Kohti tasapainoa

6.12.2012 tulee kuluneeksi 95 vuotta Suomen itsenäisyysjulistuksesta. Eduskunta oli julistautunut korkeimman vallan haltijaksi Suomessa jo heinäkuussa 1917.

Suomen v. 1917 saavuttama valtiollinen itsenäisyys tarkoitti sitä, että maallamme oli muista valtioista riippumaton lainsäädäntövalta, itsenäiseen lainsäädäntöön nojaava tuomioistuinlaitos ja oma ulkopolitiikka. Yhden itsenäisyyden edellytyksen, oman rahan Suomi oli saanut jo 1860.

Vuonna 2012 EU-Suomi ei ole itsenäinen valtio. EU:n lainsäädäntö on jäsenmaiden lakien yläpuolella. EU:n tuomioistuimen päätökset ohittavat suomalaisten tuomioistuinten päätökset. Suomi on sitoutunut EU:n rakenteilla olevaan ulko-, turvallisuus- ja puolustuspolitiikkaan. Suomi on myös luopunut – ainoana Pohjoismaana – omasta rahastaan ja samalla itsenäisestä raha- ja talouspolitiikasta.

Kaikesta tästä huolimatta Suomessa eletään laajalti siinä harhassa, että Suomi on edelleen itsenäinen valtio. 6.12. järjestetään presidentinlinnassa itsenäisyysjuhlat. Niiden pukuloistosta ja kampauksista riittää uutisoitavaa moneksi päiväksi. Uuden presidenttiparin edesottamuksista riittänee myös pohdittavaa palstametreittäin.

Suomi on alueeltaan suuri mutta väestöltään pieni reunamaakunta eurooppalaisessa suurvallassa. EU on suunniteltu liittovaltioksi ja toimii jo kuten liittovaltio. Unionin kehitystä johtavat suuret jäsenmaat ja suuryritysten lobbarit.

Suomen poliittinen eliitti vei Suomen Euroopan unioniin ja euroon valheilla ja perustuslakia rikkoen. Avoimen julkisen keskustelun puute on tehnyt mahdolliseksi maamme nykyisen alennustilan. EU-jäsenyyden hintaa ei pystytä laskemaan. Miljardiluokkaan nouseva vuosittainen nettojäsenmaksu on vain pieni osa siitä. Välilliset kustannukset ja inhimillinen hinta kansallisomaisuuden ryöstöstä sekä eriarvoisuutta ja köyhyyttä luovasta politiikasta ovat mittaamattomat.

On jo aika herätä todellisuuteen ja nähdä, että EU-Suomi ei ole itsenäinen valtio.

Valtavirraksi muuttunut EU-kriittisyys on sinänsä terveellistä, mutta se ei riitä. Kun halutaan muuttaa Suomen yhteiskunnallista kehitystä oikeudenmukaisempaan suuntaan tai ottaa talouspolitiikka omiin käsiin tai palauttaa maamme valtiollinen itsenäisyys, on siihen yksi keino. Se on eroaminen EU:sta. Ilman sitä ei mitään merkittävää muutosta parempaan ole tulossa.

Ero EU:sta voi tapahtua kansanäänestyksen jälkeen tai eduskunnan enemmistöpäätöksellä. Siitä ei seuraa mitään sakkomaksuja. Kaupankäynti ja ihmisten vapaa liikkuminen onnistuvat ilman EU-jäsenyyttä.

"Me maksamme hiukkasen yli sata euroa per henkilö per vuosi siitä, että ihmiset, tavarat, palvelut ja raha liikkuvat vapaasti Euroopan unionin alueella ja siitä, että me olemme osana arvoyhteisöä nimeltä Euroopan unioni. " Näin lausui eurooppaministeri Stubb puolustaessaan Suomen kasvavia jäsenmaksuja EU:lle.

Todellisuudessa ihmisten, tavaroiden, pääomien ja palveluiden vapaaseen liikkumiseen ei tarvita EU-jäsenyyttä. Euroopan talousaluesopimus (Eta) takaa samat vapaan liikkumisen olosuhteet norjalaiselle ja islantilaisille. Sveitsi ei ole edes Eta-sopimuksessa, mutta se on solminut EU:n kanssa erillissopimuksia, jotka takaavat sveitsiläisille samat vapaudet. Suomi voi siirtyä Eta-sopimukseen, kun eroaa EU:sta. Herää kysymys onko eurooppaministeri tietämätön tästä. Tuskin on. Eli kyse on siitä, että ministeri johtaa tahallaan kansalaisia harhaan.

Heikoissa kantimissa on Suomen EU-jäsenyys ja EU-politiikka.

Mitä tulee arvoyhteisöön, kuinka moni todella haluaa olla arvoyhteisössä, jota ohjaavat suuret jäsenmaat ja suuryritykset? Tuo ”arvoyhteisö” viis veisaa kansalaismielipiteestä, jos se on vastoin unionin taustavoimien etuja. Tämä nähtiin mm. unionin perustuslain toteuttamisessa. Torjuvat kansanäänestystulokset sivuutettiin.

EU:n arvoyhteisön arvot ovat aikaansaaneet sen, että eriarvoisuus ja köyhyys on lisääntynyt. Suomessakin tämän näkyy jo tilastoja katsomalla. Tällainen politiikka johtaa ennen pitkää yhteiskunnalliseen törmäykseen.

Maksamme EU:lle yhä enemmän siitä, että unioni tuhoaa yhteiskuntaamme. Ja maksamme niin kauan kunnes suomalaiset heräävät tekemään suunnanmuutoksen.

Marraskuussa 2012 Suomen suurin puolue, joka ajaa Suomen eroa eurosta ja EU:sta, on Itsenäisyyspuolue.

Kymmenen vuoden aikana valtion omaisuus ja sen yksityistäminen tuotti valtiolle noin kaksi miljardia euroa vuodessa osinkoina ja myyntituloina. Ilman myyntiä valtion osinkotulot olisivat olleet kaksinkertaiset ja valtion omistuksen arvo olisi kaksi kertaa suurempi kuin ilman yksityistämistä. Tällaisen laskelman on esittänyt Jaakko Kiander. Yksityistäminen on laskelmien mukaan aiheuttanut valtiolle, eli suomalaisille noin 15 miljardin euron tappiot. Näissä laskelmissa ei ole mukana esim. Kemiran lannoiteteollisuuden myyntiä norjalaisella Yaralle. Siitä aiheutuva tappio on yksinään miljardiluokkaa.

Kataisen hallitus suunnittelee nyt Destian eli entisen Tielaitoksen myyntiä. Ei tarvitse olla siltainsinööri ymmärtääkseen, että johtavan tierakentajan yksityistäminen, eli myynti vaikkapa jollekin pääomasijoittajalle, tulee nostamaan tierakentamisen hintaa. Sen hinnan maksavat suomalaiset kansalaiset.

Näyttää siltä, että Suomen valtiojohto ei ole oppinut mitään viime vuosikymmenten virheistä.Eduskunta antoi jo vuonna 2009 valtuudet Altian, Destian, Editan ja Ekokemin myyntiin. Suomi näyttää olevan loppuunmyynnissä.

Markkinatalouden isänä pidetty Adam Smith oli sitä mieltä, että markkinat tarvitsevat toimiakseen vastapainoksi vahvaa valtiovaltaa. Tämä lienee unohtunut markkinaliberalismin kannattajilta, jotka kannattavat kaiken yksityistämistä.

On typerää luovuttaa yhteiskunnan toimintoihin liittyviä avainaloja vain voittoa tavoitteleville suuryhtiöille. Kahta typerämpää se on, kun on jo osoitettu sen tulevan valtiolle kalliiksi. Oikeaa politiikkaa se on niiden harvojen kannalta, jotka ovat hyötyneet. On siis aivan luonnollista, että hallituksen yksityistämisministeri siirtyi Elinkeinoelämän keskusliiton johtoon.

Suunnan muuttamiseen vaaditaan ennen kaikkea tahtoa. Tahto syntyy näkemyksestä. Kansalaisilla on jo laajasti näkemys, että pieleen menee. Siihen kuitenkin yhdistyy usein ajatus, että ei tälle mitään voi. Niin kauan kuin ollaan tämän alistuneisuuden vallassa se toteuttaa itseään.

Yhteiskuntakehityksen suunnan muuttaminen liittyy itsenäistymiseen. Itsenäisemmät kansalaiset uskaltavat tehdä itsenäisempiä päätöksiä ja tarvittavia muutoksia myös vastoin niin sanotun eliitin kantaa.

Suomalaisten veronmaksajien varoja on luvattu yli 12 000 000 000 euroa Euroopan unionin niin sanottuun vakausmekanismiin. Muut Suomen vastuut eurokriisiin liittyvissä päätöksissä ovat vielä paljon suuremmat. Käytännössä suomalaiset ovat taanneet varoja, joilla on pelastettu keinotteluissa vaikeuksiin joutuneita suurpankkeja. Jos Suomesta EVM:iin luvatut rahat jaettaisiin tasan Suomen kunnille - joista monet nyt rahapulassa kiristavät kunnallis- ja kiinteistöveroja - riittäisi jokaiselle kunnalle 37 miljoonaa euroa.

Noiden miljardien jakaminen keinottelutalouden kriisiin oli eduskunnan enemmistön päätös. Jos kansalaiset olisivat saaneet päättää asiasta, rahaa ei olisi luvattu. Tämä esimerkki on yksi monista, joissa on viime vuosina tehty kansalaisten enemmistön tahdon vastaisia suuria päätöksiä. Toinen tapaus oli ydinvoiman lisärakentaminen. Ja vähän vanhempi kansalaisten enemmistön tahdon vastainen päätös oli markasta luopuminen ja euron käyttöönotto.

Meille kuitenkin kerrotaan, että päätökset on tehty demokraattisesti. Ne on tehnyt eduskunta, joka on valittu vaaleilla. Ja vaalien sanotaan olleen vapaat. Missä sitten mättää, kun monet eduskunnan päätökset eivät vastaa kansalaisten enemistön tahtoa?

Käsitteet, kuten demokratia, pitää määritellä, jotta asioita voidaan käsittää. Muuten ollaan tilanteessa, jossa sanoja voidaan käyttää miten tahansa. Kuten pääministeri Katainen, joka 28.10.2012 sanoi, että "kaikkihan me kannatamme hyvinvointiyhteiskuntaa". Mitä hyvinvointiyhteiskuntaa? Sitäkö, missä nyt elämme, jossa vain joka kolmas vanhustenhoitolaitos täyttää sosiaalialan valontaviraston mukaan hyvän hoidon vaatimukset?

Kaikkihan me myös kannatamme demokratiaa, Suomen itsenäisyyttä ja oikeudenmukaista yhteiskuntakehitystä. Eikö niin? Tämän sanominen ei vielä tarkoita mitään, ellemme anna sanoille sisältöä.

Demokratia syntyy keskustelusta. Jotta on aitoa demokratiaa, täytyy olla avointa julkista keskustelua myös niistä asioista, jotka eivät miellytä vallassa olevia. Kansalaisilla täytyy olla valittavanaan kaikki yhteiskunnalliset vaihtoehdot eikä vain nimellisesti vaan valinnan mahdollisuuksien täytyy olla todellisia. Kansalaisille on siis tarjottava todellinen mahdollisuus vertailla eri puolueiden ja ehdokkaiden tavoitteita.

Tätä vaalien vapaus tarkoittaa sen lisäksi, että äänestäjällä on oikeus äänestää ketä tahtoo. Aitoon demokratiaan kuuluu vielä, että kansalaisten enemmistön tahto muovautuu poliittisiksi päätöksiksi.

Edellä olevan määrittelyn mukaan ei voida sanoa, että elämme demokratiassa. Näennäisessä demokratiassa kylläkin. Vaalit kyllä järjestetään. Niiden vapaus ja reiluus on kuitenkin kyseenalainen. Julkinen verovaroista jaettava rahoitus - vuodessa 40 miljoonaa euroa - menee vain eduskuntapuolueille. Eduskuntaan pyrkivät puolueet jäävät hyvin vähälle myös ilmaisen valtakunnallisen julkisuuden suhteen. Näihin asioihin ovat viime vuosina kiinnittäneet huomiota Euroopan turvallisuus- ja yhteistyöjärjestön, ETYJ:n ja Euroopan neuvoston (joka ei ole EU:n elin) korruption vastaiset ja vaalitarkkailuelimet.

Nykyiset valtapuolueet ovat samaistuneet enemmän muihin rahoittajiinsa kuin jäseniinsä ja äänestäjiinsä. Näin on aivan luonnollista, että elinkeinoministeri siirtyy suoraan tehtävästään Elinkeinoelämän keskusliiton johtajaksi. Rakenteellinen korruptio on tehnyt valtapuolueista taloudellisen vallan puolustajia. "Demokratiasta tulee rahan pikku apulainen" kirjoitti Spengler sata vuotta sitten. Tämän ovat monet kansalaiset aistineet. Äänestysprosenttien putoamista ei tarvitse ihmetellä.

On vaarallista kutsua nykyistä systeemiä demokratiaksi. Kun niin teemme, kasvaa sellaisten kansalaisten joukko, joka haistattaa pitkät demokratialle.

On syytä muistuttaa Markku Envallin ajatuksesta "Kulttuuri kestää melkein mitä tahansa, mutta sairasta kieltä, sanojen syöpää, se ei kauan kestä".

Nykyiseen edustuksellisen demokratian alennustilaan on lääkkeitä. Ne ovat kuitenkin happamia poliittiselle eliitille ja saattaa olla, että tauti vielä pahenee. Lääkkeet ovat yksinkertaisia mutta tehokkaita. On siirryttävä kohti suoraa demokratiaa. On siis otettava käyttöön sitovat kunnalliset ja valtakunnalliset kansanäänestykset, joita pitää järjestää kansalaisaloitteidenkin pohjalta. Edustuksellista järjestelmää on myös tervehdytettävä mm. kieltämällä muiden kuin yksityishenkilöiden antama vaalirahoitus ja rajaamalla sekin pieneksi.

Olemme ihmisyyden kannalta heikolla tiellä kun määrittelemme itseämme ja muita ulkoisten tekijöiden kautta. Onpa kyseessä sitten omaisuus, yhteiskunnallinen asema tai julkisuuden määrä, ihmisen mittaaminen niiden kautta on inhimillisyyden alennustilan merkki.

Näinä päivinä on julkistettu edellisen vuoden tulotilastoja. Uutisointi kertoo selvää kieltä siitä, kuinka ihmisen onnistuminen mitataan. Rahalla.

Merkille pantavaa on, että nykyisestä eduskunnasta ei kuulu vaatimuksia verotuksen muuttamisesta oikeudenmukaisemmaksi. Nyt pääomatuloista maksetaan samaa veroprosenttia olipa tuloja miljoona tai sata euroa. Jo keskituloinen palkansaaja maksaa tuloistaan veroja suuremman osuuden kuin suurinta pääomatuloa nauttiva. Tämä ei ole oikein.

Mutta niin on. Ja kun 1,8 miljoonaa äänioikeutettua jättää äänensä käyttämättä kunnallisvaaleissa, sanoo keskustalainen ex-pääministeri, että suomalaisten pitäisi hävetä alhaista äänestysprosenttia. Vallanpitäjät eivät nähtävästi osaa hävetä mitään, joten häpeäminen jää niille, jotka nykyisen politiikan seuraukset muutenkin kantavat.

Kun on luovuttu talouden sääntelystä, on siirrytty aikaan jossa taloudellinen eliitti sääntelee yhteiskunnallista kehitystä. Ilmeisesti on niin, että toisensa ahneuden ajassa löytänyt talouden ja politiikan yläluokka ei näe tekojensa tulevia seurauksia. On sanottu, että joka kylvää etuoikeuksia, joutuu korjaamaan vallankumouksia. Tällä tiellä nyt ollaan. Olemme menossa kohti väkivaltaa. Ja kiihtyvällä vauhdilla.

Kilpailu ratkaisee. Kilpailussa on vähän voittajia ja paljon häviäjiä. Ja tavis on luuseri, kuten eräs kestojulkkis taannoin painotti. Tavis on tavallinen ihminen. Vieläkö joku ihmettelee, mistä nousee lasten ja nuorten pahoinvointi, mistä väkivalta, joka vielä toistaiseksi kääntyy sisään päin?

Muutoksen tuulet kuitenkin puhaltavat jo. Suuria muutoksia tapahtuu ihmisten mielissä. Luopuminen perusteettomasta puolueuskollisuudesta on yksi muutoksen merkki.