Uudellakin tasavallan presidentillä on vielä valtaa
erityisesti ulko- ja turvallisuuspolitiikassa. Presidentin
tehtävien ydintä on Suomen suhtautuminen EU:n rakenteilla
olevaan ulko-, turvallisuus- ja puolustuspolitiikkaan sekä
tietystimyös Nato-jäsenyyteen.
Nämä suuret kysymykset jäivät käydyssä vaalissa varsin
kevyelle käsittelylle. Kaikki ensimmäisen kierroksen
ehdokkaat hyväksyivät Suomen mukanaolon Euroopan unionissa
ja samalla myös unionin sotilasliittokehityksessä.
Suomen liittämisen Natoon torjui vain Paavo Arhinmäki. Muut
ehdokkaat jättivät Nato-oven vähintään raolleen. Joulukuussa
2011 julkaistussa kyselyssä Natoon liittymistä kannatti 16 ja
vastusti 68 prosenttia suomalaisista. Kannatuspohjaa olisi
siis ollut ehdokkaalle, joka olisi perustellut, miksi Suomen
pitäminen sotilasliittojen ja suurvaltojen ristiriitojen
ulkopuolella on äärimmäisen tärkeää.
Niinistön vahvuus oli näkyvissä pitkään. Jos Keskustalla ja
Perussuomalaisilla olisi ollut todellista tahtoa torjua
Suomen vieminen Natoon tulevalla kuusivuotiskaudella, ne
olisivat voineet etsiä yhteisen tätä linjaa edustavan
ehdokkaan. Kummallakaan puolueella ei ollut siihen halua.
Kesäkuussa 2006 Niinistö kirjoitti Helsingin sanomissa kuinka
"liittoutunut Suomi olisi paremmin suojattu". Kesäkuussa 2009
Niinistö totesi haastattelussa, että "eurooppalaisen tien
päässä Suomea odottaa jäsenyys Natossa". Soini iloitsi
Niinistön toisen kierroksen voittoa sanoen, että hänen
jälkeensä paras ehdokas voitti. Ei ole siis
Perussuomalaisista Naton torppaajiksi.
Kysymys Suomen valtiollisesta asemasta taisi jäädä kokonaan
vaille keskustelua. Kaikki ehdokkaat olivat sillä kannalla,
että Suomi on edelleen itsenäinen valtio. Yhdessäkään
vaalikeskustelussa ei taidettu pohtia sitä, mitä valtiollinen
itsenäisyys kenenkin mielestä tarkoittaa. Arvoista kysyttäessä
eräässä keskustelussa Paavo Lipponen ilmoitti tärkeimmäksi ja
pyhäksi arvokseen itsenäisyyden. Jääköön tuo ilmoitus
irvokkaaksi luvuksi historiankirjoihin.
Oli valitettavaa, että tässä vaalissa ei ollut yhtään
ehdokasta, joka olisi tuonut esille sen, että Suomi on EU:n
jäsenenä menettänyt valtiollisen itsenäisyytensä kun sillä
tarkoitetaan muista valtioista riippumatonta
lainsäädäntövaltaa, siihen nojaavaa itsenäistä
tuomioistuinlaitosta ja omaa ulkopolitiikkaa. Tämän
tosiasian tunnustamisen luonnollisena jatkona syntyy
vaatimus menetetyn itsenäisyyden palauttamisesta.
Nykyisistä eduskuntapuolueista tuleva EU-kritiikki jää
puolitiehen ilman itsenäisyysvaatimusta ja siten lähinnä
auttaa nykyisen politiikan jatkamista. Suomen eroa EU:sta
kannattaa kyselyistä riippuen 25-70 prosenttia suomalaisista.
Heidän äänensä pitää saada nykyistä paremmin kuuluviin.
Tilaa: Lähetä kommentteja (Atom)
0 kommenttia:
Lähetä kommentti