Kohti tasapainoa

Markkojen vaihtaminen euroiksi Suomen pankissa loppuu
helmikuun viimeisenä päivänä. Yksi osa Suomen oman rahan
tarinaa siis päättyy. Markkaan kuitenkin palataan vielä.
Uusi markka tulee käyttöön ennemmin tai myöhemmin. Toki
Suomen oman rahan nimi voi olla jokin muukin kuin markka,
jos niin päätetään.

Oma raha oli välttämätön edellytys Suomen valtiolliselle
itsenäistymiselle. Siihen tarvittiin paljon muutakin, mutta
ilman omaa rahaa se ei olisi ollut mahdollista. Tänäkin
päivänä oma raha on itsenäisyyden edellytys.

Ilman omaa rahaa ei voi olla omaa talouspolitiikkaa. EU-Suomi
on sidottu EU:n talouspolitiikkaan, joka ajaa suurten
jäsenmaiden ja suuryritysten etuja.

Oma raha on välttämätön kansan edut turvaavan
kansalaisyhteiskunnan luomiseksi ja yhteisöllisyyden
kehittämiseksi.

Oma raha tarvitaan taloudellisen kehityksen tueksi. Suomen
voimakas taloudellinen kehitys alkoi, kun Suomi sai
1860-luvulla oman rahan.

Oma raha tarvitaan myös siksi, että EU ja euro ovat
keskeinen osa nykyistä umpikujapolitiikkaa. Se
velkaannuttaa valtioita, pakottaa niitä myymään
omaisuuttaan sekä leikkaamaan ja yksityistämään
hyvinvointipalvelujaan.

Euron puolustajat pelottelevat 1990-luvun alun laman
kokemuksilla markan devalvoimisesta ja korkeista koroista,
mutta eivät ehkä tiedä, että tuo lama syntyi politiikasta,
jolla valmistauduttiin EU-jäsenyyteen. Todellinen korkotaso
oli markka-aikaan vv. 1960-1985 samalla tasolla kuin se on
ollut euroaikana.

Uusi markka tullee olemaan kelluva valuutta kuten esim.
Ruotsin kruunu on. Mihinkään vahvan markan politiikkaa ei
siis tarvitse eikä pidä palata.

On surullista, että oman rahan, talouspolitiikan ja
lainsäädännön välttämättömyys pitää Suomessa opetella
kantapään kautta. Tämä tulee kalliiksi. Erno Paasilinna
sanoi: Kansa on vähän hidas. Se ehtii vain maksamaan laskut.

Markka on kuollut. Eläköön tuleva uusi Suomen markka.

Alajärven kaupunginvaltuustolle

Uusiutuvaa energiaa kouluille

Energian saatavuus ja hinta ovat ja tulevat olemaan keskeisiä
kysymyksiä. Alajärvellä on tapahtunut edistystä uusiutuvan
energian käytössä, mutta vielä on paljon tehtävää.

Uusiutuvan energian hyödyntäminen on tulevaisuutta. Se on
parasta turvallisuuden, ympäristön, huoltovarmuuden,
työllisyyden ja kun kaikki kustannukset lasketaan, myös
talouden kannalta.

Alajärvellä on jo siirrytty monilla kyläkouluilla kotimaisen
lämmitysenergian käyttöön. Tätä suuntaa on hyvä jatkaa.

Esitän, että jokaiselle Alajärven kaupungin ylläpitämälle
koululle hankitaan pientuulivoimala ja aurinkopaneeleita.
Myös käyttöveden lämmittämiseen tarkoitettuja
aurinkokeräimiä voi olla järkevää hankkia.

Oikein toteutettuina tällaiset investoinnit maksavat itsensä
muutamassa vuodessa eli ovat siis taloudellisesti mielekkäitä.
Lisäksi niillä on suuri opetuksellinen arvo. Sekä koululaiset
että me varttuneemmat tarvitsemme toimivia esimerkkejä
nykyistä omavaraisemmasta energiantuotannosta.

Alajärvellä 20.2.2012

Antti Pesonen
Kaupunginvaltuutettu (IPU)

Euromaiden hyväksymä Kreikan "pelastuspaketti" on
todellisuudessa Kreikan talouden ja yhteiskunnan
kurjistamispaketti.

Tuoreen päätöksen jälkeen Kreikan kriisiin on laitettu rahaa
enemmän kuin Kreikan valtiolla oli velkaa kriisin alussa kaksi
vuotta sitten.

Vanha kansa sen jo tiesi: "Kyllä saksa rahaa saa kun hullu
markkinoille menee" (sananparsi Parkanosta).

EU:n keskuspankki EKP tarjoaa taas satoja miljardeja euroja
lainaa yhden prosentin korolla. Tätä käytännössä korotonta
lainaa EKP antaa vain rajoitetulle joukolle - pankeille.
Pankit voivat lainata rahat edelleen vaikkapa eurokriisistä
kärsiville valtioille. Kriisivaltiot joutuvat maksamaan
lainoistaan yleisesti 5-10 prosentin korkoa.

EU on kieltänyt keskuspankkirahoituksen. Tämä tarkoittaa,
että keskuspankki ei saa lainata rahaa valtiolle. Kielto
koskee myös niitä EU-maita, joilla on oma raha ja
keskuspankki.

Tässä näkyy raadollisena kuinka EU ja sen keskuspankki
ajavat suursijoittajien ja suuryritysten asiaa. Näiden EU:n
taustavoimien keskeisenä tavoitteena on julkisen sektorin
hoitamien terveys-, sosiaali- ja koulutuspalvelujen sekä
julkisten omistusten yksityistämien. Tavoite toteutuu kun
valtiot ja kunnat velkaantuvat riittävästi. Seuraavaksi ne
pakotetaan leikkauksiin ja yksityistämisiin lisälainojen
ehtoina. Tätä nyt EU:ssa toteutettavaa toimintamallia on
käytetty laajasti kehitysmaissa.

Mikään kasvukaan ei pelasta hyvinvointia, kun työn ja
tuotannon tulokset viedään kansainvälisiin kasinopeleihin.
Näin tapahtuu, kun pääomien siirtely on vapautettu.
Pääomien, työvoiman, tavaroiden ja palvelujen vapaa
liikkuminen keksittiin 1980-luvun alussa ERT:ssä (European
Round Table). Se on noin 50 eurooppalaisen suuryrityksen
johtajien muodostama järjestö. ERT sai neljän vapauden
oppinsa EU:n (silloisen EY:n)perussopimukseen.

Olemme matkalla kohti vakavaa yhteiskunnallista törmäystä.
Siitä voidaan välttyä tekemällä täyskäännös politiikan
suunnassa. Suomen osalta talouden ja yhteiskunnallisen
kehityksen päätösvalta on palautettava omiin käsiin. Oma
raha ja lainsäädäntövalta ovat välttämättömiä hyvinvoinnin
turvaamiseksi.

Kuntien määrän ennennäkemätön leikkaus tuntuu järjettömältä. Rajun keskittämisen yksi seuraus on kunnallisen kansanvallan alasajo. Yksittäisen kuntalaisen ääni ei laajoissa suurkunnissa kuulu mihinkään.

Kuntien teurastukseen on toki jokin syy. Se on julkisen sektorin alasajo ja sen tuottamien palvelujen yksityistäminen. Kyse on EU:n politiikan toteuttamisesta. Tätä ei toki voida sanoa, vaan keskittämispolitiikan perusteeksi tarjotaan palvelujen turvaamista.

Tähänastisissa kuntaliitoksissa erityisesti reuna-alueiden asukkaiden palvelut ovat heikentyneet. Keskittämispolitiikka on inhimilliselta ja myös yhteiskunnan kokonaisedun kannalta mieletöntä. Mutta keskittäminen palvelee kyllä niiden taloudellista etua, jotka voivat hyötyä julkisen sektorin alasajosta.

Suomen keskustajohtoisen hallituksen EU-ministeriryhmä
käsitteli oheista karttaa
kokouksessaan 26.7.1993. Kartta toisesta blogista
sisältää 88 pientalousaluetta. Kyse on EU:n aluehallinnon
toteuttamisesta. Kataisen hallituksen pyrkimys suurkuntiin on
siis vanhaa perua.

Kuntien perusongelma on rahan puute. Perusturvan ja koulutuksen rahoitus voidaan turvata kun valtiovalta ottaa sille kuuluvan vastuun peruspalvelujen rahoituksesta ja huolehtii siitä, että suomalaisen työn ja tuotannon tulokset jäävät riittävässä määrin hyödyttämään koko yhteiskuntaa.

Suomalaisilta kysytään nyt, onko meillä kykyä päättää omista asioistamme ja tehdä tarvittava yhteiskunnallinen muutos ennen kuin seinä tulee vastaan.

Uudellakin tasavallan presidentillä on vielä valtaa
erityisesti ulko- ja turvallisuuspolitiikassa. Presidentin
tehtävien ydintä on Suomen suhtautuminen EU:n rakenteilla
olevaan ulko-, turvallisuus- ja puolustuspolitiikkaan sekä
tietystimyös Nato-jäsenyyteen.

Nämä suuret kysymykset jäivät käydyssä vaalissa varsin
kevyelle käsittelylle. Kaikki ensimmäisen kierroksen
ehdokkaat hyväksyivät Suomen mukanaolon Euroopan unionissa
ja samalla myös unionin sotilasliittokehityksessä.

Suomen liittämisen Natoon torjui vain Paavo Arhinmäki. Muut
ehdokkaat jättivät Nato-oven vähintään raolleen. Joulukuussa
2011 julkaistussa kyselyssä Natoon liittymistä kannatti 16 ja
vastusti 68 prosenttia suomalaisista. Kannatuspohjaa olisi
siis ollut ehdokkaalle, joka olisi perustellut, miksi Suomen
pitäminen sotilasliittojen ja suurvaltojen ristiriitojen
ulkopuolella on äärimmäisen tärkeää.

Niinistön vahvuus oli näkyvissä pitkään. Jos Keskustalla ja
Perussuomalaisilla olisi ollut todellista tahtoa torjua
Suomen vieminen Natoon tulevalla kuusivuotiskaudella, ne
olisivat voineet etsiä yhteisen tätä linjaa edustavan
ehdokkaan. Kummallakaan puolueella ei ollut siihen halua.

Kesäkuussa 2006 Niinistö kirjoitti Helsingin sanomissa kuinka
"liittoutunut Suomi olisi paremmin suojattu". Kesäkuussa 2009
Niinistö totesi haastattelussa, että "eurooppalaisen tien
päässä Suomea odottaa jäsenyys Natossa". Soini iloitsi
Niinistön toisen kierroksen voittoa sanoen, että hänen
jälkeensä paras ehdokas voitti. Ei ole siis
Perussuomalaisista Naton torppaajiksi.

Kysymys Suomen valtiollisesta asemasta taisi jäädä kokonaan
vaille keskustelua. Kaikki ehdokkaat olivat sillä kannalla,
että Suomi on edelleen itsenäinen valtio. Yhdessäkään
vaalikeskustelussa ei taidettu pohtia sitä, mitä valtiollinen
itsenäisyys kenenkin mielestä tarkoittaa. Arvoista kysyttäessä
eräässä keskustelussa Paavo Lipponen ilmoitti tärkeimmäksi ja
pyhäksi arvokseen itsenäisyyden. Jääköön tuo ilmoitus
irvokkaaksi luvuksi historiankirjoihin.

Oli valitettavaa, että tässä vaalissa ei ollut yhtään
ehdokasta, joka olisi tuonut esille sen, että Suomi on EU:n
jäsenenä menettänyt valtiollisen itsenäisyytensä kun sillä
tarkoitetaan muista valtioista riippumatonta
lainsäädäntövaltaa, siihen nojaavaa itsenäistä
tuomioistuinlaitosta ja omaa ulkopolitiikkaa. Tämän
tosiasian tunnustamisen luonnollisena jatkona syntyy
vaatimus menetetyn itsenäisyyden palauttamisesta.

Nykyisistä eduskuntapuolueista tuleva EU-kritiikki jää
puolitiehen ilman itsenäisyysvaatimusta ja siten lähinnä
auttaa nykyisen politiikan jatkamista. Suomen eroa EU:sta
kannattaa kyselyistä riippuen 25-70 prosenttia suomalaisista.
Heidän äänensä pitää saada nykyistä paremmin kuuluviin.