Kohti tasapainoa

Helsingin sanomien teettämän tuoreen kyselyn mukaan 30 prosenttia suomalaisista haluaa Suomen eroavan Euroopan unionista. EU-jäsenyyden kannattajia kyselyssä on 56 prosenttia. Kansanäänestyksen järjestämistä EU-jäsenyydestä kannatti 43 ja vastusti 50 prosenttia vastaajista.

EU-eron kannatus on olosuhteet huomioiden korkealla. On huomattava, että asiasta ei ole käyty Suomessa käytännössä ollenkaan julkista keskustelua. Monet merkittävät vaikuttajat levittävät jatkuvasti puolitotuuksia ja suoranaisia valheita. Puolitotuus on mm. se, että EU-jäsenyys mahdollistaa vapaan liikkumisen ja kaupankäynnin EU-alueella. Nämä vapaudet toteutuvat kuitenkin myös ilman EU-jäsenyyttä mm. Norjan, Islannin ja Sveitsin tapaan. Edelleen levitetään myös valhetta, että EU:sta ei voi erota.

V. 2015 eduskuntavaaleissa suurin Suomen EU-eroa vaatinut puolue oli Itsenäisyyspuolue (IPU). Se sai puoli prosenttia äänistä ja jäi vielä eduskunnan ulkopuolelle.

Vastaus riippuu kysymyksestä. Jos kysymys asetetaan siten, että ”Kannatatko Suomen valtiollisen itsenäisyyden palauttamista EU:sta eroamalle?", kyllä-äänten osuus on varmasti yli 30 prosenttia. Jos ja kun voidaan tuoda EU-jäsenyyden vaihtoehdot kansalaisten tietoon, enemmistö suomalaisista tulee kannattamaan EU-eroa. Tämän nykyinen valtarakenne hyvin tiedostaa. Siksi se nostaa ”vaihtoehdoksi” itselleen mieluisia vastustajia – kuten suomalaisia jymäyttäneet perussuomalaiset.

Suomalaisia peloteltiin ennen EU-jäsenyyttä yksin jäämisellä ja maan muuttumisella Albanian kaltaiseksi. EU-jäsenyys ei kuitenkaan ole tuonut mitään sellaista hyvää, mitä emme olisi saaneet unionin ulkopuolella. Maksamme yhä enemmän – EU:lle menevät tullitulot huomioiden yli tuhat miljoonaa euroa tänäkin vuonna - siitä, että EU tuhoaa yhteiskuntaamme.

EU:n ensimmäisessä perustuslakiluonnoksessa v. 1994 EU:sta eroava jäsenmaa otettiin suosituimmuusasemaan suhteessa unioniin. Hyväksytyissä EU-sopimuksissa tällaista lausumaa ei ole. Se olisi ilmeisesti ollut liian suuri houkutin. Pelotteluun EU-eron seurauksilla kannattaa kuitenkin suhtautua kuten muuhunkin EU-propagandaan eli suurella varauksella.

Sitovat kansanäänestykset ovat oikeaa demokratiaa. Jotta kansalaisten tahto muovautuisi poliittisiksi päätöksiksi, täytyy kansanäänestystä edeltää mahdollisimman reilu kampanja ja avoin julkinen keskustelu.

Suomessa on vielä matkaa oikeaan demokratiaan. Nykyinen lainsäädäntö ei edes mahdollista sitovia kunnallisia tai valtakunnallisia kansanäänestyksiä. Kaiken huipuksi maasta puuttuu perustuslakituomioistuin ja eduskunta itse päättää ovatko sen toimet perustuslain mukaisia.

Lainmuutokset on tehtävä eduskunnassa, mutta eduskunnan muuttaminen on kansalaisten käsissä. Kansalaisten hyvin ymmärrettävä passivoituminen tukee entisen menon jatkumista. Muutokset tulevat vain tekemällä. Lähin mahdollinen muutoksen tekijä löytyy peiliin katsomalla.

Tavallisia ihmisiä murhattiin pommeilla Brysselissä. Murhaaminen on aina tuomittava. Elossa olevat syylliset on saatava vastaamaan teoistaan oikeuden eteen.

Edellä sanottu on itsestään selvää. Vähemmän selvää näyttää olevan se, mitä ajatella ja tehdä jatkoa ajatellen. Pariisin ja Brysselin terrori-iskuille voi nimittäin odottaa jatkoa.

Teoilla on yleensä syynsä. Niin myös pitkällistä harkintaa vaativilla joukkomurhilla, joita tehdään vieläpä oma henki uhraten. Terrorismin syitä pitää kiireesti selvittää, jos murhaamisen halutaan loppuvan.

Kysymys terrorismin syistä kuuluu asioihin, jotka ovat yksinkertaisia mutta vaikeita. On yksinkertaista nähdä, että lännen politiikka Lähi-idässä, Keski-Aasiassa ja Afrikassa nimenomaan synnyttää terrorismia. Pariisin iskujen jäljet vievät myös Algerian sotaan ja pidemmälle Ranskan suurvalta-aikakauteen. Lännen – ja nyttemmin myös Venäjän - hävittäjäkoneiden ja kauko-ohjattujen lennokkien pommit ovat tappaneet lukemattoman joukon viattomia ihmisiä. Tosin epäsuoran tappamisen vaikutukset ovat olleet suurimmat. Lännen pakotteet aiheuttivat taannoin yksin Irakissa satojen tuhansien siviilien, suurelta osin lasten kuoleman. Tässä lihamyllyssä EU-Suomikin on mukana pienenä rattaana.

Tämän tunnustaminen on vaikeaa. Kukaan ei ole niin sokea kuin se, joka ei halua nähdä.

Väkivalta on heikon ase. Yhden terroristi on toisen vapaustaistelija. Terrorismia on ollut maailman sivu, mutta nykyaikainen tiedonvälitys on tehnyt terrorismista voimakkaan aseen. Pelko myy lehtiä ja samalla terroristien onnistumisen viestiä.

Lännen ja sen liittolaisten politiikka on epäonnistunut, jos tavoitteena on ollut vakauden, rauhan ja ihmisoikeuksien parantaminen. Jos taas tavoitteena on ollut valtioiden hajottaminen ja jännitteiden lisääminen, politiikka on onnistunut.

Terrorismin voi odottaa loppuvan vasta kun sen taustasyyt on poistettu. Terroristien on siis menetettävä tukensa. Jotta näin käy, on lännen muutettava politiikkaansa. Tämä ei tarkoita periksiantamista terrorismille vaan lännen ja sen liittolaisten harjoittaman valtioterrorismin lopettamista.

Ääri-islam on voitettava sekä Lähi-Idässä että niissä eurooppalaisissa lähiöissä, joissa sen on annettu eriarvoisuuden myötä kasvaa. Varmaa on se, että kummassakaan ei saavuteta kestävää voittoa asein.

Yritysten kansaneläkemaksu poistettiin v. 2010. Valtiontalouden menetys oli n. 700 miljoonaa euroa vuodessa. Yhteisöveron alennus 20 prosenttiin v. 2014 merkitsi n. 1000 miljoonan euron pudotusta valtion verotuloihin. Näitä toimia päättäjät perustelivat investointien ja työllisyyden kasvattamisella. Työllisyys ja investoinit ovat kuitenkin alentuneet entisestään.

Yritysten maksamat osingot sen sijaan ovat kasvaneet. Päättäjien hurskaat toiveet yrityksille yhteiskuntavastuun kantamisesta ovat valuneet kuin vesi hanhen selästä. Tämän ei pitäisi olla mikään yllätys. Yrityksiltä voi perustellusti odottaa, että ne ajavat ensisijassa omaa ja omistajiensa etua. Sen sijaan poliittisilta päättäjiltä voi ja pitää odottaa vastuun kantamista yhteiskunnan kokonaisuudesta.

Sekoilu yhteiskuntasopimuksen tai kilpailukykysopimuksen ympärillä muistuttaa kela-maksu poistamista ja yhteisöveron alentamista. Kyse on tulonsiirrosta. Tällä kertaa tulonsiirrosta palkoista vientiyritysten voittoihin.

Kyseessä on myös sisäinen devalaatio. Ilman omaa rahaa ei Suomella ole mahdollisuutta itsenäiseen raha- ja talouspolitiikkaan. Kun valuuttakurssi ei jousta, on työllisyyden ja / tai palkkojen joustettava. Maksamme hintaa eurosta ja EU-jäsenyydestä. Tämänkään ei pitäisi olla yllätys.

Jokainen voi varmuudella päättää vain omien rahojensa käytöstä. Näin ollen myöskään valtiovallalla ei ole mahdollisuutta päättää miten yritykset voittonsa käyttävät. Suomessa on paljon tekemätöntä työtä ja monia tärkeitä investointikohteita, jotka odottavat rahaa ja tekijöitä. Esim. kulkuväylien ja rakennusten jatkuvasti kasvava korjausvelka on kymmeniä miljardeja euroja. Valtiovallan vastuulla on toimia niin, että tällaiset asiat tulevat hoidetuiksi.

Julkisia menoja voidaan rahoittaa muutenkin kuin verotuloilla ja ulkoisella velkaantumisella. Keskuspankkirahoitus on ollut Suomessakin käytössä ennen kuin se EU-politiikan takia kiellettiin. Keskuspankkirahoitus tarkoittaa sitä, että valtion määräysvallassa oleva keskuspankki luo rahaa tärkeiksi katsottuihin tarpeisiin.

Keskuspankkirahoitusta on toki käytettävä harkitusti ja rajoitetusti. Oma raha, oma keskuspankki ja itsenäinen lainsäädäntö vaativat tietysti irtautumista sekä eurosta että EU-jäsenyydestä.

Valtio siis voi velkaantua omalle keskuspankilleen eikä ulkomaisille sijoittajille. Nyt euro-Suomi odottaa ulkomaisten luottoluokittajien ja EU:n komission tuomioita. Maan hallitus - EU:n hallinto Suomessa - tarjoaa talouslääkkeiksi erilaisia "rakenteellisia uudistuksia". Yksi niistä on palloteltavana oleva ns. yhteiskuntasopimus, joka jatkaa EU:n politiikalle uskollisena köyhien köyhdyttämistä ja rikkaiden rikastuttamista.

Suunnan muutos nykyiseen alennustilaan vaatii henkistä ryhdistäytymistä ja alamaisuuden heittämistä nurkkaan. Nykypolitiikan vaihtoehto on oma raha ja itsenäisyys.

Yhä harvemmalla suomalaisella on kosketusta maatalouteen. Siksi on ymmärrettävää, että useimpien käsitykset maatalouden todellisuudesta perustuvat mielikuviin, joilla ei välttämättä ole kovin paljon yhteyttä maatalouselinkeinon arkitodellisuuden kanssa.

Kokonaisuuden hahmottamista vaikeuttaa mm. se, että kasvavissa vaikeuksissa olevan elinkeinon sisällä pienellä osalla menee hyvin. Kansalaisten enemmistö näkee arjessaan ulkoapäin lähinnä niitä harvoja taajamien reunamilla sijaitsevia maatiloja, joiden tuloja ovat kasvattaneet tonttikaupat laajenevan asutuksen tarpeisiin.

Useimpien maatilojen arki näyttää toisenlaiselta. Suomen maataloustulo romahti vv. 2010-2015 n. 55 prosenttia. Romahdus johtuu tuottajahintojen ja tukien putoamisesta.

EU-Suomen maatalous on tukien varassa. Yleinen käsitys ja myös kateuden aihe on, että maatalous rohmuaa tukia miljardikaupalla. Todellisuus on vähemmän kadehdittava. EU-jäsenyyden alkuaikoina maataloustuista noin puolet meni tuotannosta aiheutuvan tappion kattamiseen. Nyt mennee jo yli 2/3.

Tuotanto ilman tukia on ollut tappiollista siksi, että EU-jäsenyys romahdutti tuottajahinnat. Maataloustuotteiden maailmanmarkkinahinnat ovat ylijäämäerien hintoja.

EU-Suomella ei ole omaa maatalouspolitiikkaa. EU:n maatalouspolitiikasta päättää EU:n komissio. Ja maataloustukijärjestelmä kertoo osaltaan mistä EU-systeemissä on kysymys. EU:n tärkeimpiä taustavoimia ovat suuryritykset. Ne ovat hoitaneet asiansa taitavasti myös elintarvikeketjun suhteen.

Veronmaksajilta kerättävät maataloustukirahat menevät kyllä suurelta osin maatiloille, mutta hyödyttävät keskittynyttä elintarviketeollisuutta ja kauppaa. Näiden osuus ruuan hinnasta on kasvanut merkittävästi EU-jäsenyyden aikana. Maataloustuista katkeroituneiden syyttävä sormi osoittaa maataloutta - siis väärään suuntaan.

Suomeen tuodaan vuosittain ruokaa yli 2000 miljoonalla eurolla enemmän kuin täältä viedään. Asiaan vähänkin perehtyneelle on selvää, että kilpailuolot ruuan tuotannossa ovat Suomelle epäedulliset verrattuna useimpiin Euroopan maihin.

Yhtä selvää pitäisi olla, että on äärimmäisen lyhytnäköistä antaa oman ruuan tuotannon romahtaa, kun näkyvissä on maailmalla tulevaisuudessa ruuan niukkuus. Huoltovarmuus, elintarviketurvallisuus ja myös työllisyys puoltavat oman alkutuotannon säilyttämistä ja vahvistamista.

Suomen maatalouden kuristuminen näyttää jatkuvan niin kauan kuin EU:ssa ollaan. Sen sijaan tukimaksatukseen liittyvät käsittämättömät viivästykset ja EU:n määräysten ylitulkinnat voidaan korjata pienemmälläkin ryhtiliikkeellä. Jotakin vastuuta pitää vaatia ministereiltäkin.

Nyt uutisten mukaan monilta karjatiloilta on katkaistu sähköt maksuhäiriöiden takia. Ja maksuhäiriöt johtuvat ainakin osittain luvattujen tukien maksamisen viivästyksistä.

Vaikka suomalaiset ovat hyviä alamaisia, jokin tolkku siinäkin pitää olla.