Kohti tasapainoa

Helsingin Sanomien teettämän tuoreen kyselyn mukaan yli 60
prosenttia suomalaisista kannattaa EU-jäsenyyttä ja euroa.
Vain 28 prosenttia haluaa kyselyn mukaan luopua eurosta.
Sitä, vastaako kyselyn tulos todellisuutta, sopii epäillä.

Iltalehden nettikyselyssä tammikuussa 2011 kysyttiin
"Pitäisikö Suomessa siirtyä takaisin markkoihin?". Vastaajia
oli yli 35 000 ja heistä 75 prosenttia kannatti markkaan
palaamista. Vastaavia tuloksia on nettikyselyissä ollut
muitakin. Olin itse joitakin aikoja sitten erään tv-kanavan
yö-chatin vieraana ja ohjelman aikana saivat katsojat
puhelimitse vastata kysymykseen "Pitäisikö Suomen erota
EU:sta?". Vastaajia oli noin 1500 ja heistä 78 prosenttia
kannatti Suomen eroamista EU:sta.

Eurosta ja EU:sta eroamista kannattavien määrä on suurella
varmuudella 25-80 prosentin välillä. Jos kansalaiset saavat
monipuolista informaatiota siitä, mitä eurosta ja EU:sta
luopuminen tarkoittaa, on jokseenkin varmaa, että enemmistö
kannattaa sekä eurosta että EU-jäsenyydestä luopumista.
Tätä arviota tukevat eurobarometrin tulokset, joiden mukaan
noin 70 prosenttia suomalaisista haluaa, että tärkeimmät
asiat päätetään Suomessa.

Tällä hetkellä julkisuutta vallitsee edelleen euromyönteinen
propaganda. Sitä kuvaa hyvin pelottelu, että korot nousevat,
jos siirrytään omaan rahaan. Edellinen korkeiden korkojen
aika, 1990-luvun alun lama, oli kuitenkin seurausta
valmistautumisesta EU-jäsenyyteen. Devalvaatioillakin on
turha pelotella, sillä uusi markka - tai mikä rahan nimeksi
otetaankaan - tulee olemaan kelluva valuutta, kuten vaikkapa
Ruotsin kruunu nyt on.

Suomen tila ja asema EU:ssa on jotakin ihan muuta kuin mitä
luvattiin ennen vuoden 1994 neuvoa-antavaa kansanäänestystä
EU-jäsenyydestä. Tulevana vuotena EU:n liittovaltioluonne
nähtävästi syvenee voimakkaasti.

On syytä vaatia kansanäänestystä sekä oman rahan
käyttöönotosta että EU-jäsenyyden purkamisesta. Tulevien
kansanäänestysten kohdalla on huolehdittava siitä, että
ne ovat reiluja. Eri kantoja edustaville on taattava
kohtuudella samanlaiset mahdollisuudet esittää omat
näkemyksensä äänestäjille.

Meille sanotaan, ettei kansalaisilla ole edellytyksiä päättää
suurista kysymyksistä, kun heillä ei ole riittävästi tietoa.
Tähän on vastattava, että mitä edellytyksiä kansalaisilla
sitten on valita itselleen edustajia, jotka vieläpä joutuvat
noudattamaan eduskunnassa puoluekuria eli äänestämään jopa
vastoin omaa kantaansa? Tiedon puutetta on helppo korjata,
sillä kansanäänestystä edeltävä kampanja pakottaa nykyistä
avoimempaan julkiseen keskusteluun.

Suomalaiset ovat hyviä alamaisia eivätkä ole tottuneet
päättämään omista asioistaan. Tähän asiantilaan voidaan
tyytyä tai sitä voidaan ryhtyä muuttamaan. Kansalaisille
on annettava mahdollisuus päättää tulevaisuudestaan.
Demokratia syntyy keskustelusta.

Presidenttiehdokas Paavo Lipponen varoittaa eurosta luopumisen
tulevan kalliiksi. Pääministeri Katainen ja
valtiovarainministeri Urpilainen väittävät omaan rahaan
palaamisen merkitsevän lamaa. Perusteluja näille väitteille
ei ole kuultu.

Euron ja EU:n horjuessa itse aiheuttamassaan kriisissä on
syytä vilkaista lähihistoriaan. Josko sieltä löytyisi Suomen
osalta jotakin huomionarvoista nykyisen kriisin
ratkaisemiseen ja siihen, mikä on tullut kalliiksi.

Euron käyttöönotosta päätettiin Suomessa merkillisellä
tavalla. Eduskunta päätti marraskuussa 1994 Suomen
liittämisestä Euroopan unioniin 2/3 enemmistöllä. Eduskunta
liitti jäsenyyspäätökseen ponnen - päätöslauselman - jonka
mukaan euron mahdollisesta käyttöönotosta päätetään
eduskunnassa myöhemmin erillisen lakiesityksen pohjalta.

Tuota lakiesitystä ei ole koskaan eduskuntaan tuotu. Markan
käytöstä luopumisesta ja euron käyttöönotosta ei ole olemassa
Suomessa säädettyä lakia.

Euroon siirtymisestä päätettiin v. 1998 eduskunnan
yksinkertaisella (!) enemmistöllä. Päätös tehtiin samalla
kun eduskunta äänesti hallituksen luottamuksesta. Silloinen
pääministeri Paavo Lipponen ja valtiovarainministeri Sauli
Niinistö olivat keskeiset henkilöt. Heidän mukaansa päätös
euroon siirtymisestä oli tehty jo marraskuussa 1994 - vaikka
tuolloin eduskunta erikseen päätti, että europäätös tehdään
myöhemmin!

Europäätöksen aikaan tehtyjen kyselyjen mukaan enemmistö
suomalaisista olisi halunnut kansanäänestyksen markasta
luopumisesta ja enemmistö olisi myös torjunut euron.
Kansanäänestystä ei järjestetty, toisin kuin Ruotsissa ja
Tanskassa, joissa kansalaiset äänestivät oman rahan
puolesta. Nyt Suomi on Pohjoismaista ainoa omasta rahastaan
luopunut euromaa.

Europäätöstä v. 1998 tehtäessä Suomen perustuslakiin oli
kirjattu, että "Suomen rahayksikkö on markka". Samaan
perustuslakiin oli kirjattu, että perustuslain muuttaminen
kiireellisenä - eli ilman kahden päätöksen välillä
pidettäviä eduskuntavaaleja - vaatii 5/6 enemmistön. Tästä
huolimatta päätös markasta luopumisesta ja euroon
siirtymisestä tehtiin eduskunnan yksinkertaisella
enemmistöllä. Perustuslakia muutettiin myöhemmin
sellaiseksi, että siinä ei enää mainita mitään Suomessa
käytettävästä rahasta.

Kaiken tämän on eduskunta itse, siis sen
perustuslakivaliokunta todennut lailliseksi. Kuinkas
muutenkaan. Pukki on kaalimaan vartijana, kun maasta
puuttuu puolueista riipumaton perustuslakituomioistuin.

Oma lukunsa on, että eduskunnalla ei ollut laillista
oikeutta luovuttaa perustuslain mukaan Suomen kansalle
kuuluvaa ylintä valtaa ja eduskunnalle kuuluvaa
lainsäädäntövaltaa EU:lle. Tätä päätös EU:hun liittymisestä
kuitenkin merkitsi.

Euro ja EU-jäsenyys ovat siis tulleet Suomelle kalliiksi
demokratian ja laillisuuden kannalta. Perustuslaki on
poljettu maan rakoon, kun sitä on rikottu ja tulkittu
mielivaltaisesti. Demokratia on muutettu
näennäisdemokratiaksi. Kansalaisten valitsemista edustajista
suuri osa samaistuu enemmän taloudelliseen eliittiin -
EU:n taustavoimiin - kuin äänestäjiinsä.

Suomi saatettiin "eurokuntoon" Lipposen hallitusten aikana
1990-luvun lopulla. Suomen piti täyttää EU:n talous- ja
rahaliiton, EMU:n lähentymiskriteerit. Yksi niistä oli
julkisen talouden velkaantumisaste, jonka piti olla alle
60 prosenttia kokonaistuotannosta.

Suomi täytti kaikki vaatimukset toisin kuin esim. Italia ja
Belgia. Kreikasta puhumattakaan. Euro oli ja on poliittinen
hanke. Se piti saada pystyyn. Jos lähentymiskriteereistä
olisi pidetty kiinni, euroaluetta ei olisi saatu kasaan.
Turhaan ei saksalaislehdissä iloittu Suomen EU-jäsenyyttä
suurilla otsikoilla "Tervetuloa maksajat!" Suomalaiset ovat
toden totta maksaneet.

Suomessa eurokunto saavutettiin mm. leikkaamalla valtion
kunnille maksamat valtionosuudet puoleen. Tämän lisäksi
kunnille siirrettiin uusia tehtäviä. Valtio vetäytyi
rahoitusvastuustaan. Seurauksena oli kuntien rahoituskriisi
sekä terveydenhoidon, koulutuksen ja sosiaaliturvan jatkuva
leikkaaminen. Eriarvoisuus ja köyhyys kasvoivat voimakkaasti.
Kunnat korottivat pakon edessä veroprosenttejaan ja erilaisia
maksuja samalla kun valtiovalta toteutti EU:n ohjaamaa
politiikkaa ja myi valtion omaisuutta pilkkahintaan
ulkomaisille sijoittajille.

Euro kallistui alkutaipaleellaan jopa 80 prosenttia suhteessa
muihin valuuttoihin. Tämä oli myrkkyä Suomen viennille ja
vaikeutti myös kotimarkkinoilla toimivien yritysten asemaa
kun tuonti oli edullista.

Kun valuutan arvoon ei ole voitu vaikuttaa, on jousto
tapahtunut työttömyyden lisääntymisenä sekä työn ja
tuotannon siirtymisenä euroalueen ulkopuolelle.
Virallisen propagandan mukaan euro kuitenkin on tuonut
vakautta.

Nyt Suomelle ja suomalaisille erittäin kalliiksi käyneen
politiikan tekijät sanovat, että markan paluu tulisi
kalliiksi. Tosiasiassa oma raha on välttämätön väline
oman talouden rakentamiseen ja hyvinvoinnin turvaamiseen.

Euron hyödyksi kerrotaan alhaiset korot ja vedotaan
1990-luvun alun laman aikaisiin korkeisiin korkoihin.
Kertomatta jää, että tuo lama johtui valmistautumisesta
EU-jäsenyyteen ja sen vaatimasta pääomasiirtojen
vapauttamisesta. Kun verrataan korkotasoa vv. 1960-1985,
olivat todelliset korot tuolloin yhtä alhaalla kuin
euroaikana.

EU:n ja euron epäonnistumisen yksi syy on siinä kenen
ehdoilla päätöksiä tehdään. Niitä tehdään suurteollisuuden
ja -sijoittajien ehdoilla. EU on suurten jäsenmaiden ja
suuryritysten johtama harvainvalta. Se ei ole rauhan ja
hyvinvoinnin tae vaan ruutitynnyri.

Koko nykyinen talousjärjestelmä on vakavassa kriisissä.
Perussyitä tähän ovat pääomasiirtojen vapauttaminen, joka
on johtanut ennennäkemättömään pääomien keskittymiseen ja
massiivinen velan määrä. Järjestelmä on kuin valtava
pyramidihuijaus, joka toimii niin kauan kun siihen syötetään
uutta rahaa. Tämä uusi raha on velkaa, jota voidaan maksaa
vain uudella velalla.

Velkaantuminen sisältää talouden jatkuvan kasvun vaatimuksen.
Kasvu on perustunut luonnonvarojen käytön jatkuvalle
lisäämiselle. Nyt luonnonvarojen kulutus ylittää niiden
uusiutumisen jo 50 prosentilla. Jatkuva kasvu velan ja
luonnonvarojen käytön lisäämisen kautta on umpikujassa. Edessä
on joko vapaaehtoinen tai pakollinen muutos.

Demokratian alennustila, nykyisen talousjärjestelmän kriisi
ja eurokriisi liittyvät toisiinsa. Niinpä kestävät ratkaisut
näihin kriiseihin liittyvät myös toisiinsa. Aitoa demokratiaa
on vahvistettava tavoitteena sitovat kansanäänestykset.
Valtioiden alistussuhteet harvainvaltaisiin rakenteisiin
on purettava. Valtiollinen itsenäisyys on syytä nähdä aidon
demokratian perustana.

Hyvinvoinnin turvaaminen ja talousjärjestelmän välttämätön
uudistaminen vaatii talouskasvun vaatimuksesta luopumista.
Työn ja tuotannon tulosten on ohjauduttava ihmisten
perustarpeiden tyydyttämiseen eikä keinottelutalouteen kuten
nyt tapahtuu. Pääomien siirtelyä tulee säädellä ja verottaa.

Suomi tarvitsee oman taloutensa ja hyvinvoinnin rakentamiseen
oman rahan ja valtiollisen itsenäisyyden. EU ja euro ovat
ongelmia. Ratkaisu on niistä eroaminen.

Suomi menetti valtiollisen itsenäisyytensä, kun se liitettiin
Euroopan unioniin. Tämä on yksinkertainen tosiasia. Se on
silti hyvin vaikea asia, sillä yhä vielä 17 vuoden
EU-jäsenyyden jälkeen aika monet pitävät Suomea itsenäisenä.

Käsitteet on määriteltävä. On kerrottava, mitä tarkoitetaan
vaikkapa itsenäisyydellä tai demokratialla. Ellei niin tehdä,
kuljetaan sumussa, kuten nyt EU-Suomessa tapahtuu.

Itsenäisellä valtiolla on muista valtioista riippumaton
lainsäädäntövalta, siihen nojaava itsenäinen
tuomioistuinlaitos ja oma ulkopolitiikka. EU-Suomella ei
ole mitään näistä itsenäisen valtion tunnusmerkeistä.

Itsenäisyys on aidon demokratian, siis kansanvallan perusta.
Demokratia tarvitsee toimiakseen puitteet. Ne puitteet ovat
valtiollisessa itsenäisyydessä.

Toimivassa demokratiassa kansalaisten enemmistön tahto
muovautuu poliittisiksi päätöksiksi. Demokratia syntyy
keskustelusta. Tarvitaan siis avoimuutta erilaisille
näkemyksille. Itsenäisyyden ja demokratian kaltaisista
käsitteistä pitää käydä julkista keskustelua. EU-Suomessa
ei tällaista keskustelua käydä. Medialla on demokratian
toimivuuden kannalta keskeinen rooli.

EU on demokratian vastainen suurten jäsenmaiden ja
suuryritysten johtama harvainvalta. Nyt unionista tehdään
yhä syvempää liittovaltiota. Suomen osalta näkyvissä on jo
pitkälti tuhotun hyvinvointiyhteiskunnan paheneva alasajo,
joka merkitsee eriarvoisuuden ja köyhyyden lisääntymistä
sekä kansallisomaisuuden rippeiden hävittäminen.

On tehtävä suunnanmuutos. Menetetty itsenäisyys on
palautettava demokratian ja hyvinvoinnin perustaksi. Eurosta
ja EU:sta on erottava. Tämä mahdollistaa myös itsenäisen
ulkopolitiikan ja irrottautumisen meneillään olevasta
sotilasliittokehityksestä.

Maailman suuret kriisit vaativat laajaa yhteistyötä. Sitä
voivat parhaiten tehdä valtiot, jotka eivät ole EU-jäsenyyden
kaltaisissa alistusuhteissa. Ekologiset, taloudelliset ja
yhteiskunnalliset kriisit vaativat harvainvaltaisten
rakenteiden alistamista palvelemaan kansalaisia. Matka kohti
uutta itsenäisyyttä on samalla matka kohti tasapainoisempaa
ja turvallisempaa yhteiskuntaa ja maailmaa.