Kohti tasapainoa

On vähintään mielenkiintoista, että Nordea on siirtänyt koko pohjoismaisen pankkikonsernin johdannaiskaupan Suomeen. Nordea Pankki Suomen tase kasvoi kahdessa vuodessa lähes 180 miljardia euroa eli yli 80 prosenttia. Vuoden 2009 lopussa Nordean tase oli 221,2 miljardia euroa. Vuoden 2011 loppuun tase oli paisunut 399,3 miljardiin euroon.

Johdannaiskauppa on ollut keskeinen rahoitusmarkkinakuplien aiheuttaja. Johdannaiskaupan arvo oli suurimmillan v. 2007 ja suuruudeltaan n. 3900 miljardia dollaria päivässä. Se oli 30-kertainen maailman yhteenlaskettuun kokonaistuotantoon verrattuna.

Nordean mukaan "johdannaisvirrat ovat kertyneet useiden vuosineljännesten aikana siten, että pitkien markkinakorkojen lasku on tarkoittanut johdannaisten bruttopositioiden kasvua ja siten pankin taseen kasvua". Asialla ei ole mitään tekemistä markkinariskien suurentumisen tai pienentymisen kanssa, Nordeasta sanotaan.

Finanssivalvonnan toimistopäällikkö sanoo, että "Nordea Pankki Suomi pankkikonsernin tase on suuri eli sitä valvotaan tiiviisti". Ja "Mitä isommasta valvottavasta on kyse ja mitä isommista luvuista on kyse, sitä tarkemmin me niitä valvomme". Mitä tämä mahtaa käytännössä tarkoittaa?

Johdannaisten eräs ominaisuus on, että niiden arvo voi pudota nollaan. Pankkien taseissa näyttää olevan piilossa valtava riskikeskittymä. Eräs geopolitiikan tutkimuslaitos esitti taannoin viisi erilaista vaihtoehtoista tulevaisuusnäkymää EU-alueelle. Jokainen vaihtoehto sisälsi vakavan pankkikriisin.

Ahon hallitus pelasti muutamat pankit 1990-luvun lamassa pakottamalla pienyritykset ja kotitaloudet maksamaan huonon politiikan ja pankkien ahneuden seuraukset. Nyt suomalaiset ovat joutuneet valtiojohdon päätöksillä, mutta vastoin kansalaismielipidettä saksalaisten ja ranskalaisten pankkien keinottelun maksumiehiksi Kreikan eurokriisissä.

Jokohan suomalaiset ovat maksaneet tarpeeksi päättäjien ja pankinjohtajien virheistä?

Suomi menettää miljardeja euroja, jotka on lainattu Kreikkaan. Sampo Pankin johtava neuvonantaja Lauri Uotila sanoo kahdesta miljardista eurosta, että "Kyllä ne sinne näyttävät jäävän, mutta ei se ole iso asia suomalaiselle yhteiskunnalle".

Lausuma on mielenkintoinen. Heinolan reumasairaala jouduttiin sulkemaan pari vuotta sitten, kun sen pelastamiseen ei löytynyt tarvittavaa kahta miljoonaa euroa. Siis tuhannesosaa siitä, mitä ensialkuun menetetään Kreikan eurokriisissä.

Nuorten mielenterveyspalvelujen kuntoon laittamiseen tai kunnollisen vanhustentenhoidon turvaamiseen ei löydy riittävästi rahaa. Jne. Mutta miljardit eurot lentävät sinne ja tuonne.

Suomalaisten kansallisvarallisuutta on hävitetty EU-aikana hirvittävä määrä. Valtion, siis suomalaisten omistamia yrityksiä on myyty alihintaan lähinnä ulkomaisille sijoittajille. Suomalaisten tappiot ovat kymmeniä miljardeja euroja.

Yksi törkeimpiä polkumyyntejä tapahtui, kun edellinen hallitus myi valtion osuuden Kemira-Agrosta norjalaiselle Yaralle. Valtio sai 200 miljoonaa. Myydyn omaisuuden nykyarvoksi on yleisesti esitetty useita miljardeja euroja.

Myynnistä vastannut nykyinen elenkeinoministeri Häkämies kummastelee nyt myynnistä syntynyttä arvostelua. Ministeri sanoo, että "- Jos puhutaan miljardeista, niin kai kaivoksen avaaminen olisi meillä edennyt, että jotain siinä yhtälössä on pielessä".

Jotain on todella pahasti pielessä. Ministerin selitys on kevyt. Voisiko ministeri kertoa, mikä on Yaralle myydyn avaamattoman Soklin fosfaattiesiintymän todellinen arvo?

Ministeri pitää jälkiviisautena viime aikojen arvostelua siitä, että hyöty Suomen luonnonvaroista valuu ulkomaille. Ensinnäkin hyötyjen valuminen ulkomaille on totta. Toiseksi jotkut ovat varoittaneet kansallisvarallisuuden hävittämisestä jo monien vuosien, jopa vuosikymmenten ajan. Julkisuudessa näitä varoituksia ei liiemmin ole nähty, mutta se tuskin on niiden esittäjien vika.

Suomen nykytila on hyvin huolestuttava. Valtiovalta lisää toimillaan eriarvoisuutta ja samalla hävittää maan taloudellista pohjaa. Nykyisen politiikan romahdus on tulossa.

9.5. vietetään Eurooppa-päivää. Euroopan unioni on ominut itselleen käyttöoikeuden koko maanosan nimeen, vaikka Euroopassa on yli 20 valtiota, jotka eivät EU:hun kuulu. EU:lla on Euroopan parlamentti, Euroopan komissio ja Euroopan keskuspankki.

Olemme nyt Suomessakin osa Eurooppaa. Missä olemme aikaisemmin olleet? Amerikassa vaiko ehkä Aasiassa?

Käsitteiden haltuunotto on tyypillistä suurvallan vallankäyttöä. Eurooppa-sanan suuruudenhullua omimista paljon vakavampaakin on meneillään. Todella vakavaa on se, että EU yhdistetään demokratiaan.

EU on suurten jäsenmaiden ja suuryritysten johtama harvainvalta. Siitä rakennetaan talousmahdin lisäksi sotilaallista suurvaltaa. EU:n suhde demokratiaan, kansanvaltaan tuli selkeästi esille, kun unionin liittovaltioksi muuttanut perustuslaki, niin sanottu Lissabonin sopimus runnottiin läpi. Alkuperäinen EU:n perustuslaki hylättiin kansanäänestyksissä Ranskassa, Hollannissa ja Irlannissa. Tämän jälkeen perustuslain nimeksi muutettiin Lissabonin sopimus, eivätkä ranskalaiset ja hollantilaiset saaneet äänestää asiasta uudestaan. Irlantilaiset saatiin uhkailulla ja manipuloimalla äänestämään toisella kerralla oikein. Useimmissa jäsenmaissa, kuten Suomessa, ei kansalaislla ollut mahdollisuutta äänestää asiasta eikä saada tietoa, mitä esim. tarkoitti EU:n muuttuminen oikeushenkilöksi. Sehän tarkoitti sitä, että EU voi solmia kansainvälisiä sopimuksia jäsenvaltioiden puolesta. Eli EU:sta tuli (liitto)valtio.

Nyt harjoitettu politiikka ja euroraha ovat aiheuttaneet vakavan talouskriisin. Sitä hoidetaan nyt pakottamalla kriisimaiden kansalaiset hyväksymään Kansainvälisen valuuttarahaston ja EU:n määräämät kurjistamispaketit, joilla pelastetaan suurpankit.

Kaikkea tätä ja EU:n päätöksentekoa kutsutaan demokratiaksi. Todellisuudessa demokratia on muutettu näennäisdemokratiaksi. Näennäisdemokratian kutsuminen demokratiaksi johtaa siihen, että demokratiasta tulee kirosana. Ainakin siitä tulee jotakin tyhjää höttöä, joka ei innosta eikä kiinnosta.

Tällaisessa tilanteessa ollaan jo. Portit on avattu äärimmäisille ratkaisuille. 1930-luvun alun Saksassa demokratiasta oli tullut pilkan kohde ja loppu on synkkää historiaa.

Demokratia syntyy keskustelusta. Näennäisdemokratia tarvitsee näennäistä keskustelua. EU ei suinkaan ole rauhan tae vaan ruutitynnyri. Se on demokratian vastainen suurvaltahanke, josta suomalaisten on oman ja koko Euroopan edun vuoksi erottava.

YK:n työjärjestön, ILO:n mukaan maailmassa on kuluvana vuonna 200 miljoonaa työtöntä. Todellisuudessa työttömiä on paljon enemmän. Ainakin monissa EU-maissa ja USA:ssa todellinen työttömyys on noin kaksinkertainen virallisiin työttömyyslukuihin verrattuna.

Suurtyöttömyys näyttää jääneen pysyväksi. Nykyisen talousmallin epäonnistuminen näkyy siinä, miten se pyrkii ratkaisemaan työttömyysongelman.

Työttömyyden vähentämiseksi virallinen talouden uskomusjärjestelmä tarjoaa kasvua. Työttömyyden voittamiseksi on siis tuotettava ja kulutettava enemmän.

Jatkuvaan kasvuun uskova talouspapisto sivuuttaa sen tosiasian, että helpoimmin tuotantoa kasvatetaan korvaamalla ihmistyötä koneilla, lisäämällä automaatiota ja yleensäkin tehostamalla tuotantoa. Tähän huomautukseen tulee vastaväite: kasvun pitää olla riittävän suurta jotta työttömyys vähenee. Vähimmäistavoitteena pidetään usein kolmen prosentin vuotuista talouskasvua.

Kolmen prosentin vuotuinen kasvu tarkoittaa kaksinkymmenkertaistumista sadassa vuodessa. Jokainen voi pohtia kuinka uskottavalta kuulostaa nykyiseen verrattuna kaksikymmenkertainen kulutus USA:ssa ja Länsi-Euroopassa. Ja huom., kyse on siis vähimmäistavoitteesta.

Nykyinen talousmalli ei kykene tarjoamaan miljoonille työttömille ja työttömyysuhan alla eläville uskottavaa näkymää tulevasta eikä toivoa paremmasta.

Nykyinen talousmalli alistaa ihmiset taloudelle ja markkinoille. Käytännössä tämä näkyy siinä keiden ehdoilla ja keiden hyväksi päätöksiä tehdään. Niitä tehdään suurten yritysten ja suursijoittajien ehdoilla. Tuloksena on rakenteellisen työttömyyden lisäksi rikkaiden rikastuminen ja köyhien köyhtyminen sekä julkisten hyvinvointipalvelujen rahoituskriisi. Ekologisesta kriisistä puhumattakaan.

Pakollisena pidettyä kasvua on yritetty hankkia luonnonvarojen kulutusta lisäämällä ja erityisesti viime vuosina myös luomalla tyhjästä uutta rahaa, siis velkaa. Velkaraha on ohjautunut keinottelutalouteen. Kumpikin jatkuvan kasvun tie näyttää päätyvän umpikujaan.

Kyse on myös demokratian kriisistä. Vaaleilla valitut edustajat ovat samaistuneet talouden eliittiin ja väittävät nyt harjoitetun politiikan olevan ainoa vaihtoehto.

Käsillä on pakostakin näkökulman muutos. Kun tavoitellaan kestävää yhteiskunnallista ja taloudellista kehitystä, on kaikkien pärjääminen asetettava harvoja hyödyttävän kilpailun edelle. On myös löydettävä tasapaino ihmisen tarpeiden ja luonnon kestokyvyn välille.

Tämänsuuntaista muutosta vaativat jo miljoonat ihmiset eri puolilla maailmaa. Jos muutosta ryhdytään toteuttamaan ennen näkyvissä olevaa nykyisen talousmallin romahdusta, säästytään monelta harmilta. Tasapainoinen, yhteiskunnallisia jännitteitä vähentävä politiikka on lopulta myös rikkaimpien edun mukaista. Miljonäärin elämä on turvallisempaa kuin miljardöörin elämä.

On kestämätöntä, että työn ja tuotannon tulokset ohjautuvat suurelta osin keinottelutalouteen. Ne pitää suunnata ensisijassa ihmisten perustarpeiden tyydyttämiseen. Pääomien siirtelyä tulee säädellä ja verottaa.

Jotta työttömyyttä voidaan helpottaa, on tavoitteeksi otettava elinaikaisen työajan lyhentäminen. Tämä voidaan toteuttaa esimerkiksi siirtymällä nelipäiväiseen työviikkoon.

Nyt työllistämistä vaikeuttaa ja koneellistamista edistää, että yritysten osuus sosiaaliturvan kustannuksista peritään työperusteisesti. Se pitää periä tuotantoperusteisesti. Työn sivukuluista on luovuttava ja otettava käyttöön toiminnan jalostusarvon perusteella perittävä maksu.

Jokaisella työkykyisellä on oikeus ja myös velvollisuus osallistua tulevaisuuden rakentamiseen. Jotta tämä toteutuu, julkisen vallan eli valtion ja kuntien on huolehdittava, että kaikki työttömät ja myös nuoret saavat työtä tai muuta mielekästä tekemistä.