Kohti tasapainoa

On mieletöntä, että valtiot velkaantuvat yksityisille
pankeille ja sijoittajille. Terveessä tilanteessa valtio
luo itse rahansa keskuspankkinsa kautta. Rahan hallinta
kuuluu valtiolle.

Nykyinen rahajärjestelmä perustuu velkaan. Yksityisille
pankeille on annettu oikeus luoda lainanannolla uutta rahaa.
Velkaa on enemmän kuin rahaa. Velallisten on maksettava velan
lisäksi korkoa. Näin on luotu talouskasvun pakko. Vain
jatkuva talouskasvu estää vararikot ja pankkikriisit.
Järjestelmä suosii pankkeja ja keinottelijoita todellista
varallisuutta luovien työntekijöiden ja yrittäjien
kustannuksella. Järjestelmä on luonnostaan epävakaa ja luo
itse toistuvia kriisejä.

Talouskasvu on perustunut velkaantumisen lisäksi
luonnonvarojen käytön jatkuvalle kasvulle. Nyt
luonnonvarojen käyttö ylittää niiden uusiutumisen jo
noin 50 prosentilla. Kumpikin kasvun tie näyttää kuljetun
loppuun.

Yksityisiltä pankeilta tulee poistaa oikeus velan luomiseen
tyhjästä. Rahan luomista pitää valvoa ja kiertävää rahamäärää
säädellä verottamalla. Valtion ei siis tule painaa rahaa
loputtomiin.

Euroopan unioni on kylläkin käytännössä valtio, mutta
epäonnistunut sellainen. Vaikka EU:lla on lähes kaikki
valtion toimivalta, yksi siltä puuttuu ja sen mukana kaikki.
Sillä ei ole kansalaisten luottamusta. EU on keinotekoinen,
monista erilaisista kulttuureista muodostettu demokratian
vastainen suurvaltarakennelma. EU:n vahvistaminen merkitsee
rahan vallan vahvistamista ja jo epäonnistuneen politiikan
kiihdyttämistä.

EU-Suomesta on tulossa tyhjiin imetty Euroopan peräkylä.
Suomen on erottava eurosta ja EU:sta. Mitä pikemmin, sen
parempi.

Suomi ei tarvitse ulkomaista velkaa, kun sillä on oma raha,
keskuspankki ja päätösvalta.

Itsenäisyyspuolue (IPU) on koko euroajan ja jo sitä ennen
varoittanut euron vahingollisuudesta. Nyt on aika ottaa esille
kysymys, mitä euron ja EU-jäsenyyden jälkeen. IPU:n
tavoiteohjelma vastaa tähän kysymykseen. Suomen uusi tie
lähtee maamme itsenäisyyden ja oman rahan palauttamisesta.

Politiikassa kiteytykset sekoittuvat usein hokemiin, asiayhteyden
ulkopuolella omaa elämäänsä eläviin lauseisiin. Hokemien
toistelulla jäljitellään ja korvataan poliittista keskustelua –
täytetään tyhjä tila. Joskus on syytä kysyä, mitä hokemien
taustalta oikein löytyy.

1. Tarvitaan enemmän Eurooppaa.
Lauseen ”tarvitaan enemmän Eurooppaa” kuulee yleisvastauksena
silloin kun puhe kääntyy Euroopan Unionin epäkohtiin. Mistä
lähtien Eurooppa on tarkoittanut samaa kuin Euroopan Unioni?
Maantieteellisesti yhtäläisyysmerkkejä maanosan ja unionin
välille ei voida koskaan vetää, eivätkä humanismin ja
demokratian kaltaiset eurooppalaisiksi katsottavat aatteet
voi markkinadiktatuuria kohti marssivassa unionissa
kovinkaan hyvin. Eurooppalaisia arvoja EU:ssa kyllä
kaivattaisiin, mutta niitä kohti pyrkiminen tarkoittaisi
nykymuotoisen unionin loppua. On tietysti mahdollista että
”enemmän Eurooppaa” viittaa pelkästään unionin
laajenemishaluun, mutta on aika vaikea nähdä, kuinka uusien
jäsenmaiden haaliminen mukaan ratkaisisi nykyiset kriisit.

2. Suomi tarvitsee enemmän kansainvälistä yhteistyötä.
Kansainvälisen yhteistyön merkityksestä on helppo olla samaa
mieltä. Kysymys kuuluu, milloin tuo yhteistyö alkaa? Euroopan
Unionin ulko- ja turvallisuuspolitiikka jatkuvine yhdellä
äänellä puhumisen vaatimukseen syö Suomen kansainvälistä
liikkumavaraa ja mahdollisuuksia aloitteellisuuteen.
Unionin sisällä Suomella on luokan kilteimmän oppilaan rooli,
joka kyllä saa istua niiden pöytien ääressä, joissa päätöksiä
tehdään – kuuntelemassa. Suomen vaikutusvalta EU:ssa riittää
siihen, että kansalaisten rauhoittamiseksi toteutetaan
Kreikan lainavakuuksien kaltaisia poliittisia ilveilyjä.
Yhteistyö ei ole mahdollista alistussuhteessa, siksi
alistumisen on loputtava.

3. Euro on tuonut vakautta.
Voiko jatkuvaa epävakauden tilaa kutsua vakaudeksi? Tämä
kysymys tulee mieleen silloin kun euron puolustajat vetävät
viimeisenä korttinaan esiin hokeman ”euro on tuonut vakautta”.
Vakaus tarkoittaa kaiketi pysyvää, yllätyksetöntä ja
ennakoitavaa tilaa, ja nämä kriteerit euro on kieltämättä
täyttänyt lyhyen historiansa aikana epävakautensa suhteen.
Jo ennen nyt käsillä olevaa katastrofia euroon kuuluminen
on merkinnyt Suomen vientiteollisuudelle tärkeän dollarin
kurssin heittelehtimistä ja asemien menettämistä suhteessa
muihin, omat valuuttansa säilyttäneisiin pohjoismaihin.
Saksan taannoisten elvytystarpeiden mukaisesti alas
painettu korkotaso synnytti euroalueelle kiinteistökuplia –
Espanjan kupla on jo puhjennut, Suomen vielä ei. ”Vakaan”
euron puolustajat käyttävät usein Suomen 90-luvun alun
devalvaatiota ja sen aiheuttamaa joukkotuhoa yritysten
joukossa kauhuesimerkkinä oman valuutan tuottamasta
epävarmuudesta. Riittänee kun toteaa kyseisen katastrofin
syntyneen pääomaliikkeiden vapauttamisesta yhdessä liian
korkealla kurssilla tehdyn markan Emu-kytkennän kanssa –
eli jo euroon liittymisen valmistelu aiheutti meillä
yritysten joukkotuhon ja massatyöttömyyden.

Rahasta tulee joko orja tai isäntä. Näin kirjoitti vapautetun
orjan poika, roomalainen runoilija Quintus Horatius Flaccus
yli 2000 vuotta sitten. Ja oli mitä ilmeisimmin oikeassa.

Nyt raha on isäntänä. Ja demokratiasta on tullut rahan pikku
apulainen, kuten Spengler sata vuotta sitten kirjoitti.

Mutta se rahan isännyys. Vaaleilla valitut edustajat ovat
polvillaan ns. markkinoiden edessä. Markkinavoimaa on eniten
niillä, joilla on eniten rahaa. Pääomien siirtojen
vapauttaminen valtioiden valvonnasta on ollut ratkaisevaa.
Nyt pääomat voivat kasautua vapaasti
http://www.taloussanomat.fi/politiikka/2011/11/08/asiantuntijat-paljastivat-147-yritysta-hallitsee-maailmaa/201116420/12

Rahan isännyydestä on seurannut ihmisten välisen
eriarvoisuuden ja köyhyyden lisääntyminen, julkisten
palvelujen yksityistäminen sekä pääomien ja vallan
keskittyminen.

On jo tullut myös vastavaikutus. Kansalaiset ovat nousseet
vaatimaan muutosta. Kun monet haluavat muutosta, sitä lupaavat
kaikki puolueet. Ensin tulevat näennäiset muutokset, jotka
eivät muuta todellisuudessa mitään. Kun pettyneet
kansalaiset saavat tyhjistä lupauksista ja äänestämättä
jättämisestä tarpeekseen, on mahdollisuus myös todelliseen
muutokseen.

Rahan hallinta kuuluu valtioille. EU on kyllä jo valtio,
mutta sitä johtavat suurten jäsenmaiden lisäksi suuret
yritykset. EU on siis rahan johtama harvainvalta. Se on
ongelma, ei ratkaisu.

Rahan alistaminen isännästä orjaksi merkitsee mm. pääomien
siirtelyn rajoittamista. Suomen osalta tarvitaan ensin oma
raha ja lainsäädäntö. Siis eurosta ja EU:sta eroaminen.
Mikään nykyisistä eduskuntapuolueista ei tällaista muutosta
vaadi. Itsenäisyyspuolue sen sijaan vaatii.

Mitä pidemmälle nykyisen talousjärjestelmän, EU:n ja euron
kriisissä mennään ilman avointa julkista keskustelua
tulevaisuutemme vaihtoehdoista, sen jyrkemmät ovat muutokset
ja sitä vaikeammat ajat ovat edessä.

Kreikassa on päätetty järjestää kansanäänestys EU:n uudesta
kriisipaketista ja siihen liittyvistä säästötoimista.
Pääministeri Katainen pitää kansanäänestyksen järjestämistä
kielteisenä. Tämä on huomionarvoista.

Kansanäänestyksellä voidaan selvittää kansalaisten kanta
tiettyyn asiaan. Toki ehtona on se, että kansanäänestys on
reilu. Äänestystä edeltävässä kampanjassa ja keskustelussa
eri näkemysten on saatava riittävästi ja tasapuolisesti
tilaa julkisuudessa. Kun näin tapahtuu, kansanäänestys on
demokratiaa, kansanvaltaa aidoimmillaan. Tämän Suomen
pääministerinyt tuomitsee.

Asiassa ei sikäli ole uutta, että Suomen poliittinen johto
torjui kansanäänestykset euron käyttöönotosta ja EU:n
perustuslaista. Ruotsalaiset ja tanskalaiset saivat äänestää
rahansa kohtalosta, mutta suomalaiset eivät. Sen seurauksena
Suomi on Pohjoismaiden ainoa euromaa.

Neuvoa-antanut kansanäänestys EU-jäsenyydestä v. 1994 päätyi
jäsenyyden kannalle. Tulos saatiin aikaan massiivisella ja
epäreilulla kampanjalla, jossa EU-jäsenyyden vaikutukset
salattiin kansalaisilta.

Iltalehti kysyi nettisivullaan äskettäin kantaa
EU-jäsenyyteen. 7500 vastaajasta 88 prosenttia vastasi
äänestävänsä EU-jäsenyyttä vastaan, jos äänestys
järjestettäisiin. Jäsenyyden kannattajia oli vain 12
prosenttia. Sitovan EU-kansanäänestyksen järjestämiseen on
hyvät perusteet, sillä unioni on aivan erilainen kuin se,
josta suomalaiset äänestivät 1994.

EU on suurten jäsenmaiden ja suuryritysten johtama
harvainvalta. Se on demokratian vastainen järjestelmä. Vaikka
yritettäisiin rakentaa aidosti demokraattista systeemiä, se
ei toimisi 500 miljoonan ihmisen valtiossa, jollainen EU on.
Nyt EU:ssa ei ole yritystäkään demokratian rakentamiseen.
Rakennetaan valtiota, jota taloudellinen ja poliittinen
eliitti johtaa. Ns. edustuksellinen demokratia on muuttunut
näennäisdemokratiaksi.

Edessä ja jo meneillään on harvainvallan ja kansavallan
kamppailu, jonka harvainvalta tulee häviämään. On tärkeää,
että tuo kamppailu käydään keskusteluissa ja vaaliuurnilla.

Niin suomalaisten kuin kreikkalaistenkin edessä on kysymys,
joka odottaa vastausta. Demokratia vai EU?