Kohti tasapainoa

Yksilön elämänhallinnan kannalta on tärkeää eritellä omaa
elämäänsä. Samoin on yhteiskunnallisen kehityksen suhteen. On
kysyttävä missä olemme ja mihin olemme menossa.
Yhteiskunnallinen kehitys on sitä vakaammalla pohjalla, mitä
useampi nämä kysymykset esittää ja toimii myös tehtyjen
johtopäätösten mukaan. Mitä harvempien harrastuksen varassa
päätöksiä yhteisistä asioista tehdään, sitä todennäköisemmin
päätöksenteko hyödyttää vain harvoja ja sitä epävakaampi on
tulevaisuus.

Mihin siis olemme menossa? Kohti yhteiskunnallista törmäystä.
Vastoin vallanpitäjien antamia lupauksia eriarvoisuutta ei
olla vähentämässä. Muutokset parempaan ovat näennäisiä.

Vallitseva talousjärjestelmä on kuilun partaalla. Se toimii
kuten pyramidipeli, joka pysyy pystyssä niin kauan kuin
systeemiin tuodaan uutta rahaa. Tämä uusi raha on ollut
velkaa, jonka maksaminen onnistuu vain uudella velalla.

Markkinatalous voi toimia terveesti vain säänneltynä. Kun
kansanvaltainen talouden sääntely on purettu, on
keinottelutalous ryhtynyt sääntelemään yhteiskuntakehitystä.
Käytännössä tämä on tarkoittanut vallan siirtoa
kansalaisilta pienelle talouden, politiikan ja byrokratian
eliitille. Rikkaiden rikastuminen ja köyhien köyhtyminen,
eriarvoisuuden kasvu on harjoitetun politiikan keskeinen
seuraus.

Kansalaisten suuri enemmistö ei ole missään vaiheessa halunnut
tällaista "kehitystä". Se on myyty heille kauniissa paketissa:
hyvinvoinnin ja yhteistyön nimissä.

Ahneudella tulee kuitenkin olemaan tunnettu loppu. Kellot
soivat keinottelutaloudelle. On mahdollista, että sen romahdus
tuo maailmanlaajuisen talouskriisin, jolle ei löydy historiasta
vertauskohtaa.

Näkyvissä on vakava pankkikriisi ainakin euroalueella. Euron
pelastamiseksi syvennetään liittovaltiota, josta on jo
päätetty EU:n Lissabonin sopimuksessa. Suomalaisille voi olla
yllätys, että päättäjämme ovat jo hyväksyneet talous-,
työllisyys- ja sosiaalipolitiikan yhtenäistämisen EU:ssa. On
tehty avoin vekseli, jolla Pohjoismaisesta hyvinvointimallista
luovutaan kokonaan.

Oma kysymyksensä on, ovatko suomalaiset päättäjät
ymmärtäneet, millaisiin papereihin ovat nimensä laittaneet.
Sokeus on suurta ellei vieläkään nähdä sitä ilmeistä
tosiasiaa, että Euroopan unionin kehitystä ohjaavat suuret
jäsenmaat sekä toisaalta suuryritykset ja -sijoittajat.
EU:ssa Suomelle ja suomalaisilla on vain maksajan osa. Kyse
ei ole yhteistyöstä vaan alistussuhteesta.

Muutos siis on tulossa. Kukaan ei tarkkaan tiedä, mitä
alkaneena vuotena tulee tapahtumaan, mutta kehityksen suunta
on selvä. Näin ei voi jatkua pitkään. Mitä pidemmälle
mennään nykyisellä tiellä, sen jyrkempi ja vaikeammin
hallittava on tuleva muutos.

Mitä sitten tarvitaan? Kun globalisaatio on kuollut, on
lokalisaation, paikallisten olosuhteiden huomioimisen aika.
Tavoittelemisen arvoinen yhteiskunnallinen kehitys on ennemmin
suunta kuin tietty paikka. Suunta on muutettava sellaiseksi,
että eriarvoisuutta vähennetään, hyvinvointia mitataan sillä,
miten voivat ne, jotka voivat kaikkein huonoimmin. On
pyrittävä tasapainoon niin ihmisten välillä kuin ihmisen
tarpeiden ja luonnon kestokyvyn välillä.

On rakennettava taloutta ja yhteiskuntaa, jotka eivät ole
riippuvaisia talouden kasvusta. On huolehdittava ihmisten
perustarpeista ja torjuttava äärimmäinen ahneus. Työn ja
tuotannon tulokset on saatava hyödyttämään koko
yhteiskuntaa. Nyt ne viedään suurelta osin maasta pois
kansainväliseen kasinopeliin. Rahan hallinta kuuluu valtiolle,
ei yksityisille pankeille.

Suomen osalta tie muutokseen kulkee oman rahan ja
valtiollisen itsenäisyyden palauttamisen kautta. EU:sta ja
eurosta on siis erottava. Alkanut vuosi mitä ilmeisimmin
kypsyttää suomalaisia tälle tielle.

Toivoa paremmasta on.