Kohti tasapainoa

Asiantuntijoiden mukaan yritysjohtajien kohtuuttomat palkkiot, eliitin mässäily ja pääomapiirien veroparatiisikytkökset saavat tavallisen palkansaajan tuntemaan itsensä petetyksi. Näin kirjoittaa Taloussanomissa toimittaja Toivo Martikainen.

Helsingin yliopiston poliittisen historian professori Pauli Kettunen toteaa, että ”Keskiluokka joutuu totuttelemaan ajatukseen, että eliittiryhmät eivät kuulukaan enää ’meihin’, vaan edustavat globaalia kapitalismia kansallisen yhteiskunnan ulkopuolella”.

On hyvin ongelmallista, jos ihmisiltä katoaa toivo tai ajatus siitä, että he voivat rakentaa elämäänsä rationaalisesti, sanoo yliopistonlehtori Anu Kantola Helsingin yliopistosta

Erinomaisen artikkelin oleellista antia on väite ”Silmiinpistävää on poliittisten vaihtoehtojen puute. Kukaan ei tarjoa uskottavaa vaihtoehtoa leikkauspolitiikalle ja kilpailukykypuheelle..”

Professori Kettunen kysyy, että ”Jos uskottavaa poliittista vaihtoehtoa ei ole, mihin tyytymättömyys kanavoituu?” Ja vastaa ”Historialliset esimerkit eivät lupaa hyvää. Useimmiten keskiluokan tyytymättömyydestä puhutaan fasismin ja kansallissosialismin nousun taustana.”

Tällaisesta on jo merkkejä. Vaikeuksia halutaan ratkoa kääntymällä kanssaihmisiä vastaan. Näyttää jopa siltä, että on helpompaa lähteä toisia vastaan kuin puolustamaan jotakin arvokasta yhdessä.

Toki on olemassa myös rakentavia vaihtoehtoja vallitsevalle politiikalle. Valtamedia kuitenkin vaikenee niistä. Kun valtamedia vaikenee niiden vaihtoehdoista, joilla ei ole vielä riittäviä voimavaroja nostaa omaa viestiään julkisuuteen, onko mediassa myös katsottava peiliin?

Itsenäisyyspuolueen tavoiteohjelman otsikko on ”Kaikkien pärjääminen harvoja hyödyttävän kilpailun edelle”. Itsenäisyyspuolue tulee tekemään voitavansa, että sen esittämä vaihtoehto tulee kansalaisten tietoon ja julkiseen keskusteluun.

Nyt vallitse henkinen kaaos. Sen muuttuminen avoimeksi kaaokseksi voidaan vielä välttää. Kritiikin lisäksi tarvitaan perusteltuja vaihtoehtoja nykyiselle politiikalle. Ne pitää saada kansalaisten harkittavaksi. Myös sellaiset vaihtoehdot, jotka ovat nykyisille vallanpitäjille – taloudelliselle ja poliittiselle eliitille – vastenmielisiä.

Veroja maksavat kaikki täysi-ikäiset. Käytännössä jokainen ostaa tavaroita ja palveluja, joissa on tuotteen hintaan lisätty arvonlisävero. Kiinteistöveroja maksetaan suoraan tai vuokrien kautta. On sähköveroa, Yle-veroa ja erilaisia kunnallisia veronluonteisia maksuja. Kunnallisveroa peritään pienistäkin tuloista tasaverona, eli samansuuruinen prosentti tulojen määrästä riippumatta. Ja jo keskituloiset maksavat palkkatuloistaan valtionveroa enemmän kuin on pääomatulojen vero. Sitä taas peritään samalla prosentilla olipa tuloja sata tai miljoona euroa.

Veroja ja veronluonteisia maksuja peritään siis myös kaikkein pienituloisimmilta. Samaan aikaan on lisätty suuryritysten ja -sijoittajien mahdollisuuksia jättää verot kokonaan tai osittain maksamatta. Kaikkein maksukykyisimmät voivat kierrättää tulonsa erilaisten kikkailujen avulla monen portaan kautta veroparatiiseihin ja salata omistuksensa Suomessa toimivissa yrityksissä.

Kun jopa pienituloisimpia velvoitetaan maksamaan veroja, merkitsee suuryritysten ja sijoittajien vapauttaminen veronmaksusta käytännössä varastamisen tekemistä lailliseksi.

Mihin tällainen politiikka johtaa? Ainakin se rapauttaa veronmaksuhalua. Mitä isot edellä, sitä pienet perässä. Laillistettu veronkierto ja harmaan talouden suosiminen johtavat siihen, että yhä useampi kansalainen pitää oikeana tehdä pimeää työtä ja yhä useampi pienyrittäjä on valmis jättämään kuitin tekemättä. Ihme olisi ellei näin kävisi.

Veronmaksuhalujen hiipuminen merkitsee lisääntyvää epävarmuutta. Veroilla on kuitenkin joskus ollut tarkoitus maksaa terveydenhoidon, sosiaaliturvan ja koulutuksen kaltaisia asioita.

Suomen omasta rahasta ja itsenäisestä lainsäädäntövallasta luopunut poliittinen eliitti jakaa verovaroja eri puolille mannerta keinottelevien pankkien pelastamiseen ja maksaa miljardien korkoja valtion velasta ulkomaille. Puhe vastuun kantamisesta ja yhteisvastuusta kuulostaa näiden päättäjien suusta yhä ontommalta.

J.F. Kennedy sanoi että joka kylvää etuoikeuksia, joutuu korjaamaan vallankumouksia. Edessä on vaikeita aikoja. Parempaan päin käännytään silloin kun puheet ja teot vastaavat toisiaan.

Eräs 1990-luvun alun lamaan liittyvä keskeinen asia on jäänyt vaille julkisuutta. Kyse on siitä, miksi Suomen valtiota uhkasi pahimman laman aikaan rahan loppuminen.

Suomella oli 1990-luvun alkupuolella oma raha ja keskuspankki. Keskuspankkien erityinen oikeus on ollut uuden rahan luominen. Teknisesti se on helppoa. Nykyään ei tarvitse edes seteleitä painaa, kun rahaa luodaan enimmäkseen tilikirjauksina tietokonetta näppäilemällä.

Liiallinen rahan painaminen on johtanut pahimmillaan käsistä karanneisiin inflaatioihin. Siksi rahan luomista pitää valvoa ja kiertävää rahamäärää säädellä verottamalla. Valtion ei siis tule painaa rahaa loputtomiin.

Mutta takaisin 1990-luvulle. Miksi siis rahat meinasivat loppua Suomen valtiolta? Siksi, että Euroopan unionin edeltäjä Euroopan yhteisö, EY oli kieltänyt keskuspankkeja antamasta rahoitusta valtiolle. Ja yllätys yllätys, Suomi noudatti EY:n määräyksiä jo 1980-luvulla.

1990-luvun alun lama oli integraatiolama. Integraatio tarkoittaa yhdentymistä. Ja lama syntyi yhdentymisestä EY/EU:n politiikkaan. Käytännössä Suomen alistamisesta siihen. Rahoitusmarkkinoiden sääntely purettiin ja siitä seurasi tapahtumaketju, jota päättäjät eivät hallinneet. Epäonnistunut politiikka ja markan korkeasta kiinteästä kurssista kiinni pitäminen johtivat markan pakkodevalvaatioon.

Laman maksajiksi päättäjät laittoivat pienyrittäjät ja asuntovelalliset. Osa pankeista pelastettiin. Inhimillinen hinta oli hirvittävä. Tuhansia ennenaikaisia kuolemia, kymmeniä tai satoja tuhansia jopa loppuelämän kestäviä velkaloukkuja ja loppuun palaneita ihmisiä. Ja arvaamaton määrä turhaan hukkaan heitettyä yritysosaamista.

EU-johtoiseen politiikkaan valmistautumisesta johtunut politiikka oli mennyt kiville. Pelastukseksi tarjottiin – kuinka ollakaan! – EU-jäsenyyttä.

Meneillään olevassa eurokriisissä on samoja piirteitä kuin oli 1990-luvun integraatiolamassa. Kallis valuutta tuo ongelmia. Syyn politiikan epäonnistumisesta päättäjät vierittävät tavallisille ihmisille. Suurimmat pankit on luvattu pelastaa kansalaisten takuulla.

Suomen pankki on nyt EU:n keskuspankin haarakonttori. Suomi on luopunut omasta itsenäisestä lainsäädännöstä ja omasta rahasta. EU:n lait ja määräykset ovat jäsenmaiden lakien yläpuolella.

Käsillä on toinen integraatiolama. Vielä saa Suomen valtio halpaa lainaa kansainvälisiltä rahoitusmarkkinoilta. Vielä on valtiolla korkea luottoluokitus. Tällä menolla ei ole kauan. Silloin korot nousevat. Ja suuria leikkauksia vaaditaan julkisiin menoihin. Jotta maa pelastuisi. Jotta valtio saisi suurpankeilta ja – sijoittajilta lainaa. Ja sitä saa kun leikkaa tarpeeksi ja myy lopunkin valtion omaisuuden sijoittajille.

Niin sanotusta demokratiasta on todella tullut rahan pikku apulainen.

Velkaeuron tilalle tarvitaan oma raha. Tämä muutos on keskeinen. Sen puolesta on toimittava myös vaaleissa.

Vastakkainasettelun aika on ohi. Näin julisti Kokoomuksen vaalimainos muutama vuosi sitten. Puolue on myös kertonut kuuntelevansa kansaa ja luvannut toivoa.

Vastakkainasettelun päättymistä tai tulevaisuuden toivoa on ollut vaikea nähdä Kokoomuksen käytännön toimissa. Puolue on ollut keskeinen vaikuttaja ja usein hallituspuolue vuoden 1987 jälkeen. Kokoomuksen valtakaudella on Suomessa ajettu alas pohjoismaisen hyvinvointiyhteiskunnan rakenteita. Ja luvassa on samaa lääkettä entistä vahvempana.

Puolueen suuri tähti, nykyinen ministeri Alexander Stubb sanoi marraskuussa 2011 ”Minä näen euron oleellisesti darvinistisena valuuttana. Siinä on kysymys eloonjäämistaistelusta. Ja siten kysymys kuuluu pitäisikö poliitikkojen vai markkinoiden määrätä vahvimmat. Minä haluaisin sanoa, että markkinoiden pitäisi.” ”Me tarvitsemme Eurooppaan enemmän kilpailua, liikkuvuutta ja kapitalismia – emme vähemmän.” ”Toistaiseksi Euroopan institutionaalinen ydin ei ole todella toteutunut, mutta tällä kertaa se saattaa olla toteutumassa – markkinoiden toimesta.”

Hedelmistään puu tunnetaan. Kokoomusnuorten tuore ohjelma ei yllätä talousteeseillään. Köyhät halutaan entistä enemmän kyykkyyn. Samanlainen veroprosentti kaikille ja julkisten palvelujen lisäyksityistäminen tarkoittaa käytännössä yhteisvastuuseen perustuvan yhteiskunnan lopullista romuttamista. Köyhimpien apu olisi almujen varassa. Kokoomusnuorten politiikka saisi aikaan tilan, jossa köyhimmät elävät kurjuudessa ja rikkaimmat tiilimuurien ja piikkilanka-aitojen takana.

Yllätys ei ole sekään, että Kokoomusnuoret haluavat Suomen heti Natoon. Suur-Suomea ajaneen Lapuan liikkeen tunnuksissa taannoin poseerannut Kokoomusnuorten puheenjohtaja – joka on myös Kokoomuksen puoluehallituksen jäsen ja Pohjanmaan piirin puheenjohtaja - vetää järjestöä, joka haluaa Suomen itärajalle vastakkain Venäjän ja Naton aseet.

Kokoomusnuoret loisivat uutta yhteiskuntaa. Hädänalaisten pakolaisten vastaanottamisen lopettamisen voi vielä jollakin lailla perustella taloudellisilla syillä, kun inhimillisyydestä ei piitata. Sen sijaan vaatimus avoimen rasismin laillistamisesta sanavapauden nimissä ei liity suoraan talouteen. Ehkä Kokoomusnuorissa on halua laulaa muuallakin kuin omissa kokoontumisissaan 1930-luvun malliin, että ”silmien väliin ryssää ellei se muuten tyssää”.

Kokoomusnuorten teesejä esitellyt puheenjohtaja ei ole tehnyt ohjelmaa yksin. Hänellä on takanaan vahva nuorisojärjestö. Kokoomuksen nuorten liitto sai huhtikuussa 2013 veikkausvoittovaroista 650 000 euron vuosiavustuksen. Nettisivullaan Kokoomusnuoret kertovat, että ”Meidän toiminnassa pääset tapaamaan eturivin poliitikkoja ja talouselämän vaikuttajia, saat suoran vaikutuskanavan päätöksentekijöihin ja voit osallistua valtakunnan parhaisiin bileisiin”.

Kokoomusnuoret tarjoavat suomalaisille bileitä, joihin kaikki eivät ole kutsutut. Kokoomusnuoria kannattaa kuunnella tarkkaan. 1930-luvun kaikujen lisäksi voi samalla kuulla tulevaisuuden Suomen ääniä ellei välttämätöntä politiikan suunnan muutosta tehdä.