Kohti tasapainoa

Keskustalle EU on itsenäisten valtioiden liitto, sanoi Keskustan puheenjohtaja äskettäin. Kun Keskustalle EU on itsenäisten valtioiden liitto, valtioiden itsenäisyys näyttää olevan Keskustalle sitä, että itsenäinen valtio ei voi itse päättää talouspolitiikastaan, kauppapolitiikastaan, aluepolitiikastaan, maatalouspolitiikastaan, ulkopolitiikastaan tai turvallisuuspolitiikastaan. Keskustan mukaan valtiot ovat siis itsenäisiä, kun niiden päätösvallan yläpuolella ovat EU:n asetukset ja direktiivit sekä unionin komission ja tuomioistuimen päätökset.

Keskustan puheenjohtajan mukaan Keskusta haluaa lisää talouskuria. Sitä on varmasti tulossa. Keskustalle ei siis riitä, että EU:n suurten jäsenmaiden ja suuryritysten ohjaama unioni vaatii jo jäsenmaita lähettämään talousarvionsa Brysseliin tarkastettaviksi. Euro-kuria on varmaankin tulossa lisää, joten siltä osin Keskusta voi olla huoletta.

Mutta ihmetteleekö joku Keskustassa vielä, miksi rahat eivät riitä kuntien järjestämiin peruspalveluihin, homekoulujen korjauksiin tai teiden kunnossapitoon? Vuorineuvos Casimir Ehrnrooth kirjoitti jo 5.2.1996 Helsingin Sanomissa: ”Kilpailukykyisiä yrityksiä voi puolestaan syntyä vain supistamalla radikaalisti julkisen sektorin roolia,…”. ”Horjumattoman sitoutumisen (EU:n) rahaliiton käynnistämiseen 1. tammikuuta 1999, sallimatta mitään heikennyksiä Maastrichtin kriteereihin, katsottiin (ERT:ssä eli Euroopan teollisuusmiesten klubissa) olevan ainoa tie paitsi työkurin säilymiselle myös asioiden eteenpäin viemiselle.”

Asioita on nyt viety eteenpäin. Julkisen sektorin roolin supistaminen näkyy terveydenhoidon, sosiaaliturvan ja koulutuksen leikkauksina ja yksityistämisinä. Ja lisää samanlaista on tulossa.

Ja KAIKKI nykyiset eduskuntapuolueet ovat perimmiltään samalla EU-linjalla. Ne kaikki ovat sillä kannalla, että EU:ssa ja eurossa pysytään. Mikään niistä ei vaadi eroamista EU:sta tai eurosta. Monentasoista EU-kritiikkiä kyllä esitetään.

Jos tämä ei lopu, niin sehän saa jatkua. Laihialla oli joku ollut sitä mieltä, että ilman EU:ta olisimme Suomessa jo kuolleet nälkään. EU-propaganda on tehonnut moniin, joskaan ei läheskään kaikkiin.

Suomalaiset joutuvat oppimaan kantapään kautta mikä merkitys on omalla päätösvallalla. Benjamin Franklin sanoi ”Kokemuksen koulu on kallis, mutta hölmöt eivät muussa opi”.

Työministeri Lauri Ihalainen vetosi äskettäin elinkeinoelämään työllisyyden parantamiseksi. Ihalaisen mukaan hallitus on tehnyt työllisyyden parantamiseksi oman osansa veropaketin – mm. yhteisöveron alennuksen - muodossa. Nyt Ihalainen siis odottaa suomalaisen yritysten tekevän osansa investointien muodossa, jotta työttömyys saadaan laskuun.

On sanottava, että ministerin toiveet ovat kovin kaukana arkitodellisuudesta. Pienet ja keskisuuret yritykset työllistävät suurimman osan yksityisen sektorin työvoimasta. Niiden ongelmat eivät liity niinkään verotukseen, kuin vaikeuteen saada verotettavaa tulosta.

Eurokriisin yksi vaiettu puoli on se, että euron kalleus helpottaa tuontia euroalueen ulkopuolelta ja näin vaikeuttaa kotimarkkinoilla toimivien yritysten pärjäämistä. Kallis euro on jo vuosia haitannut vientiä ja haittaa edelleen.

On naurettavaa puhua kilpailukyvystä oloissa, joissa raaka-aineet voivat Suomessa maksaa saman verran kuin halpamaissa tehty valmis tuote. Miten voidaan saavuttaa kilpailukyky tilanteessa, jossa tuotanto tapahtuu lähes automatisoidusti samanlaisilla koneilla ja koneita käyttäville työntekijöille maksetaan Aasiassa vaikkapa kymmenesosa suomalaisesta palkkatasosta? Vastaukseksi ei riitä, että on panostettava osaamiseen. Sen ovat jo muutkin keksineet.

Mitä tulee suuriin yrityksiin, niille on erityisen turhaa asettaa toiveita työllistämisestä. Yritykset työllistävät jos se on niille itselleen kannattavaa. Pitää tunnustaa, että yritysten tehtävänä on ajaa omaa etuaan. Kun tämä nähdään, on myös tunnustettava, että yhteiskuntavastuu kuuluu poliittisille päättäjille. Heidän vastuullaan on tehdä päätöksiä, jotka ovat taloudellisen ja yhteiskunnallisen kehityksen kannalta kestäviä. Päättäjien tehtävä ei ole toimia yritysten juoksupoikina tai pääoman pikku apulaisina.

Jotta löydetään kestäviä vastauksia työttömyysongelmaan, on ensin tunnistettava muutamia tosiasioita. Suomessa tehtyjen työtuntien määrä on alempi kuin v. 1990, vaikka kokonaistuotanto on yli kaksinkertaistunut. Tuotannon lisääminen ei siis lisää ihmistyön määrää.

Työttömyyden helpottamiseksi tavoitteeksi on otettava elinaikaisen työajan lyhentäminen. Se voidaan toteuttaa esimerkiksi siirtymällä nelipäiväiseen työviikkoon.

Työllistämistä vaikeuttaa ja koneellistamista edistää nykyisin, että ns. työn sivukulut peritään palkkasumman perusteella. Tämän tilalle on kehitettävä järjestelmä, jossa työn sivukulut korvataan toiminnan jalostusarvon perusteella perittävällä maksulla, ikään kuin korvamerkityllä arvonlisäverolla.

Yritystoiminnan aloittamista ja pienyrittäjiä on autettava nostamalla arvonlisäverovelvollisuuden alaraja 100 000 euron liikevaihtoon.

Julkisen vallan eli valtion ja kuntien on huolehdittava työllistämistukijärjestelmän avulla siitä, että kaikki työttömät ja myös nuoret saavat työtä.

Elämme murrosaikaa. Jossakin vaiheessa on pakko tunnustaa, että niin sanottu globalisaatio – käytännössä pääomien vapaa siirtely ja vapaakauppa – ovat ihmisen ja ympäristön kannalta kestämättömiä. On siirryttävä globalisaatiosta lokalisaatioon eli paikallisuuteen.

Eduskunnan puhemiesneuvosto on antanut suosituksensa siitä, miten kansalaisaloitteita eduskunnassa tullaan käsittelemään. Koska kyseessä ovat suositukset, voivat aloitteita käsittelevät valiokunnat käytännössä toimia miten tahtovat. Ne voivat halutessaan haudata aloitteet.

Perustuslain muutoksen myötä mahdolliseksi tullut kansalaisaloitteen tekeminen on Suomen oloissa merkittävä uudistus. Kansalaisaloitteen suurin merkitys näyttää olevan eduskunnan ulkopuolella.

Demokratia, kansanvalta syntyy keskustelusta ja Suomi on keskustelun kehitysmaa. Kansanvallan kehittämisen kannalta kansalaisaloite on askel eteenpäin, koska se pakottaa keskusteluun ja kannanottoihin niin kansalaiset kuin kansanedustajat. Merkittävää kannatusta saavat kansalaisaloitteet tuovat niissä esitetyt asiat pysyvästi yhteiskunnallisen keskustelun asialistalle.

Tavoitteena tulee olla aito suoran kansanvallan toteuttaminen siten, että kansalaisaloitteet johtavat automaattisesti sitoviin kansanäänestyksiin. Näin kansalaisten todellinen tahto kussakin kysymyksessä saadaan selville.

Nyt eduskunta joutuu ottamaan kantaa kansalaisaloitteeseen, kun sen taakse on puolen vuoden aikana koottu vähintään 50 000 kansalaisen allekirjoitukset.

Kuten loukkaus häpäisee vain sen esittäjän, häpäisee kansalaisaloitteiden sivuuttaminen vain eduskunnan itsensä.

Pitkään Saksan liittokanslerina toiminut Helmut Kohl kertoo ajaneensa euroon siirtymistä ”kuin diktaattori”. Kohlin mukaan hän toimi itsevaltaisesti, koska tiesi ettei kansan tuki ollut euron takana. Kohlin tunnustuksesta kertoi brittilehti Daily Telegraph.

”Tiesin, etten koskaan voisi voittaa kansanäänestystä Saksassa. Olisimme hävinneet kansanäänestyksen euroon siirtymisestä. Se on aivan selvää”, Kohl sanoi lehden mukaan.

Kohlin esimerkin mukaisen tunnustuksen voisi Suomessa tehdä useampikin valtiojohtoon 1990-luvulla kuulunut henkilö. Suomessa toimittiin aivan kuten Saksassa. Kansalaisille ei annettu mahdollisuutta äänestää oman rahan vaihtamisesta euroksi.

Kaiken huippu on, että Suomessa ei ole eduskunnan säätämää lakia euron käyttöönotosta eikä markasta luopumisesta. Päätös euroon siirtymisestä tehtiin v. 1998 eduskunnassa yksinkertaisella (!) enemmistöllä. Päätöstä ei jarruttanut sekään, että maamme perustuslakiin – jota saattoi muuttaa ilman välillä pidettäviä eduskuntavaaleja vain 5/6 enemmistöllä – oli kirjattu, että ”Suomen rahayksikkö on markka”.

Pohjoismaiden muissa EU-maissa, Ruotsissa ja Tanskassa, järjestettiin kansanäänestys eurosta. Sekä ruotsalaiset että tanskalaiset päättivät pitää oman rahansa.

Suomi vietiin euroon ja euron kriiseihin kansalta kysymättä. Kansa kuitenkin maksaa laskut.

Edelleen suuresti arvostettu presidentti J.K. Paasikivi arvioi aikanaan, että me suomalaiset olemme ”poliittisesti lahjattomia, kuten saksalaiset”. Kun otetaan huomioon Kohlin tunnustus, Suomen eurotie ja se tosiasia, että kaikki nykyiset eduskuntapuolueet ovat eurossa ja EU:ssa pysymisen kannalla, on vaikea väittää, että Paasikivi erehtyi.

Virheistä voi kuitenkin oppia. Yhteiskuntaa ja politiikan suuntaa voidaan muuttaa. Muutoksen tekijä löytyy läheltä. Tarvitsee vain katsoa peiliin. Mikään hallitusvalta ei pysy pystyssä ilman kansalaisten tukea. Myös vaikeneminen on tukea vallitsevalle järjestelmälle.

Kuntaministeri Virkkunen kertoi Keskisuomalaisessa 29.12.2012: "EU vaatii, että kuntien täytyy yhtiöittää sellaiset toiminnot, jotka toimivat markkinoilla. Yhtiöittämistä tullaan ministerin mukaan esittämään ainakin vesihuollossa, energiatoiminnoissa, työvoimapoliittisessa aikuiskoulutuksessa sekä satamissa ja kuntien ruokapalveluissa.

Kuntaministerin mukaan ”Kunnat ja markkinat -tematiikka tulee olemaan keskeinen osa myös valmisteilla olevaa kuntalain kokonaisuudistusta”. Näin siis kuntaministeri joulukuussa 2012. EU:n vaatimusten mukainen hallituksen esitys tulee kevään 2013 aikana. Esitys tullee vaikka kevättä ei tulisikaan.

Vesihuolto on elintärkeä palvelu. Sen ja kuntien hallussa olevan teknisen perusrakenteen yksityistäminen on vakava asia. Tämä kokonaisuus on jäänyt näihin asti hallituksen muun kuntasekoilun varjoon.

Aiemmat kokemukset julkisten palvelujen yksityistämisistä kertovat mitä on tulossa. Maksut nousevat ja kasvavista maksuista suuri osa päätyy ulkomaisten suuryritysten ja –sijoittajien taskuihin. Kansa maksaa ja päättäjät levittelevät käsiään: ”Ei me muuten, mutta kun EU vaatii. Ja kun siellä nyt ollaan…”.

Mahatma Gandhi sanoi Intian asemasta Britannian siirtomaana seuraavaa: ”Maan vaikein ongelma oli siirtomaa-asema, johon sisältyi sekä poliittinen että myös taloudellinen riisto. Niiden vuoksi kehitys ei ollut mahdollinen monella muullakaan alalla yhteiskunnassa.”

Suomen poliittinen ja taloudellinen riisto on todellisuutta. Ja aivan kuten ennen Intiassa, kehitys ei ole riistetyssä maassa mahdollista monella muullakaan alalla yhteiskunnassa.

Kansalaisten enemmistö ei tuota riistoa hyväksy. Monet kokevat kuitenkin voimattomuutta. Mitä oikeasti voi tehdä? Ainakin voi arvostella. Ja siihen on syytä yllin kyllin. EU-kriittisyys on melkein kaikkien huulilla.

On huomionarvoista, että sellainen EU-kriittisyys, johon ei sisälly vaatimusta EU:sta eroamiseen, auttaa nykyisen politiikan jatkumista. Ja tällä hetkellä kaikki eduskuntapuolueet ovat sillä kannalla, että EU:sta ei pidä erota. Tällä hetkellä Suomen suurin puolue, joka vaatii Suomen eroamista EU:sta, on Itsenäisyyspuolue.

Muutos maamme poliittiseen ja taloudelliseen riistoon tulee sen jälkeen, kun päätösvalta maamme asioihin palautetaan Brysselistä Suomeen. Tämän muutoksen tekeminen on suomalaisten käsissä. Sitä voi auttaa vaikkapa vaatimalla kansanäänestystä EU-jäsenyydestä