kuin monissa naapurimaissa. Ghanaa vaivaa kuitenkin syvä korruptio, kuten niin monia maita useimmissa maanosissa, Eurooppa mukaan lukien.

Nopeasti kasvava Ghanan pääkaupunki Accra kärsii päivittäisistä sähkökatkoista. Sähkölaskunsa voi minimoida maksamalla joillekin virkamiehille "tippiä". Käytännössä lahjomiseen tarvitaan hyvät suhteet. Ne, joilla olisi varaa, maksavat siis vähiten. Monet virkamiehet hankkivat lisätulonsa ja eläketurvansa ottamalla lahjuksia. Oikeuslaitoksessa tuomion voi välttää maksamalla oikeille henkilöille. Alemmat virkamiehet maksavat suuren osan saamistaan lahjusrahoista esimiehilleen.

Paikallisia saattaa päällisin puolin naurattaa jakuva korruptio - "tipping" - mutta monet pitävät sitä hyvin huonona asiana. Toisaalta, mitä asialle voi tehdä? Jos joku pystyy näkyvästi nousemaan korruptoituneita päättäjiä vastaan, hänen elinajan odotteensa on lyhyt. "Tipping" siis jatkuu.

Suomi on usein todettu maaksi, jossa korruption määrä on maailman vähäisimpiä. Arvostettu taho, joka näin toteaa, on Transparency international (TI). Se on suurten yritysten ylläpitämä korruption vastainen järjestö.

TI:n mittaukset tunnistavat avoimen korruption, mutta eivät rakenteellista. Rakenteellinen korruptio on mm. julkisten varojen ja asemien tai etujen jakamista poliittisin perustein. Usein rakenteellinen korrutio on sinänsä laillista. Siksi se on vaikeasti tunnistettavaa.

Ghanan tapaisesta avoimesta korruptiosta on haittaa liike-elämälle. Sen sijaan rakenteellinen korruptio usein hyödyttää liike-elämää. Ainakin suuria yrityksiä, joille korkean tason poliittisten suhteiden luominen on mahdollista.

"Meillä demokratia toimii hyvin. Ja mikä olisi vaihtoehto? Sehän olisi diktatuuri." Näin lausui muutama vuosi sitten silloinen kansanedustaja Jukka Vihriälä. Nyt Vihriälä on saanut käräjäoikeuden tuomion törkeästä lahjonnasta toimissaan Raha-automaattiyhdistyksen (Ray) hallituksen puheenjohtajana ja kansanedustajana.

Vihriälän kanssa samanaikaisesti tuomittu entinen Nuorisosäätiön toimitusjohtaja Jorma Heikkinen totesi äskettäin, että hän, Vihriälä ja Antti Kaikkonen tuomittiin ja muut päästettiin menemään. Heikkinen sanoi vaalirahoitusjärjestelmän perustuneen rakenteelliseen korruptioon.

Vuosia julkisuudessa ollut vaalirahoitusjupakka näyttää olevan ohi. Laaja rakenteellinen korruptio ei kuitenkaan ole ohi. Monet voimakkaat etujärjestöt toimivat valtapuolueiden etäispesäkkeinä. Niiden ja erilaisten säätiöden varoilla rahoitetaan edelleen vallassa olevia puolueita. Rakenteelliseen korruptioon kuuluu myös vain eduskuntapuolueille verovaroista maksettava 40 miljoonan euron vuotuinen puoluetuki, vaaleilla valittuja edustajia laittomasti pakottava puoluekuri sekä valtamedian keskeinen yhteys poliittiseen valtarakenteeseen.

Ghanalaiset ovat tottuneet maksamaan naureskellen "tippejään", jotta saavat asiansa hoidetuksi. Monilla suomalaisilla on ajatuksena, että "asiat menevät pieleen, mutta ei sille mitään voi". Korruption laajuutta on vaikea nähdä läheltä.

Kestävän tulevaisuuden rakentaminen vaatii kuitenkin korruption kitkemistä. Alistuminen on varma tapa jatkaa entiseen malliin. Muutos vaatii ajatusten lisäksi myös tekoja.

Egypti on yksi niistä Pohjois-Afrikan valtioista, joissa vallankumuous pyyhkäisi vanhan vallan sivuun. Uutiskuvista tuli tutuksi Tahririn aukio Egyptin pääkaupungissa Kairossa. Tahririn aukiolla pidetyillä mielenosoituksillä oli keskeinen merkitys kun maata yksinvaltaisesti vuosikymmenet johtanut presidentti Mubarak joutui väistymään.

Sittemmin Egyptissä on pidetty parlamenttivaalit ja presidentin vaali. Vuonna 2012 presidentiksi valittiin muslimiveljeskuntaan kuuluva Mohammed Mursi.

Monet egyptiläiset kokevat, että vallankumouksen tavoitteita ei ole saavutettu ja että heitä on petetty. "Emme tahdo tätä hallitusta", julistetaan katujen seinäkirjoituksissa.

Tahririn aukio on nyt suljetty. Sitä kohti vievät kadut on monelta suunnalta muurattu umpeen. Vallankumouksen aukiolle vievillä vielä auki olevilla kaduilla on uusien mielenosoitusten pelosta vahva poliisi- ja sotilasvartio.

Onko tässä jotakin tuttua myös suomalaisille? Meidän oma "vallankumouksen aukiomme" on kansanäänestys. Se on ollut suljettu suomalaisilta kun on ollut kysymys euroon siirtymisestä ja EU:n perustuslain hyväksymisestä. Nyt on valtiojohto presidenttiä ja pääministeriä myöten julistanut, että EU-jäsenyydestä ei pidä järjestää kansanäänestystä. Presidentti Niinistön mukaan EU-liitos oli "peruuttamaton" päätös. Kuulostaa kovasti harvainvallan, ei kansanvallan ääneltä.

Suomen valtiollisen aseman muuttaminen, siis maamme itsenäisyyden palauttaminen EU:sta eroamalla on välttämätön edellytys, jotta yhteiskunnallista ja taloudellista kehitystä voidaan ohjata kotimaasta omat tarpeet ja olosuhteet huomioiden. Toisin kuin europropaganda väittää, on kansainvälinen yhteistyö mahdollista paremmin EU:n ulkopuolella erossa nykyisistä alistussuhteista. Yhteistyötä voi parhaiten tehdä se, joka päättää itse omista asioistaan.

Suomessa ei tarvita vallankumousta vaan laillisuuden palauttamista. EU-liitoksen tekijät syyllistyivät valtiokaappaukseen. He siirsivät EU:n ylikansallisille elimille sen vallan, joka maamme perustuslain mukaan kuuluu edelleen Suomen kansalle. Nykyiset vallanpitäjät pelkäävät avointa julkista keskustelua maamme tulevaisuuden vaihtoehdoista. Siksi he torjuvat EU-kansanäänestyksen, jota edeltäisi laaja julkinen keskustelu.

Perustavaan yhteiskunnalliseen muutokseen tarvittavat keinot on itse löydettävä. Jokainen valtarakenne tarvitsee pystyssä pysyäkseen tukijoidensa lisäksi niitä, jotka alistuvat vastoin tahtoaan. Suomessa muutoksen toteuttamisen ratkaisevat ne, jotka päättävät, että eivät enää alistu. Tuleva muutos on tehtävä vaaleissa ja toivottavasti myös kansanäänestyksissä.

Brysselissä neuvotellaan EU:n tulevien vuosien tuloista ja menoista. Selvää näyttää olevan se, että suomalaisten nettomaksu, siis maksettujen ja saatujen eurojen erotus, kasvaa.

Suomen nettomaksu oli v. 2011 yli 800 miljoonaa euroa, kun mukaan lasketaan unionille maksetut tullitulot. V. 2012 nettomaksu oli ilmeisesti selvästi suurempi. Ja maksun odotetaan kasvavan.

Nykyisellä EU-nettomaksulla voitaisiin esim. palkata yli 30 000 työntekijää vaikkapa vanhuksia ja sairaita hoitamaan. Tärkeä kysymys on, mitä Suomi EU-maksullaan saa.

Meille kerrotaan, että maksamme EU:lle liikkumisen ja kaupan vapaudesta. Tuollaisen esittäminen on halpaa populismia, sillä vapaaseen liikkumiseen ja kaupankäyntiin ei tarvita EU-jäsenyyttä. Eta, eli Euroopan talousaluesopimus riittää siihen. Mm. Norjan käyttämä Eta-sopimus on voimassa Suomenkin osalta.

Meille kerrotaan myös, että EU on rauhan projekti ja siitä kannattaa maksaa. Mitenhän mahtaa todellisuudessa olla. Jos on niin, että vanhat entiset vihollismaat Ranska ja Saksa eivät osaa elää sovussa muuten kuin perustamalla yhteisen valtion, mitä tekemistä Suomella tuossa on? Suomen rauhaa on uhannut pahiten se, että Suomi on sidottu eurooppalaisten suurvaltojen laajenemispyrkimyksiin. Suomen aluetta ovat aiemmin käyttäneet hyväkseen Ruotsi ja Saksa. Tämä on saanut aikaan Suomen naapurissa edelleen olevan Venäjän sotatoimia. Suurvalloilla on se erityispiirre, että ne voivat halutessaan tehdä ennalta ehkäiseviä iskuja, jos katsovat etujensa sitä vaativan. Tämä on nähty viime aikoina erityisesti USA:n politiikassa.

Nyt Suomi on sitonut itsensä EU:n, uuden eurooppalaisen suurvallan ulko-, turvallisuus- ja puolustuspolitiikkaan. Olemme siis tiellä, joka on aiemmin vienyt maamme sotiin. Onneksi laajempi eurooppalainen turvallisuusympäristö on historiallisesti katsoen rauhallinen. Tulevasta ei kuitenkaan ole varmuutta.

Sotien juuret ovat usein olleet demokratian vastaisissa totalitarismeissa. Totalitarismi on poliittinen järjestelmä, jossa valtion valta ulottuu yhteiskunnan kaikille aloille. EU pyrkii ulottamaan valtansa kaikille yhteiskunnan aloille. Edes 2x4 lankkua, siis kakkosnelosta ei kohta saa myydä rakennukselle ellei siinä ole EU:n hyväksymismerkkiä.

EU on moniin muihin totalitarismeihin verrattuna pehmeä harvainvalta. Harvainvalta se kuitenkin on. EU:n politiikkaa ohjaavat lähinnä sen suurten jäsenmaiden päättäjät ja suuryritysten edustajat.

Näin ollen on ymmärrettävää, että EU:n johtama politiikka tuottaa köyhyyttä ja eriarvoisuutta.

Suomi maksaa EU:lle yhä enemmän siitä, että unioni tuhoaa suomalaista yhteiskuntaa. Maksamme kunnes kansalaisten mitta tulee täyteen. EU-jäsenyyden vaihtoehto ei ole EU-kriittisyys, vaan eroaminen EU:sta. Se onnistuu eduskunnan enemmistöpäätöksellä. Sitä ennen on hyvä järjestää kansanäänestys, jota täytyy edeltää reilu kampanja ja keskustelu maamme tulevaisuuden vaihtoehdoista.

Presidentti Niinistä torjuu kansanäänestyksen järjestämisen EU-jäsenyydestä. Niinistön mukaan kansanäänestykseen ei ole mitään aihetta. Savon Sanomille antamassaan haastattelussa presidentti toteaa, että ”Yksi kansanäänestys on jo järjestetty. Ellei olisi eurooppalaisuutta, niin mitäs me olisimme?”

Presidentti siis vetää yhteen EU-jäsenyyden ja eurooppalaisuuden. Mitäs olisimme ilman sitä? Olisimmeko kenties aasialaisia tai afrikkalaisia? Voiko presidentti olla noin yksinkertainen? Vai onko kysymys jostakin muusta?

Jokainen lukutaitoinen tietää, että ilman EU-jäsenyyttä pärjäävät hyvin mm. lähinaapurimme Norja ja Islanti sekä keskellä Eurooppaa sijaitseva Sveitsi. Suomi on ainoa Pohjoismaa, joka on luopunut omasta rahastaan ja käyttää kriisissä olevaa euroa.

Niinistö on tuonut aiemminkin esille vaihtoehdottoman EU-näkemyksensä. 21.8.2012 hän sanoi, että ”Liittyminen EU:hun oli peruuttamaton valinta”.

Mitä tulee siihen, että yksi neuvoa-antava kansanäänestys on jo järjestetty, onko niin, että 1976 jälkeen syntyneillä ei ole eikä tule olemaan oikeutta päättää asiasta? Samaa ajatuskulkua seuraten voi sanoa, että vaalit on jo pidetty, mitä turhia enää jatkossa vaaleja pitämään.

Presidentti tviittaa kintaalla sille, että EU on aivan toisenlainen, kuin kansalaisille luvattiin ennen v. 1994 neuvoa-antanutta kansanäänestystä. EU:n piti tuoda työpaikkoja ja sijoituksia, oman rahan piti säilyä, hyvinvoinnin lisääntyä jne.

Jos presidentin vaihtoehdotonta ajattelua toteutetaan, syyttömänä tuomittu ei saa uutta käsittelyä. Kun yksi päätös on jo tehty.

Niinistön kansanäänestyskammoon on ilmeisiä syitä. Presidentti löytää edestään sen mitä on taakseen jättänyt. Kansanäänestystä edeltävä julkinen keskustelu nostaa esille päätökset ja perustelut, joilla Suomi vietiin EU:hun ja euroon. Ja nuo päätökset eivät kestä päivänvaloa. Sen presidentti lakimiehenä tietää.

Lipposen ensimmäisen hallituksen oikeusministeri Niinistö lausui mm., että ”EU-liitos teki Suomen perustuslakiin euron mentävän aukon”. Tässä hengessä toimittiin niin, että perustuslakiin kirjattu Suomen markka vaihdettiin euroksi ilman eduskunnan asiasta säätämää lakia eduskunnan yksinkertaisella (!) enemmistöllä. Eduskunta ei siis ole koskaan säätänyt lakia euron käyttöönottamisesta eikä markasta luopumisesta.

Oma tärkeä lukunsa on, että Suomen perustuslain mukaan maamme on itsenäinen ja ylin valta maassa kuuluu Suomen kansalle. Miten on tultu tilanteeseen, jossa EU:n lait ovat ylimpänä ja ylin valta kaikissa EU:lle kuuluvissa asioissa – joita on koko ajan enemmän – on Brysselissä? Presidentti ei ilmeisesti halua kuulla julkista keskustelua asiasta.

Suomessa on vakava demokratian kriisi. Presidentti pahentaa sitä toimillaan. Yhteiskunnallinen ja taloudellinen kehitys voi tuskin näissä oloissa olla kestävällä pohjalla.