Kohti tasapainoa

"Me emme olisi mitään ilman EU:ta" kirjoittaa Helsingin Sanomien uutispäällikkö Jussi Pullinen (HS 28.3.). Pullinen yrittää kuvitella millaiseksi olisi kasvanut Suomessa, joka ei ole unionin jäsen: "Olisin kasvanut ilman yrityksiä auttavia sisämarkkinoita, ilman passivapautta.. ilman byrokratiasta vapaita verkkokauppoja, ilman oikeutta kävellä läppäreineni mihin vain työpaikkaan Euroopassa". Eikö uutispäällikkö ole tietoinen, että Euroopan talousaluesopimus (Eta) takaa pääsyn EU:n sisämarkkinoille? Eta-sopimuksen puitteissa toimivat Norja, Islanti ja Liechtenstein. Suomi voi siirtyä Eta-sopimukseen koska tahansa. Eikä edes Etaa tarvita, sillä Sveitsi on solminut EU:n kanssa erillissopimuksia, jotka takaavat samat olosuhteet kaupankäynnille ja liikkumiselle.

Pullinen epäilee myös, että olisi joutunut kasvamaan "ilman parantunutta ruoka- ja lääkesääntelyä, ilman yhteisen ulkopolitiikan turvallista selkänojaa, ilman eurooppalaisia kulttuuritukia". Suomen elintarviketurvallisuus oli parempi ennen EU-aikaa kuin nykyään. Ruoka- ja lääkesääntelyä ohjaavat EU:ssa sen vaaleilla valitsematon virkamieskomissio ja siihen voimakkaasti vaikuttavat suuryritysten edustajat.

EU:n ulko- ja turvallisuuspolitiikkaan sitoutuminen merkitsee puolueettomuuspolitiikasta luopumisen lisäksi sitä, että Suomea voidaan käyttää hyväksi Venäjää vastaan. Tällainen välikappaleeksi joutuminen on aiemmin historiassa vienyt maamme sen pahimpiin onnettomuuksiin.

Mitä eurooppalaisia kulttuuritukia Pullinen mahtaa tarkoittaa? Suomi maksaa EU:n kassaan jäsenmaksuina vuodessa jo lähes tuhat miljoonaa euroa enemmän kuin sieltä saa. Pullinen kirjoittaa: "En päädy kuin yhteen lopputulokseen: Me emme olisi mitään ilman EU:ta". Usko EU:n ylivoimaiseen hyvyyteen tuo mieleen Neuvostoliitossa 1930-luvulla painetut aapiskirjat. Neuvosto-aapisen ensimmäisellä aukeamalla oli Isä Aurinkoisen, eli Stalinin kuva ja teksti "Stalin on hyvä". Toisella aukeamalla kerrottiin "Stalin antaa leivän".

Pullinen kirjoittaa: "EU-jäsenyydestä väläytellään tosissaan uutta kansanäänestystä. Minä, EU:ssa kasvanut mies, olen ymmälläni."

Ellei erityisesti talouden ja politiikan yläkerroksissa vallitseva yhteiskunnallinen pimeys olisi jo tullut tutuksi, minäkin olisin ymmälläni siitä, että kansalaisten mahdollisuutta päättää itse omasta tulevaisuudestaan pelätään niin kovasti. Kansanäänestykset ovat aitoa demokratiaa. Ja jotta saisimme tulevaisuudessa reiluja kansanäänestyksiä, niiden tulee olla sitovia. Tärkeää on myös, että äänestystä edeltävä kampanja on reilu. Eri osapuolilla tulee olla mahdollisuus saada viestinsä kansalaisten tietoon.

Uutta kansanäänestystä puoltaa moni seikka. Suomen asema Euroopan unionin jäsenenä on aivan toinen kuin Suomen valtiojohdon taholta luvattiin v. 1994 ennen neuvoa-antavaa EU-kansanäänestystä. Suomi on mm. luopunut omasta rahastaan ilman, että kansalaiset ovat voineet asiaan vaikuttaa kansanäänestyksessä. Lisäksi EU:sta on Lissabonin sopimuksella tullut oikeushenkilö, joka voi solmia kansainvälisiä sopimuksia jäsenvaltioiden puolesta.

Vuoden 1975 jälkeen syntyneet kansalaiset eivät ole voineet kertoa kantaansa EU-jäsenyyteen minkäänlaisessa kansanäänestyksessä.

EU:n liittovaltiokehitys syvenee nopeasti. Kansalaisilla tulee olla mahdollisuus ottaa osaa keskusteluun maamme tulevaisuudesta ja valtiollisesta asemasta. Kansanäänestyksen järjestäminen mahdollistaa laajan kansalaiskeskustelun.

Suomen perustuslain ydin on maamme ”täysivaltaisuus”, siis valtiollinen itsenäisyys ja ”valtiovallan”, siis ylimmän vallan kuuluminen maassamme Suomen kansalle. EU-Suomessa tämä perustuslain ydin ei toteudu. Kansanäänestyksen järjestäminen tarjoaa hyvän mahdollisuuden ottaa kantaa tähän laillisuuden ja demokratian toteutumisen kannalta keskeiseen kysymyksenasetteluun.

Euroopan unionilla ei ole halua menettää yhtään euromaata. Syy tähän on ilmeinen. Valtio, jolla on oma raha ja talouspolitiikka, voi rakentaa itse tulevaisuuttaan. Valtiota, jolla on oma raha ja keskuspankki, ei voi kiristää rahan loppumisella.

Kyproksen tai jonkin muun kriisimaan siirtyminen pois eurosta olisi useimmille noiden maiden kansalaisille hyvä asia. Taloudellinen itsenäisyys tekisi mahdolliseksi nousemisen omille jaloille.

Tätä harvainvaltaisen EU:n lasitorneissa pelätään. Pienenkin euromaan lähtö eurosta olisi liian houkutteleva esimerkki kaikkien muiden euromaiden kansalaisille.

Siksi unioni tukee kriisimaita kuin köysi hirtettyä. Ja koska kansa on vähän hidas, se ehtii vain maksamaan laskut, kuten Erno Paasilinna kirjoitti. Mutta kun hallitsijat ovat puhuneet, tulevat hallitut puhumaan. Kun aika on kypsä.

Meneillään on talousjärjestelmän kriisi. Sen tekee erityisen vakavaksi monen eri kriisin yhtäaikaisuus. Kansainvälinen kasinotalous on luonut valtavan keinottelukuplan, joka puhkesi v. 2008 vain osittain. Maailman pörssi-, valuutta- ja johdannaiskaupan yhteenlaskettu arvo oli v. 2007 yli 40-kertainen kokonaistuotantoon verrattuna. Tätä kuplaa on viime vuosina täytetty uudestaan kuin se olisi luonnollinen osa taloutta. Keinottelutalous luo itse toistuvia kriisejä.

Valtioiden velkakriisejä on ollut ennenkin. Erilaista on tällä kertaa se, että monet valtiot ovat luopuneet rahan hallinnnasta ja luovuttaneet sen ns. markkinoille. Vastuu ongelmista on jätetty kansalaisille. Julkinen talous eli esim. terveydenhoito ja koulutus näyttävät järjestelmän kannalta olevan ongelma, joita hoidetaan kurinpitoa lisäämällä. Julkisen sektorin leikkaukset syventävät talouskriisiä entisestään.

Nykyistä talousjärjestelmää pitäisi uudistaa merkittävästi. Voi olla, että se ei ole mahdollista, koska ne, jotka vallan ja rahan keskittämisestä hyötyvät, eivät halua todellisia muutoksia. Voi olla, että koko talousjärjestelmä kokee Neuvostoliiton hajoamisen verrattavan romahduksen. Joka tapauksessa on valmistauduttava toisenlaiseen talousjärjestelmään. Sen lähtökohtana ei pidä olla harvoja hyödyttävä kaikkien kilpailu kaikkia vastaan vaan kaikkien pärjääminen.

Sosialismin ja kapitalismin epäonnistuminen on kirvoittanut esityksiä vaihtoehdoista jo vuosikymmenten ajan. Kolmas tie on kielikuvana kulutettu loppuun, vaikka sen aika on todellisuudessa vasta edessä. Mallia voi ottaa ns. sekataloudesta, joka oli Pohjoismaissa toimivaa todellisuutta vuosikymmenten ajan 1980-luvulle asti.

Kestävässä taloudessa rahan ei pidä olla yksityisten pankkien luomaa velkaa vaan valtion tulee luoda itse rahansa. Pankeilta tulee poistaa oikeus velan luomiseen tyhjästä. Rahan luomista pitää valvoa ja kiertävää rahamäärää säädellä verottamalla. Valtion ei siis tule painaa rahaa loputtomiin.

Valtion luomalla rahalla voidaan maksaa esim. terveyden- ja vanhustenhoito, koulutus, poliisi, armeija, palokunnat, posti sekä rautatiet ja muut liikenneväylät.

Pankkeja ei tarvitse kansallistaa, mutta niiden toiminta tulee järkiperäistää. Näin valtion ei enää tarvitse pelastaa pankkeja.

EU:lla on käytössään lähes kaikki valtion toimivaltaan kuuluvat välineet, mm. raha ja keskuspankki. Se on silti antanut suuren osan rahan hallinnasta ns. markkinoille eli liikepankeille ja sijoittajille. EU:n määräysten mukaan jäsenmaat eivät saa puuttua pääomien liikkeisiin eivätkä rahoittaa menojaan keskuspankkinsa kautta. Oleellinen kysymys on, miksi näin. Runollisen vastauksen on antanut länsimaiden perikadosta lähes sata vuotta sitten kirjoittanut Oswald Spengler: "Demokratista tulee rahan pikku apulainen". Toisin sanoen niin sanotut demokratiat ovat muuttuneet harvainvalloiksi, joita johdetaan pienen taloudellisen ja poliittisen eliitin etujen mukaan. Tuloksena on ollut pääomien ja vallan keskittäminen, joka on toki tehty hyvinvoinnin ja demokratian nimissä. EU on tämän politiikan työväline.

Talousjärjestelmän kriisin ytimessä on demokratian kriisi. Kyse on siitä keiden ehdoilla ja keiden hyväksi päätöksiä tehdään. Talouden ja markkinoiden tulee olla ihmisiä varten eikä päinvastoin niin kuin nyt näyttää olevan. Tässä kokonaisuudessa EU on ongelma. Ratkaisun avain on toimivissa demokratioissa. Suomen osalta se tarkoittaa valtiollisen itsenäisyyden palauttamista, eroa EU:sta ja eurosta.

Ministeri Hautalan sähläys maksamattomien henkilökohtaisten työnantajavelvotteiden parissa on saanut runsaasti julkisuutta. Tapausta vähättelemättä on pakko kysyä, mistä johtuu, että oikeusministeri Henrikssonin tekemisiä harmaan talouden ja veronkierron maailmassa ei ole uutisoitu. Kyse on aivan toisen mittaluokan kuprusta kuin Hautalan muutamasta sadasta eurosta.

Kyse on siitä, että nykyinen oikeusministeri oli RKP:n edustajana kevään 2011 hallitusneuvotteluissa estämässä tehokkaat toimet harmaan talouden ja veronkierron kitkemiseksi.

Hallitusneuvottelujen 'Harmaan talouden alatyöryhmän' muistio todistaa, että erityisesti RKP ja Kokoomus torjuivat puuttumisen harmaaseen talouteen ja aiheuttivat näin sen, että valtiolta jää saamatta vuosittain ainakin satoja miljoonia euroja verotuloja talousrikollisilta ja muilta veronkiertäjiltä.

Poistettuja tai vesitettyjä esityksiä on muistiossa parikymmentä. Esimerkkinä mainittakoon, että RKP vaati poistettavaksi esitystä, jonka mukaan ”Viranomaisten väliset tiedonvaihdon esteet puretaan ja viranomaisrekisterit saatetaan kaikkien harmaan talouden torjuntaviranomaisten käyttöön”. Työryhmän pohjaesityksen mukaan ”Suomalaispankkeja, jotka hallinnoivat hallintorekisteröityjä tilejä, velvoitetaan selvittämään sijoittajien todellinen henkilöllisyys”. Tämän Kokoomus ja RKP vaativat poistettavaksi.

RKP:n edustajana kyseisessä työryhmässä oli siis nykyinen oikeusministeri.

On käsittämätöntä, jos ministeri Hautalan muutamien satojen eurojen henkilökohtainen töppäily on mediakohun arvoinen, mutta oikeusministerin yhteiskunnalle tekemä miljoonakertainen vahinko painetaan villaisella.

Mielenkiintoista on, että mikään eduskuntapuolue ei ole nostanut asiaa esille.

Hallitusneuvottelujen ”Harmaan talouden alatyöryhmän” asiakirjat löytyvät ainakin Verkkomedian nettisivulta http://www.verkkomedia.org/news.asp?mode=2&id=5201

Ihmisiä hallitaan sanoilla. Näin on ollut ja on edelleen

Helsingin yliopistossa 9.3.2013 tohtoriksi väitellyt yhteiskuntatieteilijä Katri Vallaste tutki Ruotsin, Suomen ja Viron suurimpien sanomalehtien suhtautumista ”euroskeptikoihin”. Vallasteen tutkimuksen mukaan Ruotsin, Suomen ja Viron valtalehtien mukaan euroskeptisyys näyttäytyy ongelmana, jonka aiheuttavat kansalaisten järjettömät pelot ja riittämätön tietämys Euroopan unionista sekä heikko tulotaso ja sosiaalisen pääoman puute.

Lehtien artikkeleissa tehtiin naurunalaiseksi Suomen ja Ruotsin euroskeptikoiden huoli hyvinvointiyhteiskunnasta. Erilaisia vertauskuvia käyttämällä euroskeptikoita luonnehdittiin uhkarohkeiksi, uppiniskaisiksi, manipuloiviksi tai ajastaan jälkeen jääneiksi.

Helsingin Sanomien taloustoimittajana 1990-luvulla toiminut Johanna Korhonen kertoo tuoreessa kirjassaan miten toimittajia estettiin kertomasta tosiasioita: ”Kun yhdessä muutaman muun toimittajan kanssa koetimme saada lehdessämme Helsingin Sanomissa selostetuksi jo ennen kansanäänestystä, että EU-jäsenyys sopimustekstien mukaan merkitsee Maastrichtin sopimukseen sitoutumista mikä taas merkitsee talous- ja rahaliittoa, moisen näkemyksen promovointi kiellettiin yksiselitteisesti, jotta kansa ei säikähtäisi ja äänestäisi EU:ta vastaan. Lehdessä ei toimituksen johdon mielestä saanut tuoda esiin tai ainakaan mitenkään korostaa EU-jäsenyyden ja rahaliiton välistä yhteyttä, vaikka se oli Suomen liittymissopimuksessa erittäin keskeinen asia”.

Tietämättömiä on helppo hallita sanoi kiinalainen viisas jo tuhansia vuosia sitten.

Juuri mikään ei ole EU-kirjoittelussa muuttunut kahdessakymmenessä vuodessa. Suomessa - jota tietoyhteiskunnaksikin kutsutaan – eletään vuonna 2013 siinä uskossa, että Suomi on itsenäinen valtio, jossa toimii demokratia. Näin voidaan uskoa, kun julkisuudessa ei vaadita ketään määrittelemään sitä, mitä kukin tarkoittaa itsenäisyydellä ja demokratialla. Tai liittovaltiolla. Jossa jo ollaan.

Kun valtion itsenäisyydellä tarkoitetaan sitä, että valtiolla on muista valtioista riippumaton lainsäädäntövalta, siihen nojaava itsenäinen tuomioistuinlaitos ja oma ulkopolitiikka, ei EU-Suomi ole itsenäinen. Kun demokratialla tarkoitetaan sitä, että kansalaisten enemmistön tahto muovautuu poliittisiksi päätöksiksi, elämme näennäisdemokratiassa. Esimerkkejä löytyy muitakin kuin Suomen omasta rahasta luopuminen ja EU:n perustuslain hyväksyminen.

Vallasteen väitöskirjan aineiston perusteella euroskeptisyys vaikuttaa euroskeptikkojen kirjoitusten perusteella - toisin kuin valtalehdistö on esittänyt - pikemminkin ratkaisulta erilaisiin yhteiskunnallisiin ja taloudellisiin haasteisiin.

Vanha kansanviisaus antaa ohjeen kriiseistä selviytymiseen: Puhumalla asiat selviävät. Kun tätä ohjetta noudatetaan, hylätään ajatus, jonka mukaan meillä on vain yksi ainoa vaihtoehto. Silloin uskaltaudutaan ja jopa pyritään julkiseenkin keskusteluun ja väittelyyn eri tavoin ajattelevien kanssa.

Kuulin hyvän esityksen siitä, miten EU-keskustelua voitaisiin käydä vaikkapa tv:ssä: EU-jäsenyyttä kannattavat ja vastustavat saisivat valmistella n. viiden minuutin puheenvuoron siitä, miksi kukin on mitäkin mieltä. Nämä valmistellut puheenvuorot toimitettaisiin etukäteen vastapuolelle. Näihin kumpikin puoli voisi valmistella omat kommenttinsa, joita ei tarvitsisi vastapuolelle toimittaa. Näin saataisiin aikaan kiinnostavaa keskustelua. Mainittakoon, että kun Ylen tv-keskustelussa oli tammikuussa 2013 aiheena ”pitäisikö EU:sta erota?”, keskustelijoina oli neljä EU-jäsenyyden kannattajaa.

Perussuomalaisten EU- ja eurolinja on selvä. Puolue kannattaa Suomen pysymistä EU:n jäsenenä ja eurossa.

Tuoreet uutiset kertovat, että Perussuomalaisten puheenjohtajan Timo Soinin mielestä eurosta eroamisen poliittiset kustannukset olisivat hirveät. Soinin mukaan ”Ei Suomi yksin tuosta vain voi astua ulkopuolelle, vaikka pärjäisikin. Koska silloin, kun yksi astuu, tilanne menee hankalaksi”.

Tämän pitäisi olla selvää tekstiä.

Niiden, jotka haluavat Suomelle oman rahan ja talouspolitiikan kannattaa suunnata toivonsa muualle kuin Perussuomalaisiin. ”Minä lupaan, että tulee sellainen päivä, jolloin olemme hallituksessa samalla puolen aitaa”, sanoi Perussuomalaisten puheenjohtaja Soini pääministeri Kataiselle 24.10.2012. Kokenut poliitikko ei esitä tällaista lupausta ilman perusteita. Ja perusteita Soinilla on.

Kokoomus ja Perussuomalaiset löytävät yhteisen sävelen monella politiikan lohkolla. Ydinvoiman lisärakentamisen kannattaminen, ympäristönsuojelun vähätteleminen ja sotilaalliseen voimaan nojaava turvallisuuspolitiikka suhteessa Venäjään ovat merkittäviä puolueita yhdistäviä tekijöitä. EU- ja eurokannatkin ovat yhtenevät keskeisiltä osiltaan. Siis eurossa ja EU:ssa pysytään, jos se Kataisesta ja Soinista riippuu.