Kohti tasapainoa

Kiitos Itsenäisyyspuolueen ehdokkaille, äänestäjille ja vaalityön tekijöille.

Kuntavaalien merkittävin tulos oli äänestysprosentin putoaminen 58 prosenttiin. Äänestämättä jättäneitä oli 1,8 miljoonaa eli jokseenkin sama määrä kuin oli äänestäjiä neljällä suurimmalla puolueella yhteensä. Suurin puolue Kokoomus sai äänioikeutettujen äänistä 12,7 prosenttia.

Äänestämättä jättämiseen on erilaisia syitä, mutta joukon suuruus kertoo mm. siitä, että hyvin monet kokevat etteivät voi vaikuttaa asioihin äänestämällä. Kansalaisten ja vallassa olevien välillä on kasvava luottamuspula. Jos eriarvoisuutta ja köyhyyttä lisäävää politiikkaa jatketaan, kuten näyttää tapahtuvan, on edessä väistämättä yhteiskunnallinen törmäys.

Perusongelma, josta monet muut ongelmat maassamme johtuvat, on avoimen julkisen keskustelun puute. Muutamat vaaliohjelmat eivät tuota puutetta korjaa varsinkaan kun kunnolliseen keskusteluun nykymenon vaihtoehdoista ei niissäkään päästy.

Nykyisiä valtapuolueita haastavien, ilman puoluetukia toimivien puolueiden keskeisenä ongelmana on näkyvyyden ja sen myötä tunnettuuden vähäisyys.

Itsenäisyyspuolue jatkaa toimintaansa ja hankkii tarvittavan tunnettuuden, jotta läpimurto tulevissa eduskuntavaaleissa toteutuu.

Suuri osa äänioikeutetuista jättää kunnallisvaaleissa äänensä käyttämättä. Siihen on jokaisella oikeus. On kuitenkin hyvä tiedostaa, että äänestämättä jättäminen tukee välillisesti vallassa olevia. Näin on, koska vallassa olevilla on suurimmat mahdollisuudet saada omat kannattajansa liikkeelle. Vallassa olevilla on nimittäin parhaiten käytössään sekä verovaroilla ostettu että ilmainen julkisuus.

Usein väitetään, että äänet menevät hukkaan jos äänestää vielä pientä puoluetta. Todellisuudessa ääni ei mene hukkaan, kun äänestää sellaista ehdokasta ja puoluetta, jota kannattaa. Jos sen sijaan äänestää todennäköistä menestyjää - ikään kuin vaaleissa olisi kyse raviveikkauksesta – ääni voi pahimmillaan toimia äänestäjäänsä vastaan.

Niin sanotun edustuksellisen demokratian yksi ongelma on, että äänet vain lasketaan. Niitä ei punnita. Ääni on saman arvoinen olipa se annettu tai saatu keinolla millä hyvänsä. Valheellisilla lupauksilla ja näkyvällä mainonnalla saadut äänet ovat yhtä painavia kuin kaikki muutkin. Näidenkin syiden vuoksi on syytä tavoitella suoraa demokratiaa, sitovia kansanäänestyksiä edustuksellisuutta täydentämään ja sen puutteita korjaamaan.

”Minä lupaan, että tulee sellainen päivä, jolloin olemme hallituksessa samalla puolen aitaa”, sanoi Perussuomalaisten puheenjohtaja Soini pääministeri Kataiselle Sanomatalon Kuntatorilla 24.10.2012. Tämä oli tärkeä lupaus. On myös tärkeää yrittää avata sitä. Mistä siis oikein on kyse, kun kansalaisten muutosvaatimuksella suurpuolueeksi noussut Perussuomalaiset tarjoutuu apupuolueeksi Kokoomukselle?

Ensinäkemältä Kokoomus vaikuttaa olevan kaukana Perussuomalaisista. Perussuomalaisista on luotu mielikuva, jonka mukaan puolue esittää vaihtoehtoa sille eriarvoisuutta ja köyhyyttä lisänneelle politiikalle, jonka näkyvin edustaja on juuri Kokoomus. Perussuomalaisten EU-kriittisyys näyttää olevan kaukana Kokoomuksen euromielisyydestä.

Mielikuvat ja todellisuus ovat kuitenkin kaksi eri asiaa. Soini lausui ennen puolueensa jytkyvoittoa, että Kokoomus on Perussuomalaisten luontevin vaaliliittokumppani. Yksityiskohtana voi mainita, että nykyinen pääministeri tuli ensi kertaa valituksi eduskuntaan juuri vaaliliitosta Perussuomalaisten kanssa. Ps:n EU-kriittisyyden takaa löytyy puolueen EU-politiikan kova ydin: Perussuomalaiset kannattaa Suomen pysymistä eurossa ja EU:ssa. Siis aivan kuten Kokoomus ja muutkin nykyiset eduskuntapuolueet. Tätä taustaa vasten on ymmärrettävää, että uutisten mukaan MTV3:n kuntavaalitentissä 24.10. ”Seitsemän puheenjohtajaa remahti nauruun joka kerta kun Soini mainitsi EU:n.”

Kokoomus ja Perussuomalaiset löytävät yhteisen sävelen monella politiikan lohkolla. Ydinvoiman lisärakentamisen kannattaminen, ympäristönsuojelun vähätteleminen ja sotilaalliseen voimaan nojaava turvallisuuspolitiikka suhteessa Venäjään ovat merkittäviä puolueita yhdistäviä tekijöitä.

Perussuomalaisilla ei ole ollut julkisuuteen mitään sanottavaa siitä, että Kokoomus yhdessä RKP:n kanssa torjui kevään 2011 hallitusneuvotteluissa tehokkaat toimet veronkiertoa ja harmaata taloutta vastaan. Jos Ps. olisi todellinen oppositio, aiheeseen olisi varmasti tartuttu.

Kokoomukselle Perussuomalaiset on taivaan lahja. Ps. on syönyt eniten Keskustan ja Sdp:n kannatusta ja nostanut samalla Kokoomuksen suurimmaksi puolueeksi.

Soini tuskin lupaisi puoluettaan Kokoomushallitukseen ilman parempaa tietoa. Tuollainen lupaus vaatii tietoa yhteisestä tahtotilasta.

On hyvin surullista, että suomalaisia on petetty jo pitkän aikaa. EU-jäsenyys ja euroon siirtyminen täyttävät valtiopetoksen tunnusmerkit. Demokratiaa ja hyvinvointia lupaavat vanhat puolueet ovat vastoin lupauksiaan tuhonneet niitä. Entistä surullisempaa on, että lupaus muutoksesta parempaan osoittautuu myös kuplaksi. Kaikki kuplat puhkeavat aikanaan.

Todellinen yhteiskunnallinen suunnanmuutos on välttämätön. Sen toteuttaminen on kansalaisten käsissä. Pettymys harjoitettuun politiikkaan ei saa lamauttaa, vaan sen tulee kannustaa toimintaan oikeudenmukaisuuden ja aidon kansanvallan puolesta. Niiden pohjaksi tarvitaan maamme valtiollisen itsenäisyyden palauttaminen.

http://www.iltasanomat.fi/kuntavaalit/art-1288510498582.html#comments-anchor

http://www.mtv3.fi/uutiset/kotimaa.shtml/2012/10/1642147/mtv3n-kuntavaalitentti-kuka-oli-rohkein-ja-kuka-haparoi

Kataisen hallitus on ollut kyvytön tekemään esitystä terveydenhoitojärjestelmän uudistamisesta. Samaa voi sanoa edellisistä hallituksista. Terveyskeskusten ja erikoissairaanhoidon toimintojen järkevä yhteensovittaminen näyttää olevan vallanpitäjille ylivoimaista.

Asian valmistelu on hyvin kuvaavaa suomalaiselle poliittiselle järjestelmälle. Hallituksen esitystä odotetaan kuin kuuta nousevaa. Sitten jos ja kun sellainen tulee, se myös toteutetaan. Toisinkin voisi olla. Voisi olla ensin tarjolla erilaisia vaihtoehtoja. Näistä vaihtoehdoista voisi olla laajaa keskustelua julkisuudessa. Tiedotusvälineitä voisi käyttää tuohon keskusteluun. Julkisen keskustelun kuluessa voisi löytyä uusia ideoita ja entisiä voitaisiin kehittää.

Näin olisi mahdollisuus saada esiin perustelut erilaisille esityksille. Miksi näin ei sitten toimita? Olisiko niin, että pään avaaminen avoimelle julkiselle keskustelulle merkitsisi lopun alkua harvojen vallalle. Demokratia syntyy keskustelusta. Näennäinen demokratia tarvitsee näennäistä keskustelua.

Muutokseen tarvitaan kansalaisten heräämistä vaatimaan esille vaihtoehtoja ja aitoa demokratiaa. Alamaisuuden viitta on heitettävä nurkkaan. Mikä sitten suomalaiset herättää? Ellei media laajemmin ala tuntea vastuutaan, herätys tulee viimeistään sitten, kun tupaan on tullut lunta riittävästi.

Ranskassa on runsaasti yli 30 000 kuntaa. Niiden keskimääräinen asukasluku on noin 1600. Se on kymmenesosa Suomen n. 330 kunnan keskimääräisestä asukasluvusta. Sveitsissä taas on n. 2600 kuntaa, vaikka maa on pinta-alaltaan vain 1/8 Suomen pinta-alasta.

Suomen hallitus ajaa kuntien määrän merkittävää vähentämistä. Perusteeksi esitetään, että suurissa kunnissa voidaan tuottaa paremmin ja tehokkaammin peruspalveluja. Kuten Sveitsin ja Ranskan esimerkit kertovat, kuntien määrällä ei tarvitse olla juurikaan tekemistä palvelujen tuottamisen kanssa. Kunnat voivat tuottaa palvelut yhdessä.

Suomen kuntien perusongelma on se, että peruspalvelujen tuottamiseen on liian vähän rahaa. Tuo ongelma ei korjaannu kuntaliitoksilla. Se korjaantuu vain maan hallituksen ja eduskunnan päätöksillä, joilla kokonaistuotannosta ohjataan riittävä osuus kuntien palvelutuotantoon. Toki kyse on myös rahoitusjärjestelmästä. Rahan hallinnan tulee kuulua valtiolle. Itsenäinen lainsäädäntö ja oma raha ovat välttämättömiä, jotta voidaan harjoittaa itsenäistä talouspolitiikkaa.

Valtiovalta ajaa kuntapolitiikkaa pyörremyrskyn tavoin. Suunta on hukassa, mutta toiminta aiheuttaa laajaa tuhoa. Toimivia rakenteita tuhotaan tarjoamatta tilalle mitään kestäviä ratkaisuja.

Terveydenhoitojärjestelmä vaatii uudistamista. Terveyskeskukset ja erikoissairaanhoito tulee saattaa yhden hallinnon alle. Kuntaliitoksia siihenkään ei tarvita.

Kuntien yksi tärkeimpiä tehtäviä on toteuttaa kunnallista demokratiaa. Mitä vähemmän kuntia, sen huonommin ihmisen ääni kuuluu. Ylen vaalitentissä valtiovarainministeri ilmoitti kannattavansa sitovia kunnallisia kansanäänestyksiä. Nähtäväksi jää oliko kyse äänten kalastelusta. Joka tapauksessa edustuksellisen demokratian rappio vaatii siirtymään suoraan demokratiaan.

Suomi - käytännössä suomalaiset veronmaksajat - maksaa kuluvalla viikolla yli 1400 miljoonaa euroa Luxemburgiin rekisteröidylle yksityiselle osakeyhtiölle. Loput 11000 miljoonaa euroa maksetaan erikseen vaadittaessa. Osakeyhtiö on paljon puhuttu EVM eli euroalueen pysyvä (!) vakuusrahasto. Lähes neljännestä Suomen valtion vuosimenoista vastaava summa on EVM:lle luvattu Suomen hallituksen ja eduskunnan päätöksin.

Sopii epäillä, että maksettavia miljardeja ei tulla Suomessa enää näkemään. 12,5 miljardia euroa tarkoittaa yli 2300 euroa jokaista suomalaista kohti. Tai Suomen jokaiselle kunnalle 37 miljoonaa euroa vaikkapa peruspalvelujen järjestämiseen.

Eduskuntapuolueista erityisesti Perussuomalaiset on vastustanut johdonmukaisesti EVM:ia ja eurokriisin tukipaketteja. Hyvä niin. Keskusta on muuttanut politiikkaansa taas kerran jäätyään hallituksesta. Keskusta johti hallitusta ja europolitiikkaa vv. 2003-2011. Kaikki muut eduskuntapuolueet ovatkin Kataisen hallituksessa.

Perussuomalaisten jytkyt näyttävät jatkuvan. Yksi syy on muiden heikkoudessa. Keskusta on monien silmissä uskottavuutensa menettänyt. Hallituspuolueet taas puolustelevat politiikkaa, joka yhä useammasta näyttää mielettömältä. Rahan lapioimien pienestä maasta muiden maiden ja suurpankkien virheiden maksamiseen on aitoa hölmöläisyyttä. Suomi ei voi pelastaa eikä kaataa euromaiden taloutta. Oman taloutensa se voi.

Perussuomalaisilla on merkittävä rooli nykyisessä eduskunnassa. Yksi Perussuomalaisten puolueen rooleista voi olla yllätys puolueen äänestäjille ja myös monille aktiiveille. Perussuomalaiset on nimittäin puolueena tällä hetkellä Suomen EU-jäsenyyden vahvin tuki. Näin on, koska Perussuomalaisille on mennyt suuri osa niiden äänistä, jotka haluavat Suomen eroavan eurosta ja EU:sta, mutta Perussuomalaiset kannattaa puolueena EU:ssa ja eurossa pysymistä.

Perussuomalaiset on puolueena kuin paineventtiili, jonne muutosvaatimusten paine ohjautuu ja josta se vaarattomasti pääsee purkautumaan. Nykyisen politiikan jatkumisen kannalta Perussuomalaiset on kullan arvoinen. Puolue, joka on hyvin EU-kriittinen, mutta ei vaadi eroa EU:sta eikä eurosta.

Ellei olisi ollut Perussuomalaisten kaltaista näennäisoppositiota, olisi mahdollista, että eduskunnassa olisi puolue, joka esittäisi perustellut vaatimukset Suomen eroamisesta sekä eurosta että EU-jäsenyydestä. Se voisi tuoda julkiseen keskusteluun myös sen tosiasian, että euro ja EU-jäsenyys on toteutettu vastoin maamme perustuslakia.

Tällaista puoluetta ja keskustelua ei eduskunnassa vielä ole, mutta todennäköisesti seuraavien eduskuntavaalien jälkeen on.

Maailman yhteenlaskettu kokonaistuotanto oli v. 2007 noin 130 miljardia dollaria päivässä. Pörssikauppaa käytiin keskimäärin samalla summalla päivittäin. Maailman valuuttakaupan arvo oli kymmenkertainen ja johdannaiskauppa 30-kertainen kokonaistuotantoon verrattuna. Näin ollen ns. finanssitalous oli yli 40-kertainen tuotteiden ja palvelujen arvoon verrattuna.

Finanssitaloutta voi hyvin kutsua keinottelutaloudeksi. Valuuttakaupan arvosta alle kymmenen prosenttia liittyy tavaroiden tai palvelujen kauppaan. Yli 90 prosenttia on siis keinottelua valuuttojen arvoilla. Johdannaismarkkinat taas luotiin tyhjästä noin kymmenessä vuodessa.

Meneillään oleva talouskriisi on osittain puhkaissut keinottelukuplia, mutta pääosa on puhkeamatta. Talousjärjestelmän kriisin keskeinen tekijä on pankkien tyhjästä luoman lainarahan hirvittävän suuri määrä.

Raha on rahaa, olipa se palkansaajan työllään ansaitsemaa ja moneen kertaan verotettua tai liikepankin tietokoneen näppäimistöllä tyhjästä luotua lainaa.

Nyt ollaan tilanteessa, jossa velkaa on enemmän kuin rahaa. Eli kaikki raha on jonkun velkaa. Kun velasta pitää maksaa myös korkoa, on jäljellä kaksi vaihtoehtoa. Joko luodaan jatkuvasti lisää velkaa, jolla maksetaan vanhoja velkoja ja korkoja tai tyydytään siihen, että osa veloista jää maksamatta.

Selvää on, että työllä ja tuotannolla ei voida maksaa keinottelutalouden velkoja. Jos keinottelijoiden virheet yritetään maksaa kansalaisten selkänahasta, seurauksena on väkivalta. Siitä on jo riittävästi viitteitä.

Ennen pitkää on nähtävä, että rahan hallinta kuuluu valtiolle eikä pankeille, joiden tärkein tavoite on tuottaa omistajilleen voittoa. Ei ole myöskään samantekevää millainen on rahaa hallitseva valtio. Tasapainoinen kehitys edellyttää valtiota, joka kuuntelee kansalaisiaan ja toimii yhteiskunnallisten jännitteiden vähentämiseksi.

Euroopan unioni, jota johtavat suuret jäsenmaat ja suuryritysten lobbarit, on valtiona ruutitynnyri eikä suinkaan rauhanprojekti.

Suomi ei ole koskaan ollut pohjoismainen demokratia. Suomeen on muodostunut omintakeinen poliittinen järjestelmä. Ero muihin Pohjoismaihin on muuttunut näkyväksi, kun Suomi on ainoana Pohjoismaana luopunut omasta rahastaan. Euro-Suomen teki mahdolliseksi näennäinen demokratia. Kansalaisten ei annettu päättää.

Bertol Brecht sanoi suomalaisten vaikenevan kahdella kielellä. Nykyään tämä tapahtuu jo varmaan kolmellakin. Kaikista asioista ei toki vaieta. Kielenkantoja kirvoittavat formulat, jääkiekko, bb-talo, mitä meistä ajatellaan eu:ssa nyt kun on oltu niin kriittisiä vaikka on maksettu kaikki mitä on vaadittu, ovatko jotkut kunnallisvaaliehdokkaat rumia, mistä leikataan, voittaako vaalit kokoomus(eu) vai sdp(eu) vai keskusta(eu) vai perussuomalaiset(eu). Siis keskustelua kuitenkin on. Sellaisesta voidaan keskustella, millä ei ole suurta merkitystä.

Sen sijaan ei keskustella siitä, että Kokoomus ja Rkp estivät hallitusneuvotteluissa puuttumisen järjestelmälliseen veronkiertoon ja harmaaseen talouteen. Ei siitä, että vaalirahasotkujen paljastumisen jälkeenkin rakenteellinen korruptio on voimissaan ja vanhojen valtapuolueiden rahanjako niiden erilaisille järjestöille yhteisistä varoista jatkuu. Ei siitä, että euroon siirtymisestä ei ole olemassa Suomessa säädettyä lakia. Ei siitä, että Suomi on jo sotilaallisesti liittoutunut, kun se on sitoutunut EU:n ulko-, turvallisuus- ja puolustuspolitiikkaan. Ei siitä, mitä demokratiasta puhuvat vallanpitäjät sillä tarkoittavat, kun he sivuuttavat kansalaisten tahdon. Ei siitä, miksi valtiot ovat rähmällään pankkien edessä samalla kun kansalaiset pannaan maksamaan pankkien virheet.

Yksinpuhelut eivät ole keskustelua. Ellei asioita uskalleta asettaa vastakkain, tarvittaessa riitelemään, seuraa ongelmia. Niitä on nyt seurannut. Suomi on keskustelun kehitysmaa ja se on tullut kalliiksi. Pohjanlahdella on näkymätön demokratian rautaesirippu. Näkyvää on Suomen alasajo, kuntien yksityistäminen, ahneuden suosiminen ja muu, jolle ei tunnu olevan vaihtoehtoa. Jos uskoo positiivisen pöhisevää vaalikampanjaa käyvää pääministeriä.

Nykyisen politiikan taustavoimilla on syytä tyytyväisyyteen, kun maassa on täydellinen näennäisoppositio. Euro ja EU-kritiikki on tuonut suuren kannatuksen Perussuomalaisille, joka ei vaadi eroa sen enempää eurosta kuin EU:stakaan.

Suomalaiset eivät ole tottuneet päättämään omista asioistaan. Sitä on kuitenkin mahdollista opetella. Kansalaiset osaavat tehdä oikeita ratkaisuja, kun he saavat oikeita tietoja. Se tarkoittaa, että kaikki tarjolla olevat vaihtoehdot on saatettava julkiseen keskusteluun. Kun ns. edustuksellinen demokratia on rappiolla, tarvitaan suoraan demokratiaa eli sitovia kansanäänestyksiä.

Ongelmien ydin on vieläkin syvemmällä kuin avoimen julkisen keskustelun puutteessa. Pahempaa on, että tuota keskustelua ei välttämättä edes kaivata. Jos tämän tekstin otsikkona olisi ollut ”avointa julkista keskustelua tarvitaan”, se olisi jäänyt lukematta vieläkin useammalta.

Yksi kunnallisvaalien pääjuonne – tai pitäisikö sanoa juoni – on selvästi näkyvissä. Nykyisten valtapuolueiden ehdokkaiksi lähteneiltä tuntuu tulevan herkästi selitys, että ”kunnallispolitiikalla ei ole tekemistä valtakunnanpolitiikan kanssa”. Tällainen purkaus tulee monella varmaan suoraan sydämestä.

Mutta miten lienee todellisuudessa? Jokainen kunnallisvaaliääni Kokoomukselle antaa pääministerille ja hänen puolueelleen lisää pontta jatkaa valitsemallaan linjalla. Tämä on selvää. Äänet vain lasketaan. Niitä ei punnita. Eikä niiden takana olevia syitä edes voida nähdä.

Oireellista kuitenkin on, että ilmeisen monet nykyisten ja entisten valtapuolueiden ehdokkaat kokevat tarpeelliseksi pestä kätensä oman puolueensa tekemisistä. Siitä juuri on kyse.

Oma tarinansa on se, että eduskunnassa on suuriakin puolueita, joiden linjasta ei ole selvyyttä sen paremmin puolueen ehdokkailla kuin äänestäjilläkään. Voimakkaat mielikuvat ohjaavat äänestämistä ja usein nuo mielikuvat eivät vastaa todellisuutta.

Meneillään ovat taas politiikan hullut päivät. Kaikkea hyvää ja muutosta parempaan on tarjolla. Sen selvittäminen, vastaavatko mielikuvat ja todellisuus mitenkään toisiaan jää äänestäjäparan itsensä tehtäväksi. Kuluttajansuojaa valvoville järjestöille olisi töitä.

Pitääkö sitten puolueen ja sen ehdokkaiden linjojen olla yhteneviä? Sitä voi jokainen pohtia tykönään. Mielestäni ainakin suurissa linjoissa pitää. Ja puolueiden pitää tehdä linjansa selväksi. Tämä toki jää toiveeksi, jonka voivat muuttaa todeksi vain vaativiksi muuttuvat äänestäjät. Varmimmin kansalaisten tahto saadaan toteutumaan sitovissa asiakohtaisissa kansanäänestyksissä. Sellaisia ei Suomessa nykyisten lakien mukaan voida järjestää.

Nykyinen henkinen kaaos johtuu suurelta osin avoimen julkisen keskustelun heikkoudesta. Toimiva kansanvalta tarvitsee todellista keskustelua kaikista tarjolla olevista vaihtoehdoista. Nyt ei ole kumpaakaan, todellista keskustelua eikä toimivaa kansanvaltaa.

Muutoksen tuulet kuitenkin puhaltavat. Puolueiden voimasuhteiden lisäksi tarvitaan myös politiikan sisältöön muutoksia, jotta kansalaisten enemmistön tahto oikeudenmukaisemmasta yhteiskuntakehityksestä toteutuu.

Suomessa on viime vuosina valmistettu monia suuria risteilylaivoja. Näiden uivien lomahotellien rakentaminen on ollut mahdollista Suomessa mm. siksi, että valtiovalta on taannut suuren osan niiden rahoituksesta.

Joidenkin tietojen mukaan Suomen valtiolla on Suomessa valmistetuista loistoristeilijöistä vielä noin 1500 miljoonan euron takausvastuut. Talousnäkymien heikentyessä on mahdollista, että osa näistä vastuista jää lopulta suomalaisten maksettaviksi.

Työtä tarvitaan. Työtä voidaan myös ostaa verovaroin tai valtion takuilla kuten risteilylaivojen kohdalla on tehty. On syytä keskustella siitä, millaisen työn ostaminen on järkevää.

Pitääkö suomalaisten rahoittaa amerikkalaisten loistoristeilijöitä? Vai olisiko järkevämpiä kohteita? Olisiko parempi rahoittaa samalla summalla muutamaa kymmentä puusta sähköä ja lämpöä suomalaisiin kuntataajamiin tuottavaa yhdistelmävoimalaa - tai muuta uusiutuvaa enrgiaa - vai yhtä loistoristeilijää amerikkalaiselle sijoitusyhtiölle?

Väistämättä edessä oleva energiajärjestelmän uudistaminen tarjoaa ennennäkemättömän suuret investointimahdollisuudet. On jo aika tarttua näihin mahdollisuuksiin.

Kokoomus ja RKP ovat estäneet tehokkaat toimet harmaan talouden kitkemiseksi. Tämän todistaa IPU-lehden käyttöön toimitettu muistio. Kyseessä on kevään 2011 hallitusneuvottelujen ”Harmaan talouden alatyöryhmän” pohjapaperi, johon on kirjattu työryhmän neuvotteluasetelma 25.5.2011.

Työryhmässä oli edustus kaikista nykyisistä hallituspuolueista ja sen puheenjohtajana toimi Sdp:n Jukka Gustafsson. Työryhmälle tehdyt esitykset pohjautuivat eduskunnan tarkastusvaliokunnan näkemyksiin. Ennen eduskuntavaaleja kaikki puolueet pitivät esityksiä tarpeellisina.

Muistio osoittaa, että nykyisistä hallituspuolueista muut kuin Kokoomus ja RKP tukivat harmaan talouden ja talousrikollisuuden torjumista sekä avoimuuden lisäämistä sijoitustoiminnassa. Kokoomus ja RKP vaativat monien keskeisen tärkeiden esitysten poistamista tai niiden vesittämistä.

Kyseinen muistio puhuu selvääkin selvempää kieltä siitä, keiden etua Kokoomus ja RKP puolueina perimmiltään ajavat. Kyse on veronkierron laillistamisesta ja harmaan talouden suosimisesta. Näemme, että harmaan talouden mätäpaise on Kataisen hallituksen sisällä.

Poistettuja tai vesitettyjä esityksiä on muistiossa parikymmentä. Esimerkkinä mainittakoon, että RKP vaati poistettavaksi esitystä, jonka mukaan ”Viranomaisten väliset tiedonvaihdon esteet puretaan ja viranomaisrekisterit saatetaan kaikkien harmaan talouden torjuntaviranomaisten käyttöön”. Kokoomus vaati poistettavaksi lausetta ”Vahvistetaan työsuojeluviranomaisten oikeutta tarkastaa se, että palkkaus on työpaikka koskevan työehtosopimuksen mukainen”.

Työryhmän pohjaesityksen mukaan ”Suomalaispankkeja, jotka hallinnoivat hallintorekisteröityjä tilejä, velvoitetaan selvittämään sijoittajien todellinen henkilöllisyys”. Tämän Kokoomus ja RKP vaativat poistettavaksi.

Jäljet johtavat sylttytehtaalle. Rahoituskonserni-Nordean hallituksen puheenjohtaja Björn Wahlroos on toiminut RKP:n neuvonantajana. Wahlroos on myös tukenut Kokoomuksen vaalikampanjoita suurilla summilla. Ne tuet Kokoomus lienee nyt maksanut takaisin estämällä puuttumisen keinottelijoiden veronkiertoon.

Valtio menettää eduskunnan tarkastusvaliokunnan arvion mukaan harmaan talouden vuoksi useiden miljardien eurojen verotulot vuodessa. Kokoomuksen ja RKP:n toimet hallitusneuvotteluissa merkitsivät sitä, että valtiolta jää saamatta vuosittain ainakin satoja miljoonia euroja verotuloja talousrikollisilta ja muilta veronkiertäjiltä.

Tämä lienee Kokoomuksen ja pääministerin mainostamaa vastuullista politiikkaa.

Kyseinen muistio löytyy lukukelpoisena ainakin täältä uutisen lopusta http://www.verkkomedia.org/news.asp?mode=2&id=5201