Kohti tasapainoa

Politiikassa kiteytykset sekoittuvat usein hokemiin, asiayhteyden
ulkopuolella omaa elämäänsä eläviin lauseisiin. Hokemien
toistelulla jäljitellään ja korvataan poliittista keskustelua –
täytetään tyhjä tila. Joskus on syytä kysyä, mitä hokemien
taustalta oikein löytyy.

1. Tarvitaan enemmän Eurooppaa.
Lauseen ”tarvitaan enemmän Eurooppaa” kuulee yleisvastauksena
silloin kun puhe kääntyy Euroopan Unionin epäkohtiin. Mistä
lähtien Eurooppa on tarkoittanut samaa kuin Euroopan Unioni?
Maantieteellisesti yhtäläisyysmerkkejä maanosan ja unionin
välille ei voida koskaan vetää, eivätkä humanismin ja
demokratian kaltaiset eurooppalaisiksi katsottavat aatteet
voi markkinadiktatuuria kohti marssivassa unionissa
kovinkaan hyvin. Eurooppalaisia arvoja EU:ssa kyllä
kaivattaisiin, mutta niitä kohti pyrkiminen tarkoittaisi
nykymuotoisen unionin loppua. On tietysti mahdollista että
”enemmän Eurooppaa” viittaa pelkästään unionin
laajenemishaluun, mutta on aika vaikea nähdä, kuinka uusien
jäsenmaiden haaliminen mukaan ratkaisisi nykyiset kriisit.

2. Suomi tarvitsee enemmän kansainvälistä yhteistyötä.
Kansainvälisen yhteistyön merkityksestä on helppo olla samaa
mieltä. Kysymys kuuluu, milloin tuo yhteistyö alkaa? Euroopan
Unionin ulko- ja turvallisuuspolitiikka jatkuvine yhdellä
äänellä puhumisen vaatimukseen syö Suomen kansainvälistä
liikkumavaraa ja mahdollisuuksia aloitteellisuuteen.
Unionin sisällä Suomella on luokan kilteimmän oppilaan rooli,
joka kyllä saa istua niiden pöytien ääressä, joissa päätöksiä
tehdään – kuuntelemassa. Suomen vaikutusvalta EU:ssa riittää
siihen, että kansalaisten rauhoittamiseksi toteutetaan
Kreikan lainavakuuksien kaltaisia poliittisia ilveilyjä.
Yhteistyö ei ole mahdollista alistussuhteessa, siksi
alistumisen on loputtava.

3. Euro on tuonut vakautta.
Voiko jatkuvaa epävakauden tilaa kutsua vakaudeksi? Tämä
kysymys tulee mieleen silloin kun euron puolustajat vetävät
viimeisenä korttinaan esiin hokeman ”euro on tuonut vakautta”.
Vakaus tarkoittaa kaiketi pysyvää, yllätyksetöntä ja
ennakoitavaa tilaa, ja nämä kriteerit euro on kieltämättä
täyttänyt lyhyen historiansa aikana epävakautensa suhteen.
Jo ennen nyt käsillä olevaa katastrofia euroon kuuluminen
on merkinnyt Suomen vientiteollisuudelle tärkeän dollarin
kurssin heittelehtimistä ja asemien menettämistä suhteessa
muihin, omat valuuttansa säilyttäneisiin pohjoismaihin.
Saksan taannoisten elvytystarpeiden mukaisesti alas
painettu korkotaso synnytti euroalueelle kiinteistökuplia –
Espanjan kupla on jo puhjennut, Suomen vielä ei. ”Vakaan”
euron puolustajat käyttävät usein Suomen 90-luvun alun
devalvaatiota ja sen aiheuttamaa joukkotuhoa yritysten
joukossa kauhuesimerkkinä oman valuutan tuottamasta
epävarmuudesta. Riittänee kun toteaa kyseisen katastrofin
syntyneen pääomaliikkeiden vapauttamisesta yhdessä liian
korkealla kurssilla tehdyn markan Emu-kytkennän kanssa –
eli jo euroon liittymisen valmistelu aiheutti meillä
yritysten joukkotuhon ja massatyöttömyyden.