Kohti tasapainoa

Vanhan hokeman mukaan valtiovarainministerin salkku kannattaa
antaa Kokoomukselle, koska liikemiespuolue tietää kuinka
huolehtia yhteisistä rahoista. Uudemman sanonnan mukaan
Kokoomus kyllä huolehtii yhteisistä rahoistamme, mutta
samassa mielessä kuin pankkiryöstäjä.

Kun katsoo ympärilleen, ei tuota vaikeuksia päätellä kumpi
sanonta osuu lähemmäs totuutta. Kontrollista – jota vielä
vähän aikaa sitten kutsuttiin termillä ”rakenteellinen
jäykkyys” - vapautettu keinottelutalous on tuottanut
Suomeakin koettelevan talouskriisin. Kokoomusjohtoinen
valtiovarainministeriö on kunnostautunut esittämällä
järjestelmällisesti pieleen meneviä arvioita kriisin
vaikutuksista Suomeen – ja luonnollisesti vaiennut omista
aiemmista virheistään. Peruutuspeiliinhän ei kuulemma saa
katsoa, eli virheistä ei saa ottaa opiksi.

Nyt Suomen velkataakkaa halutaan kasvattaa ensin EU:n
tilapäisellä ja sitten pysyvällä vakautusvälineellä.
Kyseinen sanahirviö tarkoittaa järjettömillä riskeillä
tulosta tehneiden eurooppalaispankkien tappioiden
sosialisointia eli maksattamista veronmaksajilla. Väitetään,
ettei meillä ole varaa olla osallistumatta tähän ahneuden
juhlien loppusiivoukseen. Eipä tietenkään. Meillähän ei
ylipäätään ole varaa mihinkään muuhun kuin rikkaiden
rikastuttamiseen ja köyhien köyhdyttämiseen – jos niin
sanotuilta asiantuntijoilta kysytään.

Asiantuntijuuden määrittely poliittisessa keskustelussa on
oma mielenkiintoinen aihepiirinsä. Tiedemaailmassa
asiantuntijuudelle on vakiintunut kriteeristönsä, ja
kriittisten ja toisistaan poikkeavien näkemysten
esiinpääsy on tieteellisen kehityksen elinehto.
Politiikassa eri puolueilla, EK:n tapaisilla
painostusjärjestöillä ja tiedotusvälineillä on myös oma
kriteeristönsä, jonka perusteella jotakin henkilöä
kutsutaan asiantuntijaksi ja annetaan hänen lausumilleen
erityinen merkitys. Selvää on, että nämä asiantuntijat
laulavat niiden lauluja joiden leipää he syövät. Samalla
kritiikki ja keskustelu pyritään vaientamaan. Tieteen ja
politiikan asiantuntijuudella on kovin vähän tekemistä
toistensa kanssa.

Kun nämä poliittisin perustein esiin nostetut ”asiantuntijat”
nyt kertovat meille, että EU:n vakautusvälineisiin
osallistutaan vaalituloksesta riippumatta, häntä heiluttaa
koiraa pahemman kerran. Perustuslain mukaan valta Suomessa
kuuluu kansalle, jota edustaa valtiopäiville kokoontuva
eduskunta. Teksti on melko yksiselitteistä ja helposti
ymmärrettävää. Vallan ei siis pitäisi kuulua puolueille,
ministeriöiden virkamiehille, niin sanotuille asiantuntijoille
eikä rahoitusmarkkinoille - eikä myöskään EU:lle. Tämä näyttää
kovin monilta unohtuvan. Jos kansa niin tahtoo, mihinkään
vakautusvälineeseen ei tule osallistua. Piste.

Häntä heiluttaa koiraa myös silloin, kun puhutaan niin
sanotusta kestävyysvajeesta. Tiedotusvälineet ovat – jälleen
kerran – kiltisti nielaisseet tuon Kokoomuksen vaalien
ilmantilan hallintaan kehittämän ajatusrakennelman, jonka
mukaan menoja on leikattava ja tuloja lisättävä yhteensä
kymmenen miljardin verran. Muuten meitä odottaa kuulemma
perikato. Nyt ehdokkaat saavat julkisuudessa aivan vapaasti
valita, mistä he leikkaavat tuon kestävyysvajeen torjumiseksi.
Kestävyysvajeen olemassaoloa ei juuri kyseenalaisteta, ei
mietitä tilanteeseen johtaneita syitä tai vaihtoehtoja. Asiat
etenevät siis juuri niin kuin Kokoomuksen vaalitoimistossa
on toivottu. Hyvinvointiyhteiskunnan rippeitä ajetaan alas
ja valtiojärjestelmää heikennetään – ja kaikkea tätä
kutsutaan vastuun kantamiseksi.

Valtiovarainministeriön virkamiehet ovat käyttäneet
asiantuntijapuheenvuoroja kestävyysvajeeseen liittyen.
Virkamiesten poliittisesta suuntautumisesta on yhtä vähän
epäselvyyttä kuin siitä, kuinka vieraantuneita he ovat
suomalaisesta todellisuudesta ja demokraattisen päätöksenteon
periaatteista. On sanottu, että vaarallisimpia
vallankäyttäjiä ovat ne, joilla on vahva ideologia jota he
itse eivät tunnista ideologiaksi. Valtiovarainministeriön
lisäksi juuri tällaisia hahmoja vaikuttaa löytyvän myös niin
Ulko- kuin Puolustusministeriönkin virkamiehistä. Kun ihminen
ei tunnista omaa toimintaansa ohjailevaa ideologiaa, hän
kuvittelee ja väittää toimivansa pelkän järjen ja faktojen
perusteella. Silloin irtaudutaan ympäröivästä
todellisuudesta – ja jälki on sellaista kuin edellä
mainittujen esimerkkien valossa on nähty. Häntä kuvittelee
heiluttavansa koiraa.

Mitä tulee valtion tuloihin ja menoihin, yhtälö ei lopulta
ole tähtitieteellisen monimutkainen. Suurituloisimpia
hyödyttäneiden veronalennusten peruminen, pääomatulojen
saattaminen progressiivisen verotuksen pariin (joka
mahdollistaa veron alentamisen pienimmistä pääomatuloista),
Suomen EU:lle vuosittain maksaman 750 miljoonan euron
tulonsiirron lopettaminen ja ulkomaisten
hallintarekistereiden kautta toteutetun veronkierron
kitkeminen tekevät puheet pahoin kärsineen valtiontalouden
lisäleikkauksista tarpeettomiksi. Samalla osalle
Valtiovarainministeriön virkamiehistä voisi suositella
perusasioiden kertaamista tai alanvaihtoa. Yhteiskuntaa ei
rakenneta pelkällä säästämisellä - myös tulopuolesta täytyy
huolehtia. Niihin talkoisiin täytyy osallistua maksukyvyn,
ei pelkän maksuhalun mukaan.