Kohti tasapainoa

Sauli Niinistön ilmoitti valmiudestaan ehdokkaaksi tammikuun
2012 presidentin vaaliin. Niinistö kaipasi selvyyttä siitä,
mikä on hänen todellinen kannatuksensa. Tuo kysymys onkin
mielenkiintoinen, kun otetaan huomioon ristiriita Niinistön
ja kansalaisten enemmistön Nato-kannoissa.

Suomen perustuslain mukaan Suomen ulkopolitiikkaa johtaa
tasavallan presidentti yhteistoiminnassa valtioneuvoston
kanssa. Ulko- ja turvallisuuspolitiikka on siis presidentin
tehtävien ydintä.

Niinistö kannattaa muiden esillä olleiden mahdollisten
ehdokkaiden tavoin Suomen nykyistä asemaa EU:n jäsenenä.
Suomi on sitoutunut EU:n rakenteilla olevaan ulko-,
turvallisuus- ja puolustuspolitiikkaan. Näin Suomi on siis
käytännössä sotilaallisesti liittoutunut. Niinistö kannattaa
myös Suomen liittämistä sotilasliitto Natoon.

Tilanne on mielenkiintoinen, kun kansalaisten suuri enemmistö
vastustaa Nato-jäsenyyttä. Suomen sotilaallista liitoutumista
EU:n puitteissa tunnetaan huonosti, eikä kansalaisilta ole
kysytty sille tukea.

Mielenkiintoista on myös se, että Suomi on EU:n jäsenenä
menettänyt valtiollisen itsenäisyytensä, mutta tätä ei
virallinen Suomi ole tunnustanut.

Kaiken kaikkiaan on hyvin tärkeää, että presidentin vaaliin
saadaan ehdokas, joka edustaa kansalaisten enemmistön tahtoa
edes siinä, että Nato-jäsenyys on torjuttava. Vielä parempi on,
jos ehdokas torjuu myös sotilaallisen liittoutumisen EU:n
rakenteissa ja vaatii maamme valtiollisen itsenäisyyden
palauttamista.

Kaikkia em. tavoitteita ja tasapainoisemman tulevaisuuden
rakentamista palvelee pyrkimys tehdä Suomesta keskustelevampi
yhteiskunta. Tarvitaan avointa julkista keskustelua myös
niistä asioista, jotka eivät miellytä vallassa olevia.
Presidentin vaalista voi parhaimmillaan tulla aito
keskustelu Suomen tulevaisuuden vaihtoehdoista.

(Kirjoitus on julkaistu Helsingin Sanomissa 29.6.2011)