Kohti tasapainoa

https://www.youtube.com/watch?v=_9CP1o0b1o4

Suomessa on tehty vain oikeita ja hyviä poliittisia ratkaisuja. Näin on, jos on uskominen niitä, jotka ovat päätöksiä parin menneen vuosikymmen aikana tehneet. Usein kyseessä on ollut niin sanottu ainoa vaihtoehto. Avointa julkista keskustelua vaihtoehdoista ei juuri ole ollut. Tuloksena on aito hölmöläistarina, joka ei naurata. Seuraava lista Suomen tiestä Uudeksi Hölmöläksi on puutteellinen, mutta suuntaa antava.

1. EU-jäsenyys, joka merkitsi luopumista omasta itsenäisestä lainsäädäntövallasta niiltä osin kuin EU päättää asioista. EU on suurten jäsenmaiden ja suuryritysten johtama harvainvalta ja suurvaltahanke. Maksamme yhä enemmän siitä, että EU tuhoaa yhteiskuntaamme. Päätösvallan siirtäminen Suomesta EU:lle jatkuu yhä.

2. Euron käyttöönotto ja luopuminen omasta rahasta ja talouspolitiikasta. Seurauksena se, ettei talouden kehitykseen voida vaikuttaa kotimaisin päätöksin. Itsenäinen Suomi pärjäisi omalla rahalla ja keskuspankilla ilman ulkomaista velkaa.

3. Eriarvoisuutta kasvattava politiikka vastoin kansalaisten enemmistön tahtoa. Seurauksena rikkaiden rikastuminen ja köyhien köyhtyminen. Äärimmäinen ahneus hyväveliverkostojen tukemana ja leipäjonojen syntyminen. Näkyvissä yhteiskunnallinen törmäys.

4. Peruspalvelujen yksityistäminen EU:n ohjaamalla tavalla. Seurauksena kansalaisten eriarvoistuminen ja palvelujen heikkeneminen.

5. Velkakriisin hyväuskoiseksi maksumieheksi ryhtyminen. Hyvinvointipalveluja on leikattu, veroja korotettu ja loppuakin valtion omaisuutta myyty, jotta voitiin rahoittaa saksalaisten ja ranskalaisten pankkien pelastamista Kreikan ja euron kriisistä.

6. Puolueettomuuspolitiikan hylkääminen ja sotilaallinen liittoutuminen. Sotilaallisella liittoutumisella hankitaan kuviteltua turvaa olematonta uhkaa vastaan. Suomi on sitoutunut EU:n ulko-, turvallisuus- ja puolustuspolitiikkaan. EU-Suomi joutuu mukaan kaikkiin EU:n sotiin ja kriiseihin. Suomi ei voi olla uhka Venäjälle, mutta sellainen mahdollisuus, että Suomea käytettäisiin joskus Venäjää vastaan, on uhka, jota Venäjä ei hyväksy. Mikään suurvalta ei hyväksy sen pienten naapurien käyttämistä itseään vastaan. Nato-jäsenyys sinetöisi Suomen turvallisuuspolitiikan konkurssin.

7. Kansallisomaisuuden polkumyynti suurelta osin ulkomaisille sijoittajille. Esim. Kemira Agron myynnistä valtio sai n. 200 miljoonaa euroa v. 2007. Myydyn omaisuuden arvo on tuhansia miljoonia euroja. Kaupassa meni myös yksi maailman puhtaimmista fosfaattiesiintymistä. Fosforilannoitteen raaka-aineena käytetyn fosfaatin maailmassa tunnetut varannot loppuvat lähivuosikymmeninä. Kyseisen Kemira-myynnin norjalaisyhtiölle hoitanut konsultti palkittiin miljoonan euron onnistumispalkkiolla.

8. Ydinvoiman lisärakentaminen vastoin kansalaismielipidettä. Monet länsimaat luopuvat ydinvoiman käytöstä. Suomessa rakennetaan lisää. Samalla laiminlyödään uusiutuvaan energiaan perustuvan energiajärjestelmän rakentaminen. Tämä valtava ajankohtainen mahdollisuus toisi paljon työtä, lisäisi omavaraisuutta sekä huoltovarmuutta ja olisi tulevien sukupolvien kannalta kestävä ratkaisu.

9. Viennin varaan jättäytyminen. Kokonaisia tuotannonaloja on ajettu alas ja niiden tuotanto siirretty halpamaihin. Kotimarkkinatuotannon osuus kokonaistuotannosta on romahtanut 1980-luvun lopun n. 45 prosentista alle kymmeneen prosenttiin. Viennin veto on hiipunut mm. kalliin euron takia. Nyt tuonti on vientiä suurempi. Ilman omaa talouspolitiikkaa ja rahaa Suomella ei ole juuri välineitä korjata asiaa.

10. Eläkevarojen sijoittaminen Hedge-rahastoihin ja muihin korkean riskin sijoituksiin yhä enemmän Suomen ulkopuolelle. Vaarana on eläkerahastojen katoaminen savuna ilmaan.

IKL-museon pyörittäjänä tunnettu kokoomuksen eurovaaliehdokas Kai Pöntinen haluaa - kuten puolueensakin - Suomen liittyvän Natoon. Pöntinen kirjoittaa Uuden Suomen blogissa: "Haloo, kuuletteko vielä siellä Natossa? Tuolta rajan takaa kuuluu kauhee moottoreiden jylinä, panssareita lämmittelevät, niin että josko muutaman hävittäjälaivueen lähettäisitte ensialkuun. Laittakaa niitä Hornetteja, ne kun ovat Sa-int -yhteensopivia. Pistäkää sitten ensi viikolla lisää jos eivät näillä tokene".

Luuleeko Pöntinen että kyse on videopelistä?

The Economist -lehdessä kirjoittaa Tyler Cowen otsikolla "Tämä ei ole peliteoria" Michael Ben-Gadin arvioista. Professori Ben-Gad London City -yliopistosta on tutkinut hallitusten pitkän ajan lupausten luotettavuutta. Hän kyseenalaistaa Naton sitoutumisen yhteiseen puolustukseen ja kysyy mitä tapahtuisi, jos Venäjän joukot ylittäisivät Viron rajan ja valtaisivat Narvan kaupungin.

"Lähtisivätkö USA ja Länsi-Eurooppa todella sotaan Venäjää vastaan puolustaakseen Viron alueellista koskemattomuutta? Mielestäni Virolla on syytä huoleen", Ben-Gad sanoo.

Naton peruskirjan 5. artiklan mukaan hyökkäys yhtä jäsenmaata vastaan on hyökkäys kaikkia vastaan. Tämän on arveltu toimivan pidäkkeenä, oletettavasti Venäjä (tai mikä tahansa) ei halua sotaan Naton yhtynyttä voimaa vastaan. Mutta jotta pidäke toimisi, sen on oltava uskottava. Peliteoria esittää, että Naton uhka todennäköisesti ei sitä ole.

Ongelma Naton pitäessä kiinni yhteisen puolustamisen lupauksestaan ja suuren sotavoiman käytöstä Venäjää vastaan on siinä, että tämän toiminnan "tuotto" Natolle on hyvin kielteinen. Tavanomaisin asein käytävä kolmas maailmansota on parhaiden vaihtoehtojen joukossa, ja ydinsota huonoimpien.

Sen sijaan "tuotto" päätöksestä olla hyökkäämättä Venäjää vastaan ovat pienet haitat Natolle (toisin kuin Virolle, Latvialle, Liettualle ja ehkä Puolalle). On vaikea kuvitella keskeisten Nato-maiden hallitusten vaarantavan tuhansien, kenties miljoonien kansalaistensa hengen Viron alueen koskemattomuuden takia. Näin siis sanoo professori Ben-Gad.

Tätä on syytä pohtia Nato-hurmassa elävien ja kaikkien muidenkin suomalaisten.

Suomen tärkein ulko- ja turvallisuuspoliittinen kysymys on edelleen maamme suhde Venäjään, joka ainakin suhteessa Suomeen on suurvalta. Pitää kysyä nojaako Suomen suhde Venäjään voimaan vai taitoon. Jos sen katsotaan nojaavan voimaan, tuota voimaa on haettava jostakin Suomen ulkopuolelta. Ja silloin on mietittävä mitä professori Ben-Gad sanoi.

Kestävä ratkaisu Suomen ja Venäjän suhteisiin on niiden rakentaminen diplomatian, hyvien suhteiden ja Suomen puolueettomuuspolitiikan varaan.

Missä on median vastuu siitä, että Suomen olemassaolon kannalta keskeisiä kysymyksiä pohdittaisiin nykyistä laajemmin? Miksi julkisessa keskustelussa ei näy sitä vaihtoehtoa, että Suomi voi siirtyä puolueettomuuspolitiikkaan ja pysyä suurvaltojen ristiriitojen ulkopuolella? Johtuuko tämä siitä, että puolueettomuuteen tarvitaan itsenäisyyden palauttaminen EU:sta irtautumalla ja tämä asia on liian kipeä EU-Suomen vallanpitäjille?

Pienen Suomen kannalta uhopolitiikka Venäjän suuntaan on vastuuttominta mitä voi kuvitella. Äänestäjillä on oikeus tietää kaikkien puolueiden selkeät Nato- ja EU-kannat. Itsenäisyyspuolue torjuu Nato-jäsenyyden ja haluaa Suomen ulos EU:sta.

Ukrainan kriisi syvenee. EU-Suomi on mukana tukemassa EU:n politiikkaa. Se voi tarkoittaa vaikeuksia ensin Suomen kaupankäynnissä Venäjälle ja sitten mahdollisesti muita seurauksia.

Suomen ei pitäisi olla osapuolena Ukrainan kriisissä. Itsenäinen Suomi voisi olla sovittelijana, mutta EU-Suomi ei voi olla.

Silmiinpistävää on se, että Suomen suurissa tiedotusvälineissä ei ole puhuttu mitään siitä, että Suomella olisi muita vaihtoehtoja kuin mukautua EU:n päätöksentekoon. Vai onko joku kuullut puhuttavan uutisissa Suomen puolueettomuuspolitiikasta?

Puolueettomuuspolitiikka tarkoittaa pysymistä suurvaltojen ristiriitojen ulkopuolella. Suomi on nyt yhden suurvaltahankkeen sisällä ja mukana kaikissa kriiseissä ja ristiriidoissa, joihin EU joutuu.

Puolueettomuuspolitiikka hylättiin, kun Suomi vietiin Euroopan unioniin. Puolueettomuus vaatii valtiollisen itsenäisyyden palauttamista, siis irtautumista EU:sta.

Kun toistellaan vaatimusta siitä, että ulkopolitiikassa unionin on puhuttava yhdellä äänellä, jätetään säännönmukaisesti pohtimatta, mitä se tarkoittaa Suomen kaltaisen pienen mutta hyvistä ulkopoliittisista suhteista riippuvaisen maan kannalta. Suomen vaikutusmahdollisuudet EU:n ulkopoliittisiin linjauksiin ovat suoraan sanoen olemattomat, vaikka jotkut haluavat niihin lapsenomaisesti uskoa. Yhtä naiivia on kuvitella, etteivät Saksan, Ranskan ja Englannin kaltaiset jäsenmaat ajaisi vanhasta muistista omia suurvaltaintressejään EU:sta huolimatta ja osin sen suojissa. Näiden manööverien seuraukset tulevat kuitenkin pienimpienkin jäsenmaiden kärsittäviksi. Tämän vuoksi Suomen ulkopolitiikkaa pitäisi johtaa Helsingistä eikä mistään muusta kaupungista.

EU-Suomi on ajopuu. Missä on julkinen keskustelu maamme tulevaisuuden vaihtoehdoista?

Martti Ahtisaaren mielestä Nato-jäsenyys hyödyttäisi pahasti velkaantunutta Suomea. Sotilasliiton jäsenyys lisäisi hänen mielestään muiden valtioiden luottamusta Suomea kohtaan. Ahtisaari arvioi, että jäsenyys saattaisi lisätä investointeja Suomeen.

Suomen eurojäsenyys on taloudellinen katastrofi, joten sitä perustellaan turvallisuuspolitiikalla. Suomen Nato-jäsenyys olisi puolestaan turvallisuuspoliittinen katastrofi, joten sitä perustellaan taloudella.

Ahtisaaren esitys vaikuttaa lähinnä epätoivoiselta. Todellisuudessa Nato-jäsenyys ensinnäkin lisäisi Suomen asemenoja. Mikä tärkeintä Nato-jäsenyys ei lisäisi Suomen turvallisuutta, vaan päinvastoin. Ja sekö muka houkuttelisi Suomeen investointeja, että täällä olisi kasvanut turvallisuuspoliittinen jännite?

Naton turvatakuisiin luottavien on syytä miettiä, miksi suuret Nato-maat pitäisivät kiinni sotilaallisista sitoumuksistaan, jos ne ovat käymässä niille kalliiksi. Eiväthän nuo maat noudata edes taloudellisia sitoumuksia, silloin kun joutuisivat niistä kärsimään. Tämä on nähty euro-sopimuksissa moneen otteeseen.

Vuosia sitten sanottiin, että itsenäisyys, demokratia ja puolueettomuus kuuluvat Suomessa yhteen ja jos yksi niistä menetetään, menetetään kaikki. Ihmeellistä, mutta totta, juuri noin on EU:hun liitetylle Suomelle käynyt.

Onneksi itsenäisyys, demokratia ja puolueettomuus voidaan palauttaa irtautumalla eurosta ja EU:sta eduskunnan päätöksellä. Eurovaaleissa asialle voidaan jo antaa vauhtia tukemalla ”Omalla rahalla tulevaisuuteen” –linjaa.

Ei itku auta markkinoilla, tiesi vanha kansa. Koko talouteen levitettynä markkinavetoisuus aiheuttaa itkua, joka ei vieläkään auta.

Pohjoismaissa ja Suomessakin 1980-luvun puoliväliin harjoitettu markkinatalous tarkoitti sitä, että valtiovalta säänteli markkinoita. Sitä sanottiin sekataloudeksi. Se syntyi sosialismin pelosta. Niin sanottu markkinatalous on nyt sitä, että markkinat sääntelevät yhteiskuntakehitystä. Näennäiseksi muuttuneesta demokratiasta on tullut ison rahan pikku apulainen. Vallitsevaa järjestelmää sanotaan edelleen markkinataloudeksi.

”Käsitteet, ketä hyödytätte?”, kysyi taannoinen runoilija. Markkinatalouden käsite, jolla on kaatuneen neuvostojärjestelmän haastajana pääosin myönteinen mielikuva, hyödyttää niitä, jotka hyötyvät pääomien keskittymisestä. Meneillään olevan talouskriisin aikana on maailman miljardöörien omaisuus kaksinkertaistunut. Eli hyvin menee – joillakin.

Nykyisen talousmallin kannattajat vetoavat 1700-luvulla markkinoiden näkymättömästä kädestä kirjoittaneeseen Adam Smithiin. Säännönmukaisesti samalla unohdetaan mainita, että Smith painotti sitä, että markkinoiden vastapainoksi tarvitaan vahvaa valtiovaltaa.

Ilman valtiovaltaa ei Suomessa olisi perustettu Rautaruukkia, Outokumpua, ei pohjoisen metsäteollisuutta, ei olisi rakennettu kyläkouluja ja kyläteitä – joihin nyt ei ole varaa.

Markkinavetoisuus on vienyt valtion samaan lainajonoon yritysten kanssa. Valtio velkaantuu nyt ulos sen sijaan että lainaisi omalta keskuspankiltaan. Markkinavetoisuus jarruttaa uusiutuvan energia käyttöä ja polttaa kivihiiltä. Markkinavetoisuus tuhoaa Suomen elintarvikeomavaraisuutta. Markkinavetoisuus jättäisi vanhukset ja sairaat kunkin oman maksukyvyn varaan.

Markkinoihin luottava päätöksentekojärjestelmä jättää ihmisen selviämään, oman onnensa sepäksi. Suomen eduskunnassa on markkinoiden valtaan alistuneita niin paljon, että jos heidät laittaisi päiväntasaajalle viiden kilometrin välein, se olisi hyvä.

Meneillään on markkinoiden johtama kilpajuoksu kohti pohjaa. Nykyinen talouden ja politiikan yläluokan harvainvalta tulee tiensä päähän silloin, kun riittävän monet ihmiset saavat tästä tarpeekseen. Talouden ja markkinoiden tulee palvella ihmisiä eikä päinvastoin. Itkua paremmin auttaa äänestäminen muutoksen puolesta.

’Kaikki ne ovat samanlaisia valehtelijoita’. ’Kun saa valtaa, lupaukset unohtuvat’. Tällaiset kansalaisten näkemykset poliitikoista ovat yleisiä. Puolueiden jäsenmäärät ja äänestysprosentit ovat romahtaneet 1980-luvulta. Politiikkaan on petytty.

Ihmiset pyrkivät toimimaan omalta kannaltaan järkevästi. Kuka tuhlaisi aikaansa sellaiseen, josta ei näytä olevan mitään hyötyä. Tuntuu järkevämmältä keskittyä omaan perheeseen, työhön ja harrastuksiin kuin niin sanottuihin yhteisiin asioihin.

Harjoitettu politiikka on keskeinen pettymyksen syy. On sanottu, että kaikkia voi huijata jonkin aikaa ja joitakin kaiken aikaa, mutta ei kaikkia kaiken aikaa. Poliittisesti kodittomia on nyt enemmän kuin aikoihin. Niiden äänioikeutettujen määrä, jotka eivät kannata mitään puoluetta, on yhtä suuri kuin neljän suurimman puolueen yhteenlaskettu kannatus. Vaaleissa lasketaan kuitenkin vain annetut äänet.

Eurovaaleissa äänestysprosentit ovat jääneet omille lukemilleen. V. 2009 äänesti 40 prosenttia äänioikeutetuista. Eurovaalit ovat monien mielestä turhat vaalit. Eikä ihme, että näin ajatellaan. EU:n parlamentti ei ole oikea parlamentti, vaikka se onkin saanut lisää valtaa. EU:n suurin valta on muualla. Suomesta valitaan 13 edustajaa n. 750 joukkoon ja he toimivat puolue- tai muissa ryhmissä, eivät siis missään Suomi-ryhmässä. Suomen painoarvo EU:n päätöksenteossa on prosentin luokkaa. Miksi ihmeessä siis vaivautua äänestämään?

Sellainen, joka on tyytyväinen nykyiseen menoon, voi huoletta jättää eurovaalit väliin. Sama meno jatkuu kyllä. Ja jos haluaa vaikuttaa saman menon jatkumiseen äänestämällä, voi äänestää minkä tahansa nykyisen eduskuntapuolueen ehdokasta. Kaikki nuo puolueet ovat sillä kannalla, että eurossa ja EU:ssa jatketaan. Puheet EU:n remontoimisesta voi jättää omaan arvoonsa. Suomalaisten on yhtä toivotonta muuttaa EU:ta kuin oli aikanaan virolaisten muuttaa Neuvostoliittoa.

Jos haluaa Suomelle oman rahan ja itsenäisyyden, kannattaa ehdottomasti äänestää. Ja Itsenäisyyspuolueen ehdokasta. Itsenäisyyden ja oman rahan palauttamisesta päätetään Suomen eduskunnassa, mutta eurovaaleissa on mahdollisuus luoda pohjaa tuolle muutokselle. Jos Itsenäisyyspuolueen edustajia valitaan EU-parlamenttiin, puolue käyttää saamansa voimavarat työhön Suomen eurosta ja EU:sta eroamisen puolesta.

Hyvin monet haluavat haistattaa pitkät koko EU:lle, siis protestoida. Ääni IPU:lle on kovin protesti EU-jäsenyyttä kohtaan.

Niin, unohtuvatko lupaukset myös Itsenäisyyspuolueelta ja ovatko sen edustajat myös valehtelijoita? Tähän on helppo vastata. IPU:n ihmiset ovat samanlaisia ihmisiä kuin muutkin, mutta Itsenäisyyspuolueessa on tehty jo vuosia ilman palkkaa töitä sen puolesta, että Suomi saa takaisin oman rahan ja itsenäisyyden. IPU:lla on takanaan kivinen tie. Se on varmin tae siitä, että valitulla linjalla pysytään.