Kohti tasapainoa

Alexander Stubb on pahoittanut mielensä kohtaamastaan arvostelusta ja puolustanut Twitterissä oikeuttaan twiittailuun. Näiden tosiasioiden edessä Suomi vapisee kesällä 2014.

On tietysti herttaisen yhdentekevää, näperteleekö Stubb vapaa-ajallaan some-viestejä, katseleeko itseään peilistä vai harrastaako ufojen bongausta. Yhdentekevää ei sen sijaan ole se, mitä hän tekee pääministerin asemassa Suomen talous- ja työttymyysongelmille, alati hankaloituvalle ulkopoliittiselle tilanteelle ja yhteiskunnassa kasvavalle tyytymättömyydelle. Niille ei voi vain twiitata kintaalla, mutta juuri näin Stubb vaikuttaa tekevän. Twitter on vain media muiden joukossa, mutta sitä seurataan erityisellä mielenkiinnolla, jos viestejä ei muista viestimistä tule.

29.7.2014 Alexander Stubb tuli julkisuuteen antamalla Ylelle lausunnon tiukoista Venäjä-pakotteista. Viesti on peräisin suurilta EU-mailta ja USA:lta, eikä Stubbilla ole siihen mitään muuta lisättävää kuin uusien pakotteiden Suomen taloudelle tuottamien lisäongelmien vähättely. Stubb ei kaipaa Suomelle poliittista liikkumavaraa, häntä ei huolestuta kammottavan taloustilanteemme heikkeneminen entisestään. Stubb ei toimi eikä puhu kuin Suomen pääministeri, vaan kuten EU:n kenraalikuvernööri, joka on asetettu hallinnoimaan vähäistä ja syrjäistä mutta kansalaisiltaan onneksi lauhkeaa Unionin osaa. EU:n uskollisimman kenraalikuvernöörin otteista Stubb on antanut näyttöä aikaisemminkin, mm. puhuessaan suoraan komission äänellä TTIP-kauppasopimuksesta.

Taustatukea Stubb saa uudelta Eurooppa- ja ulkomaankauppaministeri Lenita Toivakalta, joka vaatii Venäjälle entistä raskaampia talouspakotteita. Toivakka puhuu pakotteiden yhteydessä moraalista. Tämä on harvinaista puhetta suomalaisen ulkomaankauppaministerin suusta. Oletettavasti Toivakka nostaa seuraavaksi esiin Tiibetin miehityksen ja Kiinan vankileireillä valmistettujen tuotteiden boikotoinnin, mistä olisikin luontevaa jatkaa kauppasaarrolla, joka koskee siviilejä tappavia maita.

Suomi on omasta puolestaan tuominnut Krimin liittämisen Venäjään kansainvälisen oikeuden loukkauksena, kuten oikein onkin, ja korostanut aselevon ja rauhanprosessin tärkeyttä Ukrainan kriisissä.

EU-jäsenyys on se myllynkivi Suomen ulkopolitiikan kaulassa, joka estää meitä tutkimasta ennakkoluulottomammin kriisin sovittelun mahdollisuuksia. Kenraalikuvernööri Stubbin johdolla toteutetut uudet pakotteet ovat lähinnä naurettavia, kun EU:n valtiaisiin kuuluva Ranska jatkaa samalla Mistral-maihinnousutukialusten kauppaansa Venäjän kanssa. EU toimii tässä kuten kaikki imperiumit ovat aina toimineet: vähäiset syrjäseudut ja rajamaat saavat kantaa raskaimman taakan valtakeskusten poimiessa hedelmät.

Kansainvälinen oikeus on käsite, joka on suurvaltojen käytössä lähinnä silloin, kun se sopii omiin etuihin. Edelleen ajankohtainen on Thukydideksen yli 2000 vuotta vanha huomio ”Suuret valtiot tekevät mitä tahtovat ja pienet kärsivät niin paljon kuin niiden on pakko”.

Suurilla valtioilla on varaa suuriin virheisiin. Pienillä ei ole. Suomi ei ole suurvalta, vaikka onkin suurvaltana esiintyvän EU:n osa. Suomi ei myöskään saa mitään todellista turvaa ulkopuolelta.

Itsenäinen ja puolueeton Suomi voisi toimia rauhanrakentajana Euroopan ja maailman kriiseissä. Ukraina ei jää viimeiseksi hajonneeksi valtioksi. Hajoavien valtioiden ongelmiin täytyy pyrkiä löytämään jo ennakolta nykyistä parempia ratkaisuja.

Pääministeri Stubbin isä kertoi taannoin Helsingin Sanomien kuukausiliitteen haastattelussa, ettei Alexanderilla ole elämässään ollut koskaan huolia. Vanhemman ilmoitus on monella tavoin mielenkiintoinen. Jos Alexander Stubb ei kasvaessaan ole oppinut kohtaamaan ja käsittelemään ongelmatilanteita, elämään pitkäkestoistenkin pulmien kanssa, kuinka hän toimii ja kestää kohdatessaan niitä nyt väistämättä maan keskeisimpänä vallankäyttäjänä? Pääministerin asema Suomessa on nykyään sellainen, että maan huolet ovat aina pääministerin huolia ja pääministerin ongelmat taas koskettavat koko valtakuntaa.

Voi tietysti myös kysyä, onko pääministeri kyvytön tunnistamaan ongelmia, jos hän ei ole niitä aiemmin kohdannut? Tässä kohtaa hänelle voi ojentaa auttavaa kättä: lisääntyvä ja pitkittyvä työttömyys on polttava ongelma, yritysten siirtyminen ulkomaille on ongelma, samoin myymättöminä seisovat asunnot. Ongelma on sekin, että Suomeen tuodaan ruokaa ja energiaa noin kymmenellä miljardilla eurolla vuodessa enemmän kuin niitä viedään. Twiitit ja selfiet ja niistä keskusteleminen voivat peittää julkisuudelta näkyvistä leipäjonojen pituuden kasvun, mutta eivät poistaa itse ongelmaa, joka on huutava.

Jotakin tarttis tehdä.

Se jotakin ei ole vanhan liturgian toistelu ja yritykset korjata virheet toistamalla niitä. Suomessa on harjoitettu uusliberalistista politiikkaa neljännesvuosisata, tuloerot on saatu kasvuun, maa umpikujaan, eikä ulospääsyä vanhoin konstein ole näköpiirissäkään. Tarvitaan uusia ja rohkeita avauksia. Tässä suhteessa pääministeri Stubbin voisi kuvitella olevan samoilla linjoilla, koska hän on julkisuudessa korostanut eteenpäin menemistä ja myönteistä tekemisen meininkiä.

Uusi nousu voitaisiin aloittaa vaikka eläkekaton luomisella. Voima-lehden laskelmien mukaan suurien, yli kolmen tuhannen euron kuukausieläkkeiden leikkaus tuottaisi lähes miljardin euron säästöt vuositasolla. Osa eläkekaton tuotosta olisi syytä korvamerkitä pienimpien eläkkeiden tasokorotuksiin. Oikeudenmukaisuuden lisäksi tätä voi perustella sillä, että köyhän eläkeläisen lisäeurot siirtyvät kulutukseen ja pyörittämään talouden rattaita.

Seuraavaksi voitaisiin ottaa esille laajempi, mutta koko maan hyvinvoinnin kannalta olennainen, ennakkoluuloton ja rohkea idea: siirtyminen omaan valuuttaan ja oman riippumattoman keskuspankin perustaminen. Nämä toimenpiteet käynnistäisivät talouden uudelleen. Itsenäisyyspuolue on ajanut tätä tavoitetta koko olemassaolonsa ajan, mutta yhä kasvava joukko tutkijoita ja talousvaikuttajia on päätynyt samalle kannalle: euro oli virhe. Euron kohdalla vakaus tarkoittaa kuolonkankeutta.

Uudenlainen ajattelu voi tuntua kipeältä, mutta se on välttämätöntä. Vanhojen virheiden toistaminen vie vain syvemmälle ongelmiin. Jos emme pysty uusiin avauksiin, myös pääministeri Stubb joutuu oppimaan kantapään kautta, mitä huolet todella merkitsevät, ja hänellä jää vähemmän aikaa ansaittuihin lomapäiviin ja twiittailusta ja selfieistään nauttimiseen.

Rautaruukki sulautuu ruotsalaiseen SSAB:hen. Kyseessä ei ole pikkujuttu Suomelle, vaikka yritysmyynnit ja työpaikkojen häviäminen ovat tulleet tutuiksi uutisista.

Valtionyhtiö Rautaruukki perustettiin v. 1960 turvaamaan kotimaisen telakka- ja muun metalliteollisuuden raaka-ainehuolto. Aluksi yhtiö hyödynsi kotimaisia malmivaroja. Suomen valtio luopui osake-enemmistöstä yhtiössä v. 1997. Rautaruukin yhdistyminen SSAB:hen oli viime kädessä Suomen hallituksen päätösvallassa, sillä valtio oli Rautaruukin suurin yksittäinen osakkeenomistaja ja sen painoarvo olisi riittänyt estämään tapahtuneen myynnin.

Rautaruukki työllistää yhteensä n. 8500 ihmistä, joista yhtiön ”kotipaikkakunnalla” Raahessa n. 2700. Yhtiöllä on Suomessa merkittävää paikallista työllistävää merkitystä myös mm. Hämeenlinnassa ja Etelä-Pohjanmaalla.

Rautaruukki on kärsinyt talouskriisistä ja maailmanmarkkinoilla olevasta ylituotannosta. Yhtiön pörssiarvo on pudonnut noin viidennekseen huippuarvostaan. Yhtiön kehittäminen olisi silti ollut mahdollista. Nyt Rautaruukin mukana myytiin paljon erityisosaamista.

Voidaan arvella, että Rautaruukille kävi kuten metsäyhtiö-Ensolle. Enso yhdistettiin – kuinka ollakaan – ruotsalaiseen Storaan. On arvioitu, että Enso oli todellisuudessa arvokkaampi kuin Stora, mutta taitavat ruotsalaiset saivat oikea-aikaisella fuusiolla enemmistön Stora-Ensosta.

Nyt on Rautaruukin yhteydessä kerrottu, että SSAB:n omistajilla tulee olemaan 75 prosenttia uuden yhtiön äänivallasta ja että uuden yhtiön pääkonttorin kotipaikka on Ruotsi.

Tuore valtiovarainministeri, Sdp:n Antti Rinne lausui äskettäin, että suomalaisia on petetty. Kyse oli siitä, että Nokian matkapuhelintoiminnot ostanut Microsoft ilmoitti laajoista irtisanomisista vastoin ostoajankohdan lupauksia.

Sen ei pitäisi olla mikään yllätys, että yritykset ajavat vain omaa etuaan. Yhteiskuntavastuu kuuluu poliittisille päättäjille. Jos se yritetään sälyttää yrityksille, tullaan kokemaan yhä uusia pettymyksiä. Kauniit puheet eivät maksa mitään. Kun päättäjät ovat sinisilmäisiä ja uskovat myynti- ja ostopuheita, se kylläkin tulee kalliiksi. Ja on jo tullut.

Rautaruukki on nyt pois suomalaisten käsistä. Sopii toivoa, että yritystä silti kehitetään.

Keskeisen teollisuuden pysyminen suomalaisessa omistuksessa ei ole kiinnostanut sen enempää ay-liikettä kuin muitakaan merkittäviä tahoja Suomessa. Jos olisi kiinnostanut, ääntä olisi jo pidetty.

Suomessa on ollut vallalla lähes hurmoshenkinen ”sama se on kuka omistaa” –ajattelu. Onpa myös presidenttejä myöten todettu, että ”fyrkka kuin fyrkka”, eli sama se, mikä raha on käytössä, kun vain rahaa on. Tällaisen hälläväliä-hengen lasku on melkoinen, jopa hirmuinen.

Suomessa on aiemmin ollut ymmärrystä perustaa Rautaruukin tapaisia menestystarinoita. Aikojen muuttumisesta huolimatta on edelleen tarvetta nähdä omat tarpeet ja vahvuudet sekä toimia määrätietoisesti. Ensin tarvitaan omaa rahaa ja talouspolitiikkaa. Ja vielä ennemmin tahtoa niiden palauttamiseen.

Porin SuomiAreenassa järjestettiin 16.7. kaksiosainen "MTV:n suuri sananvapauskeskustelu". Ensimmäisessä runsaan tunnin osiossa keskustelelijoina olivat MTV:n, Sanoma Media Finlandin ja YLE:n toimitusjohtajat sekä opetus- ja viestintäministeri Krista Kiuru.

Mielenkiintoisinta oli, että sanaa "sananvapaus" ei mainittu keskustelussa kertaakaan. Keskustelu velloi kuin kissa kuuman puuron ympärillä siinä, miten ja mistä kaupallisille mediayhtiöille löytyisi lisää rahaa. Yleisön joukosta kuului kitkeriä kommentteja siitä, kuinka suuret mediatalot ovat jakaneet vuosikymmenten aikana kertyneet valtaisat voittonsa omistajille ja ovat nyt kärkkymässä valtion tarjoamaa innovaatiotukea. Tätä tukimuotoa viestintäministeri hehkutti useaan otteeseen. Juontaja Tuomas Enbuske ilmetteli, mitä järkeä oli korottaa lehtien arvonlisäveroa ja jakaa sitten medialle julkista tukea.

Sananvapaus on mielenkiintoinen asia. Yleinen näkemys on, että Suomeen mahtuu vain yksi totuus kerrallaan. Tämä näkyy julkisessa keskustelussa. Nykyisessä taloudellisessa kriisissä tulevaisuuden vaihtoehdoista "keskustelevat" samat ihmiset, jotka ovat vastuussa harjoitetusta politiikasta. Julkista keskustelua voi kuvata sanalla vaihtoehdottomuus.

On syytä kysyä, kuuluuko sananvapauteen myös mahdollisuus vuoropuheluun.

Sananvapaus toimii Suomessa tietyissä raameissa. Tällä hetkellä raamit ovat EU-jäsenyydessä. EU-jäsenyyden hyväksyminen mahdollistaa laajemman sananvapauden ja osallistumisen. Ja päinvastoin. Vaatimus Suomen itsenäisyyden palauttamisesta, siis EU:sta eroamisesta, ei kuulu EU-Suomessa julkiseen keskusteluu. Näin on siitä huolimatta - tai sen takia - että vaatimuksen kannattajien määrä lasketaan kymmenissä prosenteissa kansalaisista,

Eräs yli 90-vuotias kansalaisaktiivi sanoi kerran, että kyllä ihmiset osaavat tehdä oikeita ratkaisuja, kun he saavat oikeita tietoja. Siinä on hyvin kuvattu sananvapuden ja demokratian, kansanvallan yhteys.

Puutteellinen sananvapaus ja puutteellinen keskustelukulttuuri johtavat siihen, että tulevat yhteiskunnalliset muutokset ovat Suomessa äkkinäisempiä ja jyrkempiä kuin ne muuten olisivat. Kun muutospaine ei pääse ajoissa purkautumaan, on olemassa ylikiehumisen vaara.

Meiltä kysytään, että ”oletko saanut tarpeeksesi sääntelystä?” Tällä viitataan kaikkeen muuhun sääntelyyn kuin siihen, joka on ratkaisevaa. Ratkaisevaa on, että yhteiskunnallista kehitystä sääntelevät nyt suuryritykset ja suursijoittajat. VMP – Voi minun päiviäni – kuten nykyään sanotaan.

Sääntelystä on tehty kirosana. Tämä mielikuvapolitiikka on onnistunut, koska käsitteellistä keskustelua ei juuri ole ja julkista keskustelua ohjaa pieni talouden ja politiikan eliitti – Erno Paasilinnaa lainaten ylempi roskaväki.

Nyt on siis hirmuisen väärin se, että kansalaisten valitsemat edustajat voisivat säännellä yhteiskunnallista kehitystä. Tämä tarkoittaisi vaikkapa sitä, että vaadittaisiin maassamme tehtävän työn ja tuotannon tulosten jäämistä hyödyttämään ensisijassa Suomea. Sitä, että Suomessa toimivat yritykset pakotettaisiin maksamaan veroja Suomeen ja verotuksen taso määrättäisiin Suomessa. Toki tämä tarkoittaisi ennen kaikkea oman rahan, itsenäisen talouspolitiikan ja lainsäädäntövallan palauttamista.

Kansalaisten valitsemilta edustajilta ei tällaista voi nyt odottaa, koska nuo edustajat itse ovat antaneet maamme perustuslain mukaan kansalle kuuluvan vallan ja eduskunnalle kuuluvan lainsäädäntövallan pois maasta. Nyt valta kuuluu EU:lle, joka on kansainvälisen yhtiövallan työkalu. Niin sanotusta demokratiasta on tullut ison rahan pikku apulainen.

Tämä edustuksellisen demokratian alennustila huutaa tilalleen suoraa demokratiaa, siis sitovia kansanäänestyksiä. Suomalaiset eivät ole tottuneet päättämään omista asioistaan, mutta ei ole myöhäistä opetella.

EU siis merkitsee ahneuden ja kaiken kilpailuttamisen yhteiskuntaa. Verokilpailu vie pohjan hyvinvointiyhteiskunnalta. Oman rahan ja talouspolitiikan puute vie mahdollisuuden ohjata yhteiskunnallista kehitystä.

Tämä kaikki on kuin luonnonlaki. Näin meille annetaan ymmärtää.

Suomen ”hallitus”- joka on todellisuudessa EU:n hallinto Suomessa - istuu miettimässä mistä nyt leikataan. Pitää ansaita ”markkinoiden” luottamus, siis tehdä kuten yhtiövalta tahtoo.

On sanottu, että demokratia on mahdotonta kapitalismissa, koska äänet voidaan ostaa. Tältä nyt näyttää. Tämä ei kuitenkaan ole koko kuva. Tyytymättömyys vallitsevaa politiikkaa kohtaan on suurta. Poliittisesti kodittomien joukko on valtava ja muutoksen paine kasvaa. Jollakin tavalla se purkautuu. Olisi tärkeää, että tämä tapahtuisi rakentavasti vaalien kautta.

Nykyisen keinottelutalouden kestävä vaihtoehto on päivitetty säännelty markkinatalous. On huomattava, että markkinatalous voi toimia vain säänneltynä. Sen on otettava huomioon maailman muuttuminen. Tarvitaan ekologista hyvinvointiyhteiskuntaa. On sovitettava yhteen ihmisen tarpeet ja luonnon kestokyky.

Pohjoismaissa, myös Suomessa, ollaan siinä onnellisessa asemassa, että suuri osa tarvittavasta on jo koeteltu ja toimivaksi havaittu. Kansanvaltaa voidaan lisätä ja hyvinvointia jakaa, kunhan luovutaan alamaisuudesta ahneuden ja yhtiövaltaa edustavien edessä.

80 miljoonan asukkaan Iran on viisi kertaa Suomen kokoinen, joten kovin perusteellista kuvaa ei satunnainen matkailija voi viikossa saada.

Ihmiset elävät kuten muuallakin omassa arjessaan. Mielikuvat Iranista ovat yleensä melko ankeita. Viikon matkakokemuksen mukaan iranilaiset kuitenkin suhtautuvat muualta tulleisiin matkailijoihin joko myönteisesti tai erittäin myönteisesti. Yhtään vihamielisyyteen viittaavaa palautetta emme kohdanneet.

Jotakin iranilaisista ehkä kertoo se, että kun odotimme ystävämme talon edessä hänen saapumistaan, tunnin aikana tuli neljä yhteydenottoa. Naapurin tytär toi jäävettä juotavaksi, toinen naapuri pyysi kotiinsa juomaan teetä, juttusille tullut insinööri pyysi illalliselle ystävänsä kotiin toiselle puolelle kaupunkia ja viereisen kerrostalotyömaan nurkassa muutamien huonekalujen turvin majoittunut afgaanimies pyysi myös "kotiinsa".

Iran on vuoden 1979 ns. islamilaisesta vallankumouksesta ollut shiialaisten johtama virallisesti islamilainen tasavalta. Tuo vallankumous ei tosiasiassa ollut vain islamilainen, mutta islamistit ottivat sen haltuunsa ja nimiinsä.

Suuri osa väestöstä on vain muodollisesti islamilaisia. Maallistuminen kasvaa varsinkin nuorten keskuudessa. Ja nuoria Iranissa on, sillä 60 prosenttia iranilaisista on alle 30-vuotiaita.

Uusimmat kännykät ja muut tiedonsiirtovälineet ovat ainakin Teheranissa ja entisessä pääkaupungissa Isfahanissa tavallisia. Netin kautta informaatio muokkaa ihmisten ajattelua. Monet nettipalvelut on sensuroitu, mutta sensuuri on helposti kierrettävissä.

Suuria etuja nauttivat mullahit, uskonnolliset johtajat eivät nauti suurtakaan arvostusta kansan parissa, vaan päinvastoin heitä halveksitaan yleisesti.

Pienen piirin etuoikeuksia suojeleva hallinto on ajanut paljon toisinajattelijoita maanpakoon. Irania vaivaa kuihduttava aivovienti. Kymmenien prosenttien työttömyydestä kärsivässä maassa huomattava osa erityisesti nuorista on valmis muuttamaan ulkomaille.

Naapurimaat eivät muuttajia juuri houkuta. Iran on erään kommentin mukaan kuin saari, kun sitä ympäröivät USA-vetoisista sodista kärsivät Irak ja Afganistan, sekä Pakistan, jolla myös on suuria sisäisiä ongelmia.

Erityisesti nuoret naiset ovat hyvin motivoituneita kouluttautumaan. Yliopisto-opiskelijoista suurin osa on naisia.

Nuorten naisten on sanottu olevan Iranin vihaisin kansanosa. Naisia koskevat tiukat pukeutumismääräykset huivipakkoineen. Sukupuolten tasa-arvoon on muutenkin matkaa.

Voi veikata, että kymmenen vuoden kuluttua tilanne on muuttunut. Onko silloin pappisvallan tilalle tullut sotilasdiktatuuri vai onko käännytty kohti kansanvaltaisempaa hallintoa, jää nähtäväksi.

Persia on ollut kansojen sulatusuuni tuhansien vuosien ajan. Sinne on virrannut asukkaita niin pohjoisesta, kuin idästä ja lännestä.

Pääkaupunki Teheran sijaitsee Kaspian merta - joka on maailman suurin järvi - reunustavien vuorten eteläpuolella kuivassa ilmastossa, jossa kesälämpötila on päivisin 35-40 astetta. Teheranista etelään kohti aavikoita mentäessä on lämpimämpää.

Iranin pääkieli farsi on erilainen kuin arabia, vaikka kirjaimisto on käytännössä sama.

Persialaisia ei pidä mennä sanomaan arabeiksi. Persian alueen tunnettu historia ulottuu n. 9000 vuoden taakse. Suurimmillaan Persian valtakunta ulottui Kreikan koillisosasta Intian Indus-joelle ja Etelä-Egyptistä Mustallemerelle.

Vasta parisataa vuotta sitten siirtomaavallat lohkaisivat Iranista erillisiksi alueiksi mm. Irakin ja Afganistanin ja Venäjään liitettiin alueita Iranin pohjoisosasta.

Lyhyelläkin matkalla huomaa, että nähtävää Iranissa riittää. Vaikkapa Abiane, vuoristokylä 70 kilometrin päässä Kashanista. Kylä on ollut asuttu 2500 vuotta. Tuossa ruskeasta kivestä tiiviisti rakennetussa vuoristokylässä aika tuntuu pysähtyneen. Kännykät kyllä toimivat ja hotellia rakennetaan kylän laidalle.

Internetin hyviin puoliin kuuluvat palvelut, jotka helpottavat kanssakäymistä. "Sohvasurffaus" on yksi sellainen. Erityisesti nuorten suosiossa oleva palvelu mahdollistaa yhteydenotot matkustavaisten ja heitä majoittavien kesken.

Sohvasurffauksen suosion yksi syy lienee mahdollisuus löytää maksutonta majoitusta. Vielä tärkeämpänä voi pitää tilaisuutta tutustua paikallisiin ihmisiin ja heidän arkeensa. Palvelun sisältämä mahdollisuus antaa palautetta palvelun käyttäjistä vähentää ainakin kotiväen huolta kauas matkaavien pärjäämisestä. Matkustettaessa on toki aina syytä tiettyyn varovaisuuteen.

On syytä pitää erillään mielikuvat minkä tahansa maan hallinnosta ja toisaalta maasta itsestään ja sen asukkaista.

Kouluja käymätön mies voi varastaa tavaravaunusta, mutta jos hän on akateemisesti sivistynyt, hän voi pölliä koko rautatien. Näin sanoi muinoin Theodore Roosevelt.

Tuoreiden uutisten mukaan Suomessa on levitetty väärennettyjä euroseteleitä. Lievimmillään väärän rahan hallussapidosta ja levittämisestä voi selvitä sakoilla. Vakavin maksuvälinerikos on väärennös, jolloin vähimmäisrangaistus on neljä kuukautta ja kovin neljä vuotta vankeutta.

Suomella oli oma raha, markka v. 1998. Suomen perustuslain, hallitusmuodon 72 pykälässä oli lause: ”Suomen rahayksikkö on markka”. Perustuslain muuttaminen yhden eduskunnan aikana olisi vaatinut eduskunnan 5/6 enemmistöpäätöksen.

Perustuslakia ei muutettu tuolloin v. 1998, kun eduskunta päätti yksikertaisella enemmistöllä, että Suomi luopuu markasta ja ottaa käyttöön euron. Eduskunta hyväksyi tulkinnan, jonka mukaan euroon siirtymisestä oli päätetty eduskunnassa jo 18.11.1994. Silloin eduskunta päätti 2/3 enemmistöllä Suomen liittämisestä Euroopan unioniin.

V. 1998 tehtyyn tulkintaan ei vaikuttanut se, että v. 1994 eduskunta liitti EU-jäsenyyspäätökseen ponnen - päätöslauselman - jonka mukaan euron mahdollisesta käyttöönotosta päätetään eduskunnassa myöhemmin erillisen lakiesityksen pohjalta.

Tuota lakiesitystä ei tuotu koskaan eduskuntaan. Markan käytöstä luopumisesta ja euron käyttöönotosta ei ole olemassa Suomessa säädettyä lakia.

Europäätöksen jälkeen hyväksyttiin Suomelle uusi perustuslaki. Siinä ei ole mitään mainintaa Suomessa käytettävästä rahasta.

Tämä kaikki on ollut mahdollista mm. siksi, että ylin perustuslain tulkitsija Suomessa on eduskunta itse, sen perustuslakivaliokunta. Valtapuolueiden edustajat perustuslakivaliokunnassa ovat todenneet, että heidän puolueidensa edustajien toimet eduskunnassa ovat olleet laillisia. Pukki on kaalimaan vartijana, kun maasta puuttuu puolueista riippumaton perustuslakituomioistuin. Muu oikeuslaitos ja laillisuusvalvojat vaikenevat tai myötäilevät vallanpitäjiä.

Europäätöksen aikaan tehtyjen kyselyjen mukaan enemmistö suomalaisista olisi halunnut kansanäänestyksen markasta luopumisesta ja enemmistö olisi myös torjunut euron. Kansanäänestystä ei järjestetty, toisin kuin Ruotsissa ja Tanskassa, joissa kansalaiset äänestivät oman rahan puolesta. Nyt Suomi on Pohjoismaista ainoa omasta rahastaan luopunut euromaa.

Suomessa on liikkeellä vain väärennettyä rahaa. Muutamien setelien väärentäjiä jahdataan ja heidät saatetaan vastaamaan rikoksestaan. Maan laillisen rahan laittomaan hävittämiseen vastuulliset istuvat samaan aikaan korkeimmissa tehtävissä.

Ainakin Italia ja Iso-Britannia ovat ilmoittaneet lisäävänsä maidensa BKT-lukuihin, siis kokonaistuotantoon, huumekaupan ja prostituution arvon. Tämä avaa mielenkiintoisia näkymiä. Erityisesti kun otetaan huomioon voimakas virallinen paine BKT:n lisäämiseen ja tuon mittarin käyttö mm. EU-maiden velkaantumisen seurannassa, jatkuvat hyvinvointipalvelujen leikkauspaineet sekä eriasteisten pakotteiden käyttö ylivelkaantuneita maita kohtaan.

BKT-laskelmiin otettu huumekauppa ja prostituutio siis tunnustetaan hyödyllisiksi ainakin Italiassa ja Britanniassa. BKT-tilastoja uusitaan myös EU:n laajuisesti. Mm. aseostot kasvattavat bkt:ta ja tilastot uusitaan sen mukaan. Suomelle arvioidaan tilastomuutoksesta neljän prosentin kasvusykäystä.

Suomessa voitaisiin ottaa suuri askel talouspolitiikassa ja olla edelläkävijöitä maailmalla. Kysykäämme itseltämme, haluammeko Suomen kokonaistuotantoon varovaisesti arvioiden 30 prosentin lisäyksen jo ensi vuonna? Jos haluamme, päätetään siis ottaa kotona tehtävä työ mukaan BKT-laskelmiin. Kodeissa - tai "kotitalouksissa" jos se helpottaa asiaa - tehtävä ruuanlaitto, siivous, lasten hoito ym. työ on nyt BKT-lukujen ulkopuolella. Kun prostituutio ja huumekauppa kelpaavat, miksi ei kotityö kelpaisi?

BKT:n lisäys kolmanneksella saisi monet asiat näyttämään toisilta. Vähintä mitä voidaan tehdä, on päivittää talouteen ja talouspolitiikkaan liittyviä uskomuksia. Taloudessa on kyse sopimuksista. Se, keiden ehdoilla ja keiden hyväksi sopimuksia tehdään on hyvin tärkeää.

Talouden ja markkinoiden tulee palvella ihmistä eikä päinvastoin, kuten nyt tapahtuu. On kestämätöntä, että yhteiskunnallista kehitystä sääntelevät suuryritysten ja -sijoittajien edut.

Rahaa, sen olemusta ja merkitystä pitää tarkastella nykyistä avoimemmin. On mieletöntä, että yksityiset pankit luovat rahan velkana ja valtiot joutuvat ottamaan velkaa noilta pankeilta, joiden olemassaolon valtiot samalla takaavat. Rahan hallinta kuuluu valtioille ja Suomen osalta Suomelle eikä EU-valtiolle.

Suomalaisten on syytä herätä huomaamaan, että kestävällä tavalla voimme suunnata tulevaisuuten vain omalla rahalla.