Kohti tasapainoa

Miljonäärien saamat suuret maataloustuet ovat viestimien
kestoaihe. Ilmeisen epäoikeudenmukainen julkisten varojen jako
tällä tavoin johtuu EU-jäsenyydestä.

Kirjoitukseni ”Halpa ruoka käy kalliiksi” julkaistiin v.1995
teoksessa ”Mihin Suomea viedään?”. Siinä todetaan mm: "Paavo
Lipposen ”yhteisvastuun hallituksen” ensimmäisiä töitä oli
poistaa pinta-alalisä, joka painottui pienimpien
karjatalousvaltaisten (ja samalla työllistävimpien) tilojen
tukemiseen. Mitä sitten on odotettavissa EU:n
maatalouspolitiikasta? EU:ssa 20 prosenttia tuottajista saa
80 prosenttia tukirahoista. Tuet on kytketty peltoalaan ja
eläinmääriin. Apulaisprofessori Leo Granberg osuu asian
ytimeen kirjoituksessaan Helsingin Sanomissa 18.7.1995:
”Valtion tuen pysyvä sitominen yksityishenkilön omaisuuden
määrään on paradoksi, jota ei uskoisi todeksi ellei tietäisi.
Ei ole löydettävissä mitään periaatteellisia perusteita sille,
että valtiot ottavat tehtäväkseen tukea omistamista. Tällä
tavoin ruokitaan ennen kaikkea epätasa-arvoa ja synnytetään
uusia yhteiskunnallisia ongelmia.”

EU-Suomessa maatalouspolitiikasta päättää EU:n komissio. Asia
ei muutu miksikään tukien epäoikeudenmukaisuutta
päivittelemällä. Kun asiaan halutaan todella muutosta, on
vaadittava lainsäädännön palauttamista suomalaiseen
päätösvaltaan ja sitten tarvittavia muutoksia eduskunnassa.

Keskustelussa maatalouden tukemisesta näyttää unohtuvan
tukipolitiikan lähtökohta. Em. tekstissä 1995 kirjoitin:
"Maataloustuottajat eivät tarvitse tukiaisia. He tarvitsevat
tuotteistaan sellaisen hinnan, joka kattaa tuotannon
muuttuvat ja kiinteät kustannukset sekä palkan tehdystä
työstä. Tämä monien viljelijöiden toivetilanne ei ole
toteutunut. Useimmissa teollisuusmaissa on osa
maataloustuottajien tulojen korotuksesta sovittu
maksettavaksi tukena verovaroista, jotta estettäisiin ruoan
hinnan korotukset ja siitä seuraavat
palkankorotusvaatimukset."

Vielä yksi lainaus em. kirjoituksesta: "Maataloustuottajien
saamat hinnat ovat romahtaneet odotettuakin enemmän ja ovat
monilla tuotteilla EU:n alhaisimmat. Tuotantokustannukset
ovat alentuneet vain vähän ja ovat EU:n korkeimmat.
Kananmunien ja viljan tuottajahinnat eivät kata edes
muuttuvia tuotantokustannuksia. Muutoinkin maatalous toimii
tukien varassa. Seuraavassa eräitä esimerkkejä
tammi-kesäkuun 1995 tuottajahinnoista, suluissa vuoden
1994 hinnat:ruis 0,91 mk/kg (2,55), rehuohra 0,77 mk/kg
(1,57), maito 1,74 mk/kg (2,73), kananmunat 2,42 mk/kg
(11,01), naudanliha 15,15 mk/kg (24,40), sianliha
7,65 mk/kg (16,05)."EU ajaa suuryritysten etuja. Niinpä ei
ole yllätys, että myös EU:n maatalouspolitiikan hyötyjiä
ovat keskittynyt elintarviketeollisuus ja kauppa. Kasvavan
työtaakan ja byrokratian alla painiskelevat tuottajat sekä
ruuan alkuperästä yhä vähemmän tietävä ruuan ostaja ovat
maksajina.

Tämä blogikirjoitus on vanhan toistoa. Niin on myös
uutisointi maataloustukien suuruudesta. Uutta asiassa on
kuitenkin se, että nyt jo selvästi yli puolet suomalaisen
maatalouden saamasta tuesta menee tuotannosta aiheutuneiden
tappioiden kattamiseen.

Kuluvalla eduskuntakaudella on maataloustulo pudonnut
kolmanneksella siitä huolimatta, että Vanhasen ja Kiviniemen
hallitusten ohjelmaan on kirjattu maatalouden tulotason
parantaminen.

Suomi näyttää ottavan askeleita oikeusvaltion suuntaan.
Lahjoman tunnusmerkit täyttävästä vaalirahoituksesta on
nostettu syytteitä ja lisää on harkinnassa.

Esillä olleet osin lainvastaiset vaalirahoitustapaukset ovat
vain pieni osa todellisuudesta. Varsinainen asian ydin on
rakenteellinen korruptio. Se on mm. sitä, että järjestetään
rahaa, etuja ja valtaa tietyille tahoille käyttäen
hyväksi valta-asemia ja / tai yhteisiä varoja.
Rakennekorruptio ei ole välttämättä laitonta. Siksikin siihen
on vaikea tarttua.

Kun on kyse yhteisten varojen käytöstä, kansalaisten tulee
tietää, mihin niitä käytetään ja millä perusteilla.
Verovarojen lisäksi yhteisiä varoja ovat mm.
Raha-automaattiyhdistyksen ja Veikkauksen jakamat varat.
Ray jakaa vuosittain yli 300 miljoonaa euroa erilaisille
järjestöille. Merkittävä osa niistä on suurimpien
puolueiden hallitsemia järjestöjä, joiden varoista osa
ohjautuu vaali- ja puoluetoimintaan.

Yhtenä esimerkkinä yhteisten varojen käytöstä poliittiseen
toimintaan ovat veikkausvoittovaroista myönnetyt avustukset
nuorisojärjestöille. V. 2010 nuorisojärjestöille myönnetyt
avustukset olivat yhteensä 12,7 miljoonaa euroa. Siitä meni
Kokoomuksen, Keskustan ja Sdp:n nuoriso- ja
lapsijärjestöille yhteensä 3,45 miljoonaa euroa.

V. 2009 julkaistun tutkimuksen mukaan vain yksi prosentti
nuorista kuuluu puolueiden nuorisojärjestöihin tai
varhaisnuorisojärjestöihin. Veikkauksen varoista jaetusta
avustuksesta meni kolmen suurimman puolueen nuoriso-
ja lapsijärjestöille 27 prosenttia. Esityksen avustusten
jakamisesta valmistelee poliittisin perustein valittu
Nuorisojärjestöjen Arviointi- ja avustustoimikunta. Sen
puheenjohtaja on Kokoomuksesta ja varapuheenjohtaja
Keskustasta.

Tämä kaikki on ollut ilmeisesti laillista. Onko se oikein ja
moraalista, on toinen kysymys.

Eduskuntapuolueet jakavat omilla päätöksillään kuluvana
vuonna verovaroista puoluetukia n. 40 miljoonaa euroa.
Eduskunnan ulkopuolella oleville puolueille ei puoluetukea
makseta. Ei makseta myöskään mitään niistä miljoonista
euroista, joita valtapuolueiden erilaiset järjestöt saavat
monilta eri tahoilta yhteisistä varoista.

Rahalla saa julkisuutta. Julkisuudella saa ääniä ja valtaa.
Kysymys on demokratiasta.

Kaikki yhteisten varojen jako on tehtävä näkyväksi. Nyt on
nähty vasta jäävuoren huippu.

Valtio ottaa velkaa viidenneksen kuluvan vuoden menoistaan.
On siis ymmärrettävää, että lähestyvien vaalien alla on
monien huulilla kysymys "Mistä leikataan?". Se on kuitenkin
väärä kysymys.

Oikeampi kysymys on "Miten suomalaisen työn ja tuotannon
tulokset saadaan hyödyttämään koko yhteiskuntaa?".

Suurikaan vienti tai talouden kasvu ei pelasta, jos työn ja
tuotannon tulokset viedään maasta pois. Näin on tapahtunut
pitkän aikaa.

Pääomatase on ollut miinusmerkkinen. Syynä on mm. yritysten
siirtyminen ulkomaiseen omistukseen. Suurin syy on pääomien
siirtelyn vapauttaminen. Sen mielekkyys on syytä nostaa
keskusteluun.

Toki leikattavaakin on. Ensimmäisenä on luovuttava takausten
ja maksusitoumusten antamisesta horjuvalle
europankkijärjestelmälle. Ulkomaiset sotatoimet on syytä
lopettaa. Suomi maksoi v. 2009 EU:lle 752 miljoonaa euroa
enemmän kuin siltä sai. Siinä hyvä leikkauskohde.
Kun vielä perutaan 15 viime vuoden aikana tehdyt
veronalennukset, jotka ovat vuositasolla yli seitsemän
miljardia euroa, ollaan lähellä budjetin tasapainoa.

Euron loppu lähestyy. Kukaan ei kylläkään tiedä, koska
meneillään oleva uhkayritys tulee tiensä päähän.

EU:n keskuspankilla ja EU:n taustavoimilla on toki vielä
konsteja pitkittää euron elämää. Mahdollista on, että uutta
rahaa luodaan tyhjästä tuhansia miljardeja euroja, jotta
euromaiden pankit pidettäisiin pystyssä.

Euron kriisi on rahoitus- ja talousjärjestelmän kriisi.
Meille kyllä kerrotaan, että kyse on huonosti asiansa
hoitaneiden eurovaltioiden ongelmista. Enemmän on kuitenkin
kyse rahoitusjärjestelmän keinottelusta ja siitä, että
euromaiden veronmaksajat tarvitaan keinottelulaskujen
maksajiksi. Erno Paasilinnan sanoin "Kun tehdään riittävän
suuri lasku, vain kansa voi sen maksaa".

Suomen valtiojohto näyttää olevan valmis upottamaan
eurokriisin hoitoon entisten miljardien lisäksi summan,
joka vastaa 1990-luvun pankkikriisin hintaa. Kansalaisilla
pitäisi olla käytössään jonkinlainen hätäpysäytin, jolla
vallanpitäjien suurimmat virheet voitaisiin estää. Tuollainen
hätäpysäytin olisi mahdollisuus sitovaan kansanäänestykseen
- veto- (siis kielto-) oikeus hallituksen ja eduskunnan
päätöksiin.

Ensimmäiset ns. asiantuntijoiden lausunnot markan paluusta on
nyt nähty lehdistössä. Näihin asti on euron tuhoisuudesta
varoittaneita leimattu milloin impivaaralaisiksi ja milloin
haihattelijoiksi.

Nyt on korkea aika nähdä, että olemme uppoavassa laivassa.
Silloin järkevät alkavat siirtyä pienempiin veneisiin.

Suomi tarvitsee oman rahan, talouspolitiikan ja
lainsäädäntövallan monesta syystä. Ne ovat perusasioita
yhteiskunnan omaehtoisessa rakentamisessa. Kaiken lisäksi
itsenäinen Suomi voi tehdä kansainvälistä yhteistyötä
paremmin kuin nykyinen Euroopan unioniin alistussuhteessa
oleva Suomi.

Jokainen äänioikeutettu voi vaikuttaa Suomen suuntaan
jo kolmen kuukauden kuluttua eduskuntavaaleissa.

Eduskunnan puhemies Sauli Niinistö ehdottaa, että
poliitikkojen taustatueksi voitaisiin perustaa puolueeton,
taloustieteilijöistä ja käytännön talousihmisistä koostuva
asiantuntijaryhmä. Idea voi kuulostaa hyvältä. Varsinkin kun
sitä perustallaan, että "kaikki viisaat neuvot on syytä saada
esiin".

Ehdotuksen heikkous on yhdessä sanassa "puolueeton". Jos
tuollainen ryhmä valitaan, joku sen valitsee. Luultavimmin
valinnan tekevät nykyiset vallanpitäjät. Heidän valintojaan
tuskin voi pitää puolueettomina.

Meneillään oleva talouskriisi on talousjärjestelmän kriisi.
Sitä ovat olleet rakentamassa ne, jotka ovat asettaneet
taloudelliset päämäärät muiden päämäärien edelle. Tämä
järjestelmä tuntee kaiken hinnan mutta ei välttämättä juuri
minkään arvoa.

Vanhasen hallitus, jossa nykyinen pääministeri oli hallinto-
ja kuntaministerinä, tilasi hallitusohjelman amerikkalaiselta
konsulttitoimistolta. Niinistön idea on samaa juurta kuin tuo
tilaus. Se osoittaa avuttomuutta.

Jo nyt on maan hallituksella ja eduskunnalla käytössään
kaikki se osaaminen, mitä tutkimuksella on tarjota.
Niinistön kaipaama "viisasten"kerho tulisi mitä ilmeisimmin
koostumaan samoista henkilöistä, jotka ovat perustelleet,
miksi se tie, jolla nyt ollaan, on ainoa oikea. Olisiko
Niinistöllä rohkeutta kutsua koolle talouden
toisinajattelijoita, joihin kuuluu ainakin aikamme ehkä
perusteellisimman kuvauksen - Ahneuden Aika -teoksen -
kirjoittaja Ari Ojapelto.

Jos ideat ovat valtapuolueilta loppuneet, olisiko niillä
rohkeutta antautua avoimeen julkiseen keskusteluun
haastajiensa eli eduskunnan ulkopuolella vielä olevien
puolueiden edustajien kanssa? Vai kannattaako Niinistökin
puoluetoverinsa johtaman YLEn hallintoneuvoston päätöstä
estää uusien puolueiden pääsy samoihin tv:n
vaalikeskusteluihin nykyisten eduskuntapuolueiden kanssa?

Jos todella halutaan etsiä vaihtoehtoja ja "kaikkia
viisaita neuvoja", pitää olla jonkin verran myös rohkeutta
ajatella toisin kuin aiemmin.

Maailmaa muutetaan myös alkavana vuonna. Miten ja mihin
suuntaan, riippuu meistä kaikista. Yksi ihminen on pieni
tekijä, mutta tekijä kuitenkin. Jokainen vaikuttaa. Eniten
itseensä, paljon lähipiiriinsä ja välillisesti laajemmalle.
Omaan elämiseemme keskittymisen lisäksi voimme ottaa
halutessamme vastuuta läheisistämme ja myös yhteisistä
asioista. Välinpitämättömyys yhteisistä asioista vaikuttaa
myös. Se antaa enemmän valtaa vallassa oleville.

Huhtikuun eduskuntavaaleissa ratkaistaan Suomen suunta
lähivuosiksi. Siihen vaikuttavat kaikki omalla
äänestämisellään. He, jotka eivät äänestä, antavat
välillisen tuen sille, että "jatketaan samaan malliin".
Äänestämättä jättäminen siis tukee vallassa olevia.

Suurin muutos, joka kevään eduskuntavaaleissa voi tapahtua,
on se, että eduskuntaan valitaan sellainen puolue joka vaatii
Suomen menetetyn valtiollisen itsenäisyyden palauttamista -
siis Eu:sta eroamista. Itsenäisyyspuolueen nouseminen
eduskuntaan riippuu sekä IPU:n työstä että äänestäjistä.

Käsillä olevien yhteiskunnallisten, ekologisten ja
taloudellisten ongelmien ratkaisemisen kannalta on oleellista
lisätä vuoropuhelua ja avointa julkista keskustelua. Näitä
mahdollisuuksia parantaa internet. Rohkaisevaa on myös se,
että suuri enemmistö niin suomalaisista kuin ihmisistä
laajemminkin haluaa lisätä oikeudenmukaisuutta ja vähentää
köyhyyttä, eriarvoisuutta ja tulevien sukupolvien elämisen
edellytysten tuhoamista.

Suuri haaste on, miten laajan enemmistön kannattamat
poliittiset ja yhteiskunnalliset muutokset voidaan
toteuttaa.

Tarvitaan aidompaa demokratiaa, edustuksellisen järjestelmän
uudistamista ja suoran demokratian - sitovien
kansanäänestysten - lisämistä. Ennen kaikkea kuitenkin
tarvitaan kansalaisten heräämistä vaatimaan muutosta ja
toimimaan sen puolesta. Tästä heräämisestä on Suomessa
näkyvissä selviä merkkejä.

Muutosten tiellä on hidasteita, mutta on tärkeää muistaa,
että tarvittavat välttämättömät muutokset ovat sekä
mahdollisia että todellakin enemmistön kannattamia.
Aitoa toivoa paremmasta siis on.

Kun tehdään oikeita diagnooseja - sana tarkoittaa
läpi-tietämistä - voidaan löytää myös oikeita lääkkeitä
ongelmiin.

Murrosaikana ovat lähellä myös nopeat muutokset parempaan
suuntaan. Rakentavia ja kestäviä ratkaisuja on käsillä.