Kohti tasapainoa

Automaatio ja tuotannon tehostaminen vähentävät ihmistyötä. Tehtyjen työtuntien määrä väheni Suomessa vv. 1990-2006 vaikka samaan aikaan kokonaistuotanto kaksinkertaistui ja vienti kolminkertaistui. Halpamaihin siirtyvä työ on jättänyt miljoonat kalliimpien kustannusten maiden työntekijät työttömiksi. Samalla halpamaissa tehostuva tuotanto synnyttää myös niissä työttömyyttä, kun koneet korvaavat ihmistyötä.

Paremmat hyvinvoinnin mittarit käyttöön

Työttömien määrä on nykyisen talouskriisin aikana lisääntynyt maailmassa arviolta 30 miljoonalla. Tavarasta ei silti ole tullut pulaa.

Teollisuusmaissa on jo ennen nykyistä talouskriisiä ollut laaja työttömien joukko, joka on noin kaksinkertainen virallisiin työttömyyslukuihin verrattuna. Pääomien siirtelyn vapauttaminen sekä julkisten sektorien leikkaukset ja yksityistäminen ovat lisänneet eriarvoisuutta ja köyhyyttä samalla kun pääomat ja valta ovat keskittyneet.

Todellinen hyvinvointi kääntyi 1980-luvulla laskuun. Tämä on nähtävissä uusista mittareista, jotka mittaavat hyvinvointia paremmin kuin useimmin käytetty kokonaistuotanto eli bkt. Näitä uusia toimivampia mittareita on syytä käyttää. Niiden myötä on mahdollista löytää uusia näkökulmia hyvinvoinnin turvaamiseen. Usein laatu on määrää tärkeämpi. Vähemmän voi olla enemmän.

Aidon kehityksen mittari, GPI on yksi uusi käyttökelpoinen työkalu hyvinvoinnin mittaamiseen. Se mittaa tulonjakoa, ympäristön pilaantumista, luonnonvarojen liikakäyttöä ja monia muita ihmisen hyvinvointiin keskeisesti vaikuttavia tekijöitä.

Suurten yhtiöiden maailma

Elämme suurten yhtiöiden maailmassa, jossa ihmiset yhä enemmän palvelevat näiden organisaatioiden tavoitteita sen sijaan, että ne palvelisivat ihmisiä.

Ihmiset on saatu kannattamaan yhtiövaltaa yhtäältä vetoamalla mainonnan keinoin ihmisen syviin vietteihin ja toisaalta perustelemalla poliitikkojen suulla, että näin me turvaamme hyvinvoinnin. Sekä mainossektori, että poliittinen sektori ovat yhtiövallan hyvin rahoittamia.

Taloudellinen ja yhteiskunnallinen kehitys on kokonaisuus. Sen tärkeä osa on rahoitusjärjestelmä. Siinä on perustava ongelma kun velkaa on enemmän kuin rahaa. Talouskasvun pakko syntyy muun muassa siitä, että velkojen ja korkojen maksamiseksi on taloutta kasvatettava. On luotu eräänlainen maailmanlaajuinen rahatalouden pyramidihuijaus. Järjestelmän toimimattomuuden todisteena olemmekin nähneet toistuvia romahduksia.

Nykyinen järjestelmä vaatii jatkuvaa velan kasvua, jotta täydellinen talousromahdus vältettäisiin - vaikka jatkuva velan kasvu johtaa täydelliseen talousromahdukseen.

Luonnotonta kasvua

Nykyinen talousjärjestelmä on myös ympäristön kannalta kestämätön. Taloudellisen kasvun vaatimus tarkoittaa sitä, että aineellista kulutusta on jatkuvasti lisättävä. Tämä ei ole kestävää, vaan itse asiassa tuhoaa hyvinvoinnin perustaa. Jatkuva aineellisen kulutuksen lisääminen on lopulta myös mahdotonta. Pari esimerkkiä: Jos Kiinan henkeä kohti laskettu öljynkulutus saavuttaa v. 2030 USA:n v. 2006 tason, kuluttaisi Kiina 99 miljoonaa barrelia öljyä päivässä. Tämä ylittäisi koko maailman öljyntuotannon, joka oli 84 miljoonaa barrelia päivässä v. 2006. Jos Kiinan paperin kulutus henkeä kohden saavuttaisi v. 2030 USA:n v. 2006 tason, kuluttaisi Kiina yksin 305 miljoonaa tonnia paperia. Määrä olisi kaksinkertainen verrattuna koko maailman paperin tuotantoon v. 2006.

Edellä kuvattu kehitys tuskin on mahdollinen, kun otetaan huomioon, että tämän hetkinen luonnonvarojen kulutus ylittää niiden uusiutumisen noin 40 prosentilla.

Uuden perusta on uudessa ajattelussa

Nykyisen talousjärjestelmän liikevoima - tai ainakin painostusvoima - on niin suuri, että sen perusteiden muuttaminen on hyvin vaikeaa, miltei mahdotonta. Jos nähdään, että järjestelmä on kestämätön, on joka tapauksessa tehtävä monta asiaa toisin kuin nyt. Emme voi ratkaista ongelmia ajattelemalla samoin kuin silloin kun loimme niitä.

Valmistautuminen toisenlaiseen talousjärjestelmään voi tapahtua sitä paremmin, mitä vähemmän riippuvaisia nykyisestä järjestelmästä olemme. Uudistuminen voi tapahtua helpoimmin pienimmissä puitteissa. Yksittäiset ihmiset ja paikalliset yhteisöt voivat omilla päätöksillään toimia velkataloudesta irtautumiseksi.

Sellaiset valtiot, joilla on oma raha ja sen myötä oma talouspolitiikka, ovat vahvoilla verrattuna Suomen kaltaisiin omasta rahastaan luopuneisiin. Kun nykyisen järjestelmän kriisin vakavuus nähdään, on Suomen otettava talouspolitiikka omiin käsiinsä. Se vaatii oman rahan käyttöön ottamista. Vähintä mitä voi odottaa, on avoimen keskustelun käyminen tulevaisuutemme vaihtoehdoista myös julkisuudessa.

Tarvittavat muutokset ovat perustavia. On ensinnäkin tunnustettava luonnonvarojen rajallisuus. On myös nähtävä tarve muuttaa rahajärjestelmä sellaiseksi, että se ei perustu jatkuvasti kasvavaan velkaan. Näin voidaan vapautua taloudellisen kasvun vaatimuksesta.

Oikeudenmukaisuus on keskeistä

Kun halutaan turvata kaikkien ihmisten perustarpeet, on yhteisen "kakun" kokoa tärkeämmäksi nähtävä tuon kakun sisältö ja jakaminen. Aineellisen kulutuksen jatkuvan kasvun asemasta on tavoitteeksi otettava tasapaino ihmisen tarpeiden ja luonnon kestokyvyn välillä. Pyrkimys tasapainoon turvaa inhimillisen hyvinvoinnin.

Tämä tarkoittaa globalisaation muuttamista lokalisaatioksi. Tarvitaan omavaraisuutta perushyödykkeiden, kuten ruuan ja energian suhteen. Kansainvälistä kauppaa tarvitaan jatkossakin, mutta sen merkitys tulee vähenemään. Viennin varaan ei tulevaisuutta voida kestävästi rakentaa.

On väitetty, että hyvinvointia ei voida turvata ilman talouden kasvua. Ja totta onkin, että nykyisen järjestelmän puitteissa - joka luo taloudellisen kasvun vaatimuksen, mutta ei voi ainakaan kestävästi vaatimusta täyttää - hyvinvointia ei ainakaan voida turvata. Siksi onkin luotava uusi talousjärjestelmä, joka rakentuu kestävälle pohjalle, jossa luonnon ja ihmisen tarpeet molemmat tulevat tyydytettyä.

Demokratian vakaa pohja uudelle

Hyvinvoinnin - siis perustarpeiden ja peruspalvelujen - turvaaminen vaatii toimivaa demokratiaa ja sellaista taloutta, joka palvelee koko yhteiskunnan hyvinvointia. Pohjoismainen hyvinvointimalli on hyvä pohja tulevaisuuden hyvinvointiyhteiskunnalle. Nykyistä järjestelmää on muutettava siten, että uuden rahan luominen on valtioiden käsissä. Raha on hyvä renki mutta huono isäntä. Keinottelua ja pääomien siirtelyä on rajoitettava. Tämä on samaa politiikkaa, jolla hyvinvointi Suomeen ja muihin Pohjoismaihin rakennettiin.

Nykyisen taloudellisen järjestelmän muuttaminen tasapainoisemmaksi hallitusti ja suunnitellusti ei ehkä onnistu. Nykymenosta lyhyellä aikavälillä hyötyvien vaikutusvalta - rahan valta jos niin halutaan sanoa - on hyvin suuri. On mahdollista, että näköpiirissä on kapitalismin romahdus.

Kasvua vai edistystä?

Mitä paremmin olemme valmistautuneet erilaisiin tulevaisuuden vaihtoehtoihin, sen paremmin selviydymme yksilöinä ja yhteisöinä. Avointa julkista keskustelua tarvitaan niin toimivan demokratian kuin kestävän taloudellisen järjestelmän rakentamiseksi.

Tarvitaan myös käytännön toimia. Velkojen vakauttamista ja ihmisten vapauttamista velkaorjuudesta. Työn järjestämistä kaikille työkykyisille ja perustoimeentulon sekä peruspalvelujen takaamista myös kaikille muille.

Hyvinvointi voidaan turvata ilman kasvua. Itse asiassa se voidaan kestävällä tavalla turvata vain kun kasvun pakotteesta luovutaan. Samalla vapautetaan ihmisten voimavarat rakentavaan toimintaan repimisen sijasta.

Talouden kasvu on joskus merkinnyt suurelta osin edistystä. Tilanne on kuitenkin muuttunut viime vuosikymmeninä. Sellainen kasvu, joka tuhoaa elämisen edellytyksiä ei ole edistystä. Nyt edistystä on kasvun pakotteesta luopuminen ja tasapainon löytäminen ihmisen tarpeiden ja luonnon kestokyvyn välille.

Suomesta puuttuu edelleen avoin julkinen keskustelu
EU-jäsenyyden todellisista vaikutuksista ja sen
vaihtoehdoista. Meille kerrotaan jatkuvasti, että se, mitä
EU-politiikassa tehdään on ainoa vaihtoehto.

Nyt Kreikan jälkeen Irlannin pankkien pelastaminen on ainoa
vaihtoehto. Muuten tulee tuho, meille kerrotaan.

Suomi ei voi pelastaa koko Euroopan horjuvaa
keinottelutaloutta. Eikä sen pelastaminen ole suomalaisten
veronmaksajien asia. Meille on tarpeeksi tekemistä siinä, että
pelastamme oman taloutemme ja saamme sen oikeille raiteille.

EU-jäsenyyden vastustajat ovat olleet oikeassa. He ovat
varoittaneet EU-jäsenyyden ja euron tuhoisista vaikutuksista.
Vaihtoehtojakin on esitetty. Itsenäisyyspuolue esittää
edelleen nykyisen politiikan vaihtoehdoksi Suomen
valtiollisen itsenäisyyden palauttamista. Se tarkoittaa
eroa EU:sta sekä oman lainsäädännön, talouspolitiikan ja
rahan käyttöön ottamista.

Tarvitsemme käsillä olevien ympäristö- ja muiden ongelmien
ratkaisemisessa enemmän kansainvälistä yhteistyötä.
Yhteistyötä voidaan lisätä, kun ensin vähennetään
kansainvälisiä alistussuhteita. Alistussuhteista
EU-jäsenyys on numero yksi.

Olisiko jo aika miettiä tosissaan keiden ehdoilla ja keiden
hyväksi päätöksiä tehdään?

EU:n presidentti Van Rompuy sanoi äskettäin Berliinissä
puhuessaan, että euroskeptisismi johtaa sotaan
http://www.telegraph.co.uk/news/worldnews/europe/eu/8124189/Herman-Van-Rompuy-Euroscepticism-leads-to-war.html. Presidentin puhemies
tarkensi, että Van Rompuy ei puhunut Britannian pääministerin
edustamasta euroskeptisismistä vaan niistä ihmisistä, jotka
haluavat erota EU:sta

Euroopan presidentiksi kutsutun Van Rompuyn puheenvuoro
kuuluu sarjaan hyökkäys on paras puolustus. EU nimittäin
toteuttaa politiikkaa, joka on vienyt sotiin. Sotien juuret
ovat usein olleet demokratian vastaisissa totalitarismeissa.

EU on harvainvaltainen rakennelma, joka levittää päätösvaltansa
koskemaan lähes kaikkia yhteiskunnan alueita. Unionia ohjaavat
suurten jäsenmaiden ohella suuryritysten edustajat. Siitä
johtuu eriarvoisuuden ja köyhyyden lisääntyminen. Siitä
johtuu myös demokratian alasajo. Kansalaisten tahdolla ei
EU:n näennäisdemokratiassa ole merkitystä, jos se on
erilainen kuin eliitin tahto.

EU-hanke on tuhoon tuomittu, sillä kansalaisten enemmistö
ei tule alistumaan harvainvaltaan.

Aiemmin hajonneista harvainvalloista ovat parhaiten selvinneet
ne osavaltiot, jotka ovat eronneet ensimmäisinä. Valtiollista
itsenäisyyttä tarvitaan toimivan demokratian perustaksi.
On monta syytä vaatia Suomen eroamista EU:sta.

Suomalaiset maksoivat v. 2009 EU:lle 752 miljoonaa euroa
enemmän kuin Suomeen tuli ns. EU-rahaa. Summassa ovat
mukana EU:lle maksetut tullitulot.

Oleellinen kysymys on, mistä maksoimme. Mitä jäsenmaksulla
saimme? Euroopan talousaluesopimus (Eta) luo yrityksille
samat toiminnan puitteet kuin EU-jäsenyys. Sen puitteissa
toimivat Norja, Islanti ja Liechtenstein sekä EU:n kanssa
erillissopimuksia solminut Sveitsi toimivat EU-markkinoilla
samoilla ehdoilla kuin EU:n jäsenmaat. Vapaa liikkuvuus
koskee myös em. maiden kansalaisia. Suomalaisten ei siis
tarvitse maksaa EU-markkinoille pääsystä tai
liikkumisvapaudesta. Eta-sopimus on Suomen osalta voimassa
edelleen.

Se, mistä Suomalaiset maksavat yhä enemmän, on EU:n
määräysten mukainen politiikka. Tuore esimerkki on vuoden
vaiheessa voimaan tuleva EU:n määrämä uusi postilaki. Se
vie pohjan suomalaisten veronmaksajien omistaman Itellan
taloudelta, kun yksityiset kermankuorintayritykset pääsevät
jakamaan suurimpien keskusten postia. Samalla postipalvelut
heikkenevät.

Tällaisesta politiikasta maksamme yhä enemmän. Maksamme siitä,
että suomalaista yhteiskuntaa tuhotaan EU:n määräysten
mukaisella politiikalla.

Kyse on siitä, että EU:n lainsäädännön taustalla ovat suurten
jäsenmaiden lisäksi suuryhtiöiden edut. Siksi julkisen sektorin
- siis valtion ja kuntien - toimintoja yksityistetään ja
ajetaan alas. Tuloksena on päällekkäisiä toimintoja sekä
eriarvoisuuden ja köyhyyden kasvua.

Vaihtoehto nyt harjoitettavalle politiikalle on pohjoismaisen
hyvinvointiyhteiskunnan ihanteiden toteuttaminen.
Eriarvoisuutta ja köyhyyttä voidaan vähentää. Oikeudenmukainen
ja turvallinen yhteiskunta, jossa ihmiset voivat hyvin,
voidaan rakentaa aidon kansanvallan ja valtiollisen
itsenäisyyden perustalle. Tämä tarkoittaa eroamista EU:sta.

Tarvittava mutos voidaan aloittaa valitsemalla seuraavaan
eduskuntaan ihmisiä, jotka tuovat esillä EU-kritiikin lisäksi
myös todellisia vaihtoehtoja harjoitettavaan politiikkaan.