Kohti tasapainoa

Ateenassa 30.11.-1.12.2013 pidettävä "Kansainvälinen konferenssi velasta, kansallisesta valuutasta ja demokratiasta" on jo ensimmäisenä päivänä osoittautunut suureksi menestykseksi.

On historiallista, että kymmenestä maasta on koolla tutkijoita sekä järjestöjen ja puolueiden edustajia, jotka sekä analysoivat meneillään olevaa eurokriisiä että esittävät ratkaisuehdotuksensa, jotka perustuvat tulevaisuuteen ilman euroa ja EU-jäsenyyttä.

Erityisen historiallista on, että valtaosa osallistujista tulee Välimeren maista - Kreikan lisäksi lähinnä Italiasta ja Espanjasta ja Ranskasta - joista ei ole totuttu kuulemaan ääniä, jotka vaativat irtautumista eurosta ja EU:sta.

Konferenssiin osallistuvia yhdistää myös se, että niitä ei voida kutsua äärinationalisteiksi, rasisteiksi tai populisteiksi.

Kreikan taloudellinen ja yhteiskunnallinen kriisi on syvä. Muut euromaat tulevat kuitenkin samaa tietä. Kansallisomaisuuden yksityistämisen ja työttömyyttä yhä pahentavien leikkausten lisäksi kreikkalaisten edessä on laaja yksityisomaisuuden siirto niiltä monilta, jotka eivät pysty maksamaan nopeasti ja suuresti korotettuja kiinteistöveroja.

Veteraanidiplomaatin arvio Kreikan tulevaisuudesta oli synkkä. Hänen mukaansa laajat yksityisomaisuuden haltuunotot johtavat avoimeen väkivaltaan ja Kreikassa toimivan EU-hallinnon kaatumiseen. Tätä tulee arvion esittäjän mukaan seuraamaan uuden perustuslain laatiminen ja Kreikan siirtyminen omaan rahaan. Puhuja piti arvioimaansa tulevaa väkivaltaa äärimmäisen valitettavana ja seurauksena EU:n määräämästä politiikasta.

Suomessa ei ole totuttu kuulemaan niin kovaa kieltä EU:n vallasta ja europolitiikan seurauksista, kuin mitä konferenssin jotkut osallistujat käyttivät.

Voi arvoida, että Ateenan konferenssi on merkittävä askel laajan yhteistyön rakentamisessa. Tuleva laaja suunnan muutos tarvitsee avoimempaa informaatiota ja tiedon levittämistä vaihtoehdoista. Aito demokratia syntyy keskustelusta.

Kreikkalaisia on suomalaisten tavoin peloteltu, että ilman euroa ja EU-jäsenyyttä he jäävät Euroopan ulkopuolelle! Kreikka on aina ollut Euroopassa ja tulee siellä pysymään. Sama on Suomen tilanne. Pelottelua ja europropagendaa ei pidä enää niellä.

Italialialainen taloustieteilijä Antonio Galloni totesi kreikkalaisille: "Kun te lähdette ulos eurosta, te löydätte heti monia ratkaisuja taloutenne järjestämiseen. Eurosta lähteminen on pikkujuttu. Se on romahduksen vaihtoehto".

Voimassa olevan Suomen perustuslain mukaan maamme on täysivaltainen, siis itsenäinen. Itsenäisyys-käsitteen sisältöä on syytä pohtia ainakin juuri ennen kuin virallinen Suomi juhlii itsenäisyyspäivää 6.12.

Mitä siis on valtiollinen itsenäisyys? Se on joka tapauksessa enemmän kuin sisäinen itsehallinto, eli autonomia, joka Suomella oli Venäjän alaisuudessa vuoteen 1917. Kun Suomi tuolloin saavutti valtiollisen itsenäisyyden, mitä se silloin sai? Oikeus- ja valtiotieteissä on yleisesti käytetty valtiollisen itsenäisyyden määritelmänä seuraavaa: Itsenäisellä valtiolla on muista valtioista riippumaton lainsäädäntövalta, omaan lainsäädäntöön nojaava tuomioistuinlaitos ja oma ulkopolitiikka. Tuon määritelmän täyttävän itsenäisyyden Suomi sai 1917.

Tuon valtiollisen itsenäisyyden Suomi menetti, kun se liitettiin eduskunnan 2/3-enemmistön päätöksellä Euroopan unioniin vuoden 1995 alusta.

EU-Suomi ei ole itsenäinen valtio, koska EU:n lainsäädäntö on jäsenmaiden lakien yläpuolella, EU:n tuomioistuimen päätökset ovat jäsenmaiden tuomioistuinten päätösten yläpuolella ja Suomi on sitoutunut EU:n ulko-, turvallisuus- ja puolustuspolitiikkaan.

EU-Suomella on vähemmän valtaa omiin asioihinsa kuin sillä oli Venäjän vallan alaisuudessa autonomisena suuriruhtinaskuntana.

Toki itsenäisyys voidaan määritellä uudelleen siten, että nykyinen tila todistetaan itsenäisyydeksi. Erään vaikuttajan mukaan tämän päivän itsenäisyys on kasvavaa riippuvuutta muista. Siis mitä enemmän maamme asioista päätetään muualla, sitä itsenäisempiä olemme. Yksi tuore itsenäisyysmääritelmä on se, että Suomi on itsenäinen, koska se voi erota EU:sta. Siis itsenäisyys on sitä, että EU:n ylintä päätösvaltaa ei olisi pakko hyväksyä, jos emme hyväksyisi.

Itsenäisyyspuolueen mielestä Suomen pitää irtautua EU-jäsenyydestä. Tällainen vaatimus on EU-Suomessa jyrkkä. On siis jyrkkää, radikaalia vaatia Suomen perustuslain ytimen noudattamista. Sitä, että ylin lainsäädäntövalta, tuomiovalta ja ulkopolitiikka on Suomen osalta omissa käsissämme. Lisäksi perustuslakimme ydintä on se, että ylin valta Suomessa on Suomen kansalla. Nythän tuo suurelta osin siirretty EU:n elimille.

Perussuomalaisten varapuheenjohtaja, kansanedustaja Jussi Niinistö kysyy tuoreessa kirjallisessa kysymyksessään, millaisin menoin Suomen itsenäistymisen satavuotisjuhlaa aiotaan viettää, ja miten Suomen hallitus aikoo huolehtia siitä, että juhlavuoden todellinen aihe ei unohdu.

Kaikki nykyiset eduskuntapuolueet ovat valmiit juhlimaan EU-Suomen itsenäisyyttä. Kansalaisten keskuudessa on paljon sellaisia, jotka näkevät, että juhlan aihetta ei ole. Demokratia syntyy keskustelusta. Avoimen julkisen keskustelun lisäämisen myös itsenäisyyskysymyksestä soisi olevan mahdollisimman monen tavoitteena.

Vaalien lähestyessä eurokriitikoista ei ole pulaa. Sosiaalidemokraattien eurovaaliehdokkaaksi ryhtynyt toimittaja Timo Harakka totesi muutama päivä sitten, että " EU on ajettu niin syvään kriisiin, että jokainen vastuullinen henkilö on eurokriittinen".

Kuten usein on todettu, pelkkä kritisointi ilman ratkaisuehdotuksia on tyhjää. Kritiikistä tulee "kritiikkiä", yleistä tyytymättömyyden ilmaisua ja näennäisratkaisujen esittämistä. Perussuomalaisittain ei olla "euroon sitoutuneita", mutta ei myöskään vaadita siitä eroamista. Toiset puhuvat hurskaasti EU:n demokratisoinnista ja jättävät kertomatta, mitä tuo demokratisointi käytännössä tarkoittaisi ja kuinka se olisi mahdollista.

Samalla demokratiavaje syvenee koko ajan eurokriisillä perusteltujen poikkeusvaltuuksien myötä.

Kirsikaksi kakun päälle vastustetaan unionin muuttumista liittovaltioksi, eli jo tapahtunutta tosiasiaa - vastustetaan menneisyyttä. Toivotan näille liittovaltio"kriitikoille" onnea ja jaksamista.

Jos unohdetaan tämä "kriittisyydellä" leikkiminen (jota voisi halutessaan myös populismiksi kutsua), on mahdollista päästä kiinni todelliseen ongelmien hahmottamiseen ja ratkaisujen etsimiseen.

Demokratian puute, päätöksentekovallan etääntyminen kansalaisista ja siirtyminen talouseliitille on helposti nähtävissä. Finanssikriisin laukaisema talouskurimus ja sen tuottamat sosiaaliset ongelmat ovat polttavan ajankohtaisia. Samaan aikaan on kehkeytymässä monimuotoinen maailmanlaajuinen ympäristökatastrofi, jonka torjuntaan vallanpitäjillä ei vaikuta riittävän mielenkiintoa eikä voimavaroja, vaikka keinot olivat jo olemassa. Kaikki nämä ongelmat ovat globaaleja. Kaikki nämä ongelmat kietoutuvat yhteen. Myös niiden ratkaisut kietoutuvat yhteen.

Euroopan unionin olemassaoloa on perusteltu sillä, että se on riittävän suuri foorumi esimerkiksi ympäristöongelmien ja suuryritysten vallan suitsimiseen. Saatujen näyttöjen pohjalta on kuitenkin syytä kysyä, onko EU osa ongelmaa vai ratkaisua.

Ympäristökysymysten hoito unionissa on suuryritysten menestyksellistä viivytystaistelua: mahdollisimman vähän ympäristön hyväksi, mahdollisimman myöhään. Lyhyen tähtäimen voittojen maksimointi käy kaiken muun edellä.

Eräs talouskriisin ja samalla demokratiavajeen avainkysymyksistä on upotettu syvälle unionin ytimeen: Euroopan unionin sopimukset kieltävät unionimailta suoran keskuspankkirahoituksen. Oikeus rahan luomiseen on ojennettu hopeatarjottimella liikepankeille, jotka lainaavat rahaa jäsenmaille hyväksi katsomallaan korolla. Samalla liikepankit ovat saaneet käytännössä veto-oikeuden jäsenmaiden poliittisiin päätöksiin.

Finanssikriisin horjuttamat liikepankit vaativat noita samoja maita takaamaan oman toimintansa ja sosialisoimaan tappionsa. Liikepankeilla on jo pitkään ollut rajaton luottopiikki auki, mutta olemattoman vähän kiinnostusta työllisyyden ja ympäristön vaatimiin pitkän tähtäimen investointeihin. Niitä kiinnostavat vain nopeat voitot.

Mitä järkeä tässä on?

Järki löytyy tietysti edesvastuuttoman ja korruptoituneen eliitin välittömistä eduista. Viestintätoimistojen parhaat kyvyt ovat ahkeroineet pitkää päivää ja värittäneet mustaa valkoiseksi, selittäneet nykyisen tilanteen säilyttämisen välttämättömyyttä. EU on rauhan tae, EU:n ainoa vaihtoehto on äärinationalistinen Impivaara - ja niin edelleen. Noiden hokemien kaiuilla pyritään varmasti täyttämään myös seuraavien vaalien keskustelutila.

Oman valuutan - Suomen tapauksessa sen puuttumisen - merkitys on nähtävissä kipeästi päivittäin. Eurosta irtautuminen on välttämätöntä, mutta sen lisäksi on luovuttava myös euroon kuulumattomia jäsenmaita sitovasta suoran keskuspankkirahoituksen kiellosta. Suomessa on runsaasti tekemätöntä työtä ja pitkällä tähtäimellä välttämättömiä investointeja, jotka oma raha ja itsenäinen rahapolitiikka mahdollistavat.

Suomesta löytyy uusiutuvan energian ja ylipäätään luonnonvarojen kestävän käytön osaamista, jota ei voitu ottaa täysimittaisesti käyttöön kahdesta syystä: liikepankkien kiinnostus pitkällä aikavälillä välttämättömiin investointeihin on olematonta, ja vapaan liikkuvuuden maailmassa saastuttava tuotanto pysyy kilpailukykyisenä - näennäisesti halpana - koska se voi vaihtaa maata tarpeen mukaan. Oman rahan käyttöönoton ohella on syytä harkita kansallisen hiiliveron asettamista muualta tuotaville tuotteille niiden hiilijalanjäljen mukaan. Monikansallisten yritysten etuja vahtiva EU ei tällaiseen päänavaukseen pysty, olipa tarve kuinka polttava tahansa.

Ratkaisuja on lähdettävä etsimään paikallisesti - pallo on muutettava pala kerrallaan, yhteistyössä, koska globaali täyskäännös esimerkiksi ilmastoasioissa ei vaikuta mahdolliselta. Paikallisia onnistumisia ja myönteisiä esimerkkejä tarvitaan. Saastuttamisen verottamisen ohella kansainvälistä kauppaa on muokattava reilummaksi myös työntekijöiden oikeuksien osalta. Halpatuotantomaiden edullisuus perustuu pitkälle työntekijöiden oikeuksien polkemiseen. Kaupan tulee perustua reiluuteen ja kestäviin rakenteisiin eikä nykyiseen tapaan pienen keinottelijajoukon omaisuuden kasvattamiseen hinnalla millä hyvänsä.

Keskustapuolueen edustajana Kuntien eläkevakuutuksen johtoon nostetun johtajan ympärillä kiehuu. Keskustan puheenjohtajan mukaan nyt on tullut aika panna piste poliittisille virkanimityksille. Kunpa näin olisikin. Samantapaisia lupauksia on kuultu aiempienkin kohujen keskellä. Sittemmin on sama meno jatkunut.

Vuosikymmeniä jatkunut maan tapa joutaa historian roskatynnyriin. Poliittisin perustein tehtävät virkanimitykset ovat perustuslain vastaisia. Ne ovat myös osa syvälle levinnyttä rakenteellista korruptiota.

Rakenteellista korruptiota on mm. etujen, asemien ja rahan jakaminen poliittisin perustein. Rakenteellisen korruption tunnistamista ja siihen puuttumista vaikeuttaa se, että usein on kyse sinänsä laillisesta toiminnasta. Toisaalta jos ja kun oikeuslaitos on rakenteellisen korruption valtaama, ilmiselviin laittomuuksiinkaan ei puututa.

Tällainen tilanne on vaikkapa puoluekurin suhteen. Suomen perustuslaki kieltää yksiselitteisesti puoluekurin. Perustuslain 29 § sanoo: ”Kansanedustaja on velvollinen toimessaan noudattamaan oikeutta ja totuutta. Hän on siinä velvollinen noudattamaan perustuslakia, eivätkä häntä sido muut määräykset.” Tästä huolimatta useimmat nykyisistä eduskuntapuolueista määräävät miten heidän kansanedustajansa pitää äänestää. Ei ole mikään uutinen, että perustuslain ylin valvoja ja tulkitsija Suomessa on eduskunta itse, sen perustuslakivaliokunta. Jos vastaava tilanne olisi jossakin muussa maassa, sitä varmaan Suomen eduskunnastakin paheksuttaisiin ja vaadittaisiin puolueista riippumattoman perustuslakituomioistuimen perustamista. Sinne jonnekin.

Rakenteellisen korruption mätä ydin on eduskunnassa. Sillä on valta ylläpitää tai muuttaa nykyistä tilaa. Oman valtansa turvaamiseksi eduskuntapuolueet maksavat itselleen ja toisilleen verovaroista vuosittain 40 miljoonaa euroa puoluetukina. Tällä rahalla sekä erilaisten säätiöiden, etujärjestöjen ja elinkeinoelämän lisätuella nykyinen valtarakenne on pysynyt pystyssä. Unohtaa ei sovi myöskään median hallintaa. Mistä ei voi puhua, siitä täytyy vaieta.

Mikään ei muutu ennen kuin kaikki muuttuu. Ja muutosta on ilmassa. Perusteettomasta puolueuskollisuudesta monet luopuvat, koska puolueet eivät ole olleet uskollisia.

Ajankohtaisista ongelmista puhuttaessa nousee esiin kysymyksiä, kuten miten on mahdollista ja miksi? Usein ainakin osaselitys löytyy rakenteellisesta korruptiosta. Esitetäänpä vaikka kysymys: Miten on mahdollista, että Suomelta on viety oma raha ilman kansanäänestystä, vastoin kansalaisten enemmistön tahtoa ja voimassa olleesta perustuslaista välittämättä?

EU:n presidentti Herman van Rompuy puolusti tuoreessa puheessaan EU:ta ja sen politiikkaa. Tuo ei ole uutinen. Sen sijaan pohdittavaa on presidentin puheen ydinväitteessä: ”Populismi ja nationalismi eivät kykene tarjoamaan vastauksia aikamme haasteisiin”. Van Rompuy siis asetti vaihtoehdoiksi EU:n tai populismin ja / tai nationalismin.

Kun sanoja ei tarkoituksellisesti haluta määritellä, annetaan tilaa monille tulkinnoille. Epämääräisillä käsitteillä voidaan johtaa harhaan syyllistymättä kuitenkaan varsinaiseen valehteluun. Näin kirjoittaa Ari Turunen teoksessaan ”Tosi on! – Valheen, vääristelyn ja vilpin historiaa”.

Ihmisiä hallitaan ja johdetaan myös harhaan sanoilla. Vallassa olevat voivat valita sanankäytön muodoista myös vaikenemisen. Mistä ei voi puhua, siitä täytyy vaieta.

EU on suurten EU-maiden ja suuryritysten johtama demokratian vastainen suurvaltahanke. EU:n vallalle on olemassa muitakin vaihtoehtoja kuin rajojen sulkeminen. Euroopan talousaluesopimus (Eta) takaa samat liikkumisen, opiskelun ja kaupankäynnin olosuhteet kuin EU-jäsenyys. Eta-sopimuksessa ovat mm. Norja ja Islanti. Ilman Eta-sopimustakin voidaan Sveitsin tavoin saavuttaa samat olosuhteet.

Populismi ja nationalismi ovat monien korvissa kielteisiä käsitteitä. Kun käsitteellinen keskustelu ei juuri ketään kiinnosta, käsitteiden käyttö leimakirveinä on helppoa.

Intian vapautuminen Britannian monisatavuotisesta taloudellisesta ja poliittisesta riistosta perustui gandhilaiseen nationalismiin. Suomen oman talouden rakentuminen v. 1860 saadun oman rahan avulla ja valmistautuminen valtiolliseen itsenäisyyteen oli eräänlaista nationalismia. Nyt siitä on tehty kirosana, ikään kuin olisi olemassa vain äärinationalismia.

EU:n presidentti johtaa harhaan ja syyllistyy itse moittimaansa populismiin, jota määritellään mm. näin: ”Populismi tavoittelee laajaa kannatusta tarttuvilla iskulauseilla, vaatimalla asioita, joita enemmistö haluaisi, kehumalla ”todellista kansaa” ja pilkkaamalla räikeästi poliittisia vastustajiaan”.

EU:n presidentti on euronationalisti pyrkiessään luomaan eurooppalaista kansakuntaa. Toivoton yritys sinänsä. Eurooppalaista kansaa ei ole näkyvissä. Euroopan rikkaus ja vahvuus on ollut sen kulttuurien ja historian kirjossa.

Vastauksia aikamme haasteisiin tuskin löytyy niistä keinoista, joilla nuo haasteet ja ongelmat on saatu aikaan. Ne on saatu aikaan, kun on ajettu vallan ja pääomien keskittymistä. EU on keskeinen osa ongelmaa.

Vastauksia löytyy toiselta suunnalta. Valtaa on siirrettävä lähemmäs kansalaisia. Mieluiten ihan lähelle, kansanäänestyksillä. Eriarvoisuutta voidaan vähentää paremmalla kansanvallalla.

Euro on katastrofi. Kukin euromaa – jos demokratia toimii, kunkin kansalaiset – ratkaisee milloin suuntaa omalla rahalla tulevaisuuteen.

Vallitseva talousmalli on itse aiheuttamassaan kriisissä. Suomen osalta on tärkeää hankkia takaisin menetettyä toimintavapautta. Itsenäinen lainsäädäntövalta ja talouspolitiikka mahdollistavat omien tarpeiden huomioimisen sekä olosuhteiden mukaiset toimet. Itsenäisyys tekee mahdolliseksi myös aidon kansainvälisen yhteistyön. Alistussuhteet nykyisten kriisien aiheuttajiin on katkaistava.

Näinä päivinä tiedotusvälineet vaikuttavat olevan täynnä kriisitietoisuutta ja puolustustahtoa uhkuvia puheenvuoroja hyvinvointivaltion puolesta. Ihmisiä kutsutaan mukaan talkoisiin, nyt pitäisi pinnistää yhteisen asian puolesta.

Lähemmässä tarkastelussa tuo yhteinen asia osoittautuu hämmästyttävän usein taloudellisen ja poliittisen eliitin etujen valvomiseksi. Kyse onkin siitä, että kehityksen suuntaa ei eliitin mielestä tule muuttaa. Elinkeinoelämän valtuuskunnan, Evan tuore raportti kehottaa hyväksymään tuloerojen kasvun jatkossakin.

Hyvinvointivaltion puolustusstrategiaksi on puolestaan valittu pieneksi tekeminen ja piilottaminen. Kun vähän vielä leikataan, hyvinvointivaltio muuttuu näkymättömäksi asukkailleenkin. Kun se on niin pieni ettei sitä voi havaita, se on turvassa pahalta maailmalta ja voidaan julistaa pelastetuksi.

Keskustan puheenjohtaja Sipilä kuuluttaa talkoisiin Yleisradiota ja pitää suomalaisten nykyisiä tuloeroja sopivina. Kokoomuslainen kuntaministeri Virkkunen puolestaan kiukuttelee ministeriöille ja Kuntaliitolle siitä, ettei hänelle ojenneta valmista miljardin leikkauslistaa aiempien leikkausten valmiiksi raunioittamasta kuntasektorista. Hyvinvointivaltiota on ajettu alas nimenomaan kuntien valtionosuuksien leikkauksilla, ja hyväksi havaittua taktiikkaa aiotaan jatkaa. Vanhustenhuollon liiallista henkilökuntamäärää kauhistelevalta Virkkuselta voisi kysyä, kuinka monta tuhatta tai kymmentätuhatta vanhusta pitää vielä unohtaa ylilääkittyinä täysiin vaippoihinsa, että olisi hyvä?

Leikkausinto ja talkoista puhuminen vaimenee merkillisesti, kun siirrytään tarkastelemaan parhaiten toimeentulevan väestönosan etuja. Voima-lehden syyskuussa TNS-Gallupilla teettämän kyselytutkimuksen mukaan 52 prosenttia suomalaisista haluaisi Suomeen 3000 euron eläkekaton. Voiman laskelmien mukaan tällä voitaisiin saavuttaa noin 850 miljoonan euron säästöt. Itsenäisyyspuolue on esittänyt eläkekaton käyttöönottoa jo vuosia sitten. Ehdotus on vaiettu kuoliaaksi samalla tavoin kuin Voiman lokakuussa esittämät laskelmat.

Itsenäisyyspuolue on esittänyt myös pääomatulojen verotuksen muuttamista progressiiviseksi, alle 1000 euron kuukausitulojen verovapautta sekä sellaista perustulojärjestelmää, joka rohkaisee toimeliaisuuteen ja turvaa kohtuullisen toimeentulon kaikissa elämäntilanteissa. Ehdotukset ovat edelleen ajankohtaisia.

Nykyisen kriisin ratkaisemiseen on olemassa rakentavia keinoja, mutta yksi puuttuu nykyisiltä vallanpitäjiltä, ja sen mukana kaikki: tahto. Muutoksen aloittaminen on siis kansalaisten käsissä vaaliuurnilla.

Tuoreiden uutisten mukaan eduskuntaryhmien puheenjohtajista valtaosa kannattaa ehdotusta, jonka mukaan pääomatuloista perittäisiin kunnallisveroa.

Ehdotuksesta on hyvä aloittaa ja tähdätä pääomatulojen progressiiviseen verotukseen.

On väärin, että suurimmista pääomatuloista maksetaan pienempää veroa kuin mitä keskituloinen maksaa ansiotuloistaan.

Väärin on sekin, että jo pienimmistä pääomatuloista pitää maksaa 30 prosentin vero.

Alle 1 000 euron kuukausitulot on tehtävä verovapaiksi. Pääomatuloja ja ansiotuloja on verotettava samalla tavalla progressiivisesti.

Oleellista on myös estää veronkierto. Kun ihminen on käynyt kuussakin, veronkierron suitsiminen onnistuu kyllä. Kyse on poliittisesta tahdosta.

Eurovaalit pidetään toukokuun 2014 lopulla. On hyvä miettiä jo etukäteen, mitä äänellä silloin saa. Jonkinlaista osviittaa löytyy siitä, mitä nykyiset mepit ovat merkinneet äänestäjille ja Suomelle.

EU:n parlamentissa on 13 suomalaista edustajaa, eli meppiä yli 700 muun joukossa. Nykyiseen eduskuntaan valituista puolueista europarlamentissa on edustaja kaikilla muilla paitsi Vasemmistoliitolla. Mitä he ovat saaneet aikaan?

Europarlamentissa toimitaan ryhmittäin. On europuolueita ja muita parlamenttiin perustettuja ryhmiä. Suomen Kokoomus ja Sdp ovat mukana kahdessa suurimmassa ryhmässä. On myös ryhmiä, joissa toimii jopa sellaisia meppejä, joiden tavoite on oman maansa eroaminen EU:sta.

Mepit ajavat ryhmissään mielestään hyviä asioita. Asiat etenevät tai eivät etene. Selvää on, että vaikuttaminen EU:n tulevaisuuteen europarlamentissa on yksittäisen mepin osalta minimaalista. Lakialoiteoikeus on vain EU:n virkamieskomissiolla. Suuret linjat vedetään lähinnä Saksan ja Ranskan johdon voimin. Taustalta EU:hun vaikuttavat ERT-ryhmän kaltaiset suuryritysten eturyhmät.

Kaikki Suomen nykyiset mepit kannattavat Suomen pysymistä EU:ssa ja eurossa. EU-kriittisyyttä kyllä ilmenee monin tavoin. Nykyisten hallituspuolueiden edustajilta tuskin monikaan odottaa mitään uutta. Keskusta ilmoittaa sitoutuneensa puolueena euroon ja EU:hun. Sen sijaan EU-kriittisyydellä suurpuolueeksi nousseisiin Perussuomalaisiin moni panee muutostoiveensa.

Miten sitten on Ps. hoitanut asioita europarlamenttiedustuksen voimin? Soinin varamiehenä mepiksi noussut Sampo Terho ilmoitti taannoin kannattavansa Nato-jäsenyyttä ja olevansa ”perusmyönteinen EU-jäsenyyden suhteen”.

Tässä tullaan eurovaalien oleelliseen kysymykseen. Voiko äänestäjä tietää millaisen politiikan puolesta hän äänensä antaa? Ei voi silloin, kun puolueen ehdokkailla on suurista kysymyksistä erilaisia kantoja. Juuri Ps:n ehdokkaiden EU- ja eurokannat vaihtelevat laidasta laitaan. Ps:n äänestäjä ei voi tietää millaisen europolitiikan hyväksi hänen äänensä menee. Sama toki pätee joidenkin muidenkin puolueiden suhteen.

Ps:n puheenjohtaja kuvasi eurolinjaansa MT:ssa 25.10.:”Minulle EU ei ole uskon asia. Tällä hetkellä se on käytännön pakko, sillä enemmistö eduskunnasta ja kansasta kannattaa jäsenyyttä”. Tähän on huomautettava, että kansan EU-kannatuksesta ei ole varmuutta. Jos kansalaisille kerrotaan perustellen euron ja EU-jäsenyyden vaihtoehdoista, on todennäköistä, että enemmistö kannattaa oman rahan ja itsenäisyyden palauttamista. Toiseksi Ps-puolue on eduskunnassa samalla puolen aitaa kuin muutkin EU-puolueet, koska Ps. ei ole tehnyt aloitteita eurosta tai EU:sta eroamisesta. Päinvastoin se on ilmoittanut, että ei vaadi eroa kummastakaan. Vetoaminen siihen, että enemmistö kannattaa EU-jäsenyyttä, on vastuun pakoilua tai poliittista peliä. Jos kaikissa asioissa tyydytään vallitsevaan asiaintilaan, ei mitään muutoksia tule.

Itsenäisyyspuolueen linja on selvä. Eurosta on siirryttävä omaan rahaan. EU:sta on erottava, jotta voidaan huolehtia kaikkien kansalaisten pärjäämisestä ja irtisanoutua sotilasliittokehityksestä. Kansainvälinen yhteistyö on paremmin mahdollista EU:n ulkopuolella ilman nykyisiä alistussuhteita.

Monet suomalaiset pitävät äänestämistä eurovaaleissa turhana. Edelliskerralla äänensä antoi vain n. 40 prosenttia äänioikeutetuista. Nyt ääntänsä kannattaa punnita kysymällä, mitä se vaikuttaa Suomessa.

Itsenäisyyspuolue aikoo olla kevään 2014 eurovaalien yllättäjä. Jos IPU saa edustajan tai edustajia valituksi, se käyttää saamansa voimavarat työhön Suomen eurosta ja EU:sta eroamisen puolesta. IPU mm. perustaa Suomeen toimiston jakamaan tietoa EU-jäsenyyden vaihtoehdoista.