Kohti tasapainoa

Talouskasvua pitää saada aikaan ja julkisia menoja pitää
leikata. Palkkoja ei saa korottaa ja ihmisten pitää
kuluttaa enemmän. Nämä ajankohtaiset vaatimukset ovat
ristiriidassa keskenään. Vaatimusten ristiriitaisuus
antaa kuvan vallitsevan talousjärjestelmän tilasta.
Umpikujasta.

Pelurit - ja yhä enemmän tietokoneet - käyvät keskenään
kauppaa osakkeilla, valuutoilla ja johdannaisilla.
Keinottelun määrä on tavaroiden ja palvelujen tuotantoon
verrattuna monikymmenkertainen. Pelureiden toimin
rakennetaan keinottelukuplia, jotka puhjetessaan vievät
kriiseihin myös oikean talouden.

Pelureiden markkinat ovat eläneet jatkuvan kasvun harhasta.
Ja tyhjästä luodun uuden rahan - velan - takaisin maksaminen
on luonut pakon talouden jatkuvaan kasvuun.

Ei ole enää markkinataloutta, koska markkinatalous ei voi
toimia ilman sääntelyä. Ja valtoiden harjoittama sääntely on
ollut pääomien vapaan kasaamisen esteenä. Nyt sääntelystä on
luovuttu. Siitä saavutetusta edusta pitävät pelurit kynsin
ja hampain kiinni.

Talousjärjestelmä tarvitsee peruskorjausta, mutta sitä ei
haluta tehdä, koska se pysäyttäisi vallan ja pääomien
kasautumisen. Siksi siitä ei voi keskustella. Ja siksi
talousjärjestelmä on vaarassa romahtaa. Ei vain
velkakriiseihin tai USA:n tai EU:n tai euron kriisiin tai
siihen, että jatkuvan talouskasvun vaatimus on mahdoton.

Yhä useampi tajuaa, että rajallisessa tilassa ei voi olla
rajatonta aineellista kasvua. Ja kasvu on ollut pääosin
aineellista. Luonnonvarojen kulutus on jo
puolitoistakertainen niiden uusiutumiseen verrattuna. Silti
virallinen vaatimus on: Kasvu pitää saada käyntiin.

Nykyinen talousjärjestelmä ei kestä tosiasioiden
esilletuomista. Siinä se on kuin Neuvostoliitto 1980-luvun
puolivälissä. Kulissit ovat vielä komeat.

Talouden ja markkinoiden tulee olla ihmisiä varten. Ihmisten
perustarpeet pitää tyydyttää, pitää löytää tasapaino ihmisen
tarpeiden ja luonnon kestokyvyn välille sekä vapautua kasvun
pakosta. Yksinkertaista mutta vaikeaa.

Epäonnistuneen sosialismin romahdus synnytti harhan, että
kapitalismi olisi hyvä systeemi. Ei se ole. Se vain romahtaa
myöhemmin. Onneksi on muitakin vaihtoehtoja. Kaikkea ei
tarvitse keksiä uudelleen, sillä Pohjoismaissa 1980-luvun
puoliväliin käytössä olleessa sekatalousmallissa on monia
piirteitä, joita tarvitaan tasapainoiseen talousjärjestelmään.

Eroaminen tai erottaminen EU:n rahaliitosta ei ole mahdollista,
kertoi EU:n komission tiedottaja Amadeu Altafaj äskettäin.
Tiedottajan mukaan kyseessä on EU:n komission poliittinen
näkemys.

Asia ja lausunto on merkittävä.
Siitä voi helposti löytää kaksi keskeisen tärkeää näkökohtaa.
Ensinnäkin EU sanoo, että jäsenmaa - esim. Suomi - ei voi itse
päättää siitä, mitä rahaa käyttää. Tämä kertoo, että unionin
ja rahaliiton jäsenmaat ovat luopuneet valtiollisesta
itsenäisyydestään. Tätä tosiasiaa ei Suomessa ole mikään
nykyisistä eduskuntapuolueista tunnustanut. Siinä on yksi syy,
miksi valtiollisen itsenäisyyden palauttamisesta ei käydä
julkista keskustelua. Ollaan niin itsenäisiä, niin itsenäisiä
että. Ja 6. joulukuuta sitä taas jotkut juhlivat.

Toinen tärkeä näkökohta asiassa on se, että eurosta voi kyllä
erota, vaikka EU muuta väittää. Jos ja kun EU:n lait eivät
salli eroamista, on tehtävä Suomessa asiaa koskeva laki ja
noudatettava sitä. Koko EU-touhussa kyse on paljolti siitä,
minkä systeemin lakeja noudatetaan ja millä perusteella.

Eduskunnan käsittelyssä on parhaillaan Suomen perustuslain
muuttaminen mm. siten, että perustuslain ensimmäiseen pykälään
lisätään sanat "Suomi on EU:n jäsen". EU-jäsenyys on
ristiriidassa samassa pykälässä jo mainitun perustuslain
ytimen kanssa, jossa todetaan, että Suomi on itsenäinen
tasavalta.

Nyt siis vuodesta 1995 jatkunut Suomen itsenäisyyden ja
EU-jäsenyyden ristiriita aiotaan tuoda perustuslain sisälle.
Nykyajan hölmöläistarina - joka aiemmista poiketen ei naurata
- jatkuu.

Koska tahansa on suomalaisten käsissä päättää, että Suomi
itsenäistyy uudelleen. Siihen ei tarvita EU:n lupaa. Tarvitaan
ensinnäkin riittävä tahtotila ja sitten joko kansanäänestyksen
tai eduskunnan tai molempien päätös asiasta. On surkeaa, että
asiasta ei käydä asiallista julkista keskustelua. Suomi pitää
nostaa keskustelukulttuurissa kehitysmaa-asemasta, jotta
tulevaisuuden rakentaminen saadaan kestävälle pohjalle.

Keinottelijoilla on hätä. Euron ja koko nykyisen
talousjärjestelmän kriisi nostaa esille mitä omituisempia
perusteluja sille, että pääomien liikkeisiin ei saa puuttua.

Jukisuuteen saatettiin äskettäin investointipankki UBS:n
”laskelmat” siitä, mitä tapahtuisi eurosta eroaville maille.
Pankin mukaan euroalue tuskin hajoaa, koska sen poliittiset
ja taloudelliset seuraukset olisivat liian kovat.

UBS:n ns. laskelmien luonne paljastuu tarkkaavaiselle
lukijalle helposti. Pankki vääristelee räikeästi tosiasioita
väittäessään, että ”negatiivisin seuraus vahvalle euromaalle
olisi kansainvälisen kaupankäynnin huomattava vaikeutuminen.
Maa joutuisi EU:n rajojen ulkopuolelle, eikä kykenisi enää
nauttimaan unionin vapaan liikkuvuuden suomasta
ulkomaankaupan helppoudesta.”

Vapaaseen kaupankäyntiin ja ihmisten liikkumiseen ei tarvita
EU-jäsenyyttä. Euroopan talousaluesopimuksen (Eta) puitteissa
toimivat Norja, Islanti ja Liechtenstein sekä EU:n kanssa
erillissopimuksia solminut Sveitsi käyvät kauppaa kuten
EU-maat. Ja ihmiset liikkuvat yhtä vapaasti. Suomi voi
halutessaan siirtyä EU-jäsenyydestä Eta-sopimukseen, joka
on edelleen voimassa.

Investointipankki UBS esittää raportissaan, että nykyhistoria
ei juuri tunne tapauksia, joissa raha- tai talousliitosta
eronnut yhteiskunta jatkaisi elämäänsä ilman sisällissotaa
tai äärimmäisiä yhteiskunnallisia levottomuuksia. Tämäkin
väite on perätön. 1990-luvulla hajonneet Neuvostoliitto ja
Jugoslavia osoittavat, että ne osavaltiot, jotka erosivat
ensimmäisten joukossa, selvisivät ilman sisällissotaa ja
vakavia levottomuuksia. Jugoslaviassa esimerkkinä on
Slovenia, Neuvostoliiton osalta Baltian maat. Toinen asia
on, miksi uudelleen itsenäistyneet maat saatiin houkuteltua
toiseen, pehmeämpään diktatuuriin.

Toisaalta UBS:n arviosta voi EU:sta eroamisen pelottelun
ohessa lukea, että EU ei ole suinkaan rauhan tae, kuten on
väitetty, vaan pikeminkin ruutitynnyri. Tämä pitää paikkansa.

Kun kyseessä on investointipankin arvio, pitäisi siihen
suhtautua sellaisena. Investointipankilla on oma lehmä ojassa,
siis oma etu kyseessä. Toki investointipankissa nähdään, että
sen etua ajaa vahvimmin EU, joka kieltää jäsenmaitaan
puuttumasta pääomien liikkeisiin. Investointipankin etu ei
kuitenkaan ole sama kuin kansalaisten suuren enemmistön etu.

Ilman omaa rahaa ei ole omaa taloutta eikä omaa
talouspolitiikkaa. Yhteiskunnallinen kehitys voi olla omista
tarpeista lähtevää ja omat olosuhteet huomioivaa vain kun
lainsäädännöstä ja taloudesta voidaan päättää itsenäisesti.
Valtioksi rakennettava EU palvelee harvojen etua. Niihin
harvoihin kuuluvat investointipankkien lisäksi muutkin, jotka
hyötyvät pääomien keskittymisestä.

Iltalehden 2.9. mukaan Saksa vaatii EU:lle uutta
perussopimusta, joka mahdollistaisi unionille suuremman
päätösvallan talous- ja rahapolitiikassa.

Uutisessa kerrottiin, että Lissabonin sopimus tuli voimaan
v. 2009 vuosien neuvottelujen ja lukuisien kansanäänestysten
jälkeen. Uutisessa olisi voinut kertoa myös, että noista
kansanäänestyksistä kolmessa sopimus hylättiin.

Ranskalaiset, hollantilaiset ja irlantilaiset torjuivat EU:n
perustuslainnkansanäänestyksissään. Tuon jälkeen perustuslaki
muutettiin nimeltään Lissabonin sopimukseksi ja irlantilaiset
laitettiin äänestämään uudelleen. Irlantilaisilta saatiin
viimein kyllä-tulos. Muualla asia hoidettiin parlamenteissa.

Kyselyjen mukaan suomalaisten enemmistö olisi halunnut myös
äänestää EU:n perustuslaista / Lissabonin sopimuksesta ja
enemmistö olisi sen torjunut.

Tällaista on demokratia EU:ssa. Suomalaisilla on syytä katsoa
peiliin ja kysyä tähänkö tyydymme.

Kun Suomea vietiin EU:hun, luvattiin, että oma raha ja
itsenäisyys säilyvät. Kumpikin on menetetty. Nyt on aika
vaatia sitovaa kansanäänestystä EU-jäsenyydestä. Sellaisen
järjestäminen pakottaisi perusteelliseen keskusteluun
tulevaisuutemme vaihtoehdoista. Suomen Itsenäistyminen
uudelleen, siis EU:sta eroaminen on niistä paras.