Helsingin Sanomien teettämän tuoreen kyselyn mukaan yli 60
prosenttia suomalaisista kannattaa EU-jäsenyyttä ja euroa.
Vain 28 prosenttia haluaa kyselyn mukaan luopua eurosta.
Sitä, vastaako kyselyn tulos todellisuutta, sopii epäillä.
Iltalehden nettikyselyssä tammikuussa 2011 kysyttiin
"Pitäisikö Suomessa siirtyä takaisin markkoihin?". Vastaajia
oli yli 35 000 ja heistä 75 prosenttia kannatti markkaan
palaamista. Vastaavia tuloksia on nettikyselyissä ollut
muitakin. Olin itse joitakin aikoja sitten erään tv-kanavan
yö-chatin vieraana ja ohjelman aikana saivat katsojat
puhelimitse vastata kysymykseen "Pitäisikö Suomen erota
EU:sta?". Vastaajia oli noin 1500 ja heistä 78 prosenttia
kannatti Suomen eroamista EU:sta.
Eurosta ja EU:sta eroamista kannattavien määrä on suurella
varmuudella 25-80 prosentin välillä. Jos kansalaiset saavat
monipuolista informaatiota siitä, mitä eurosta ja EU:sta
luopuminen tarkoittaa, on jokseenkin varmaa, että enemmistö
kannattaa sekä eurosta että EU-jäsenyydestä luopumista.
Tätä arviota tukevat eurobarometrin tulokset, joiden mukaan
noin 70 prosenttia suomalaisista haluaa, että tärkeimmät
asiat päätetään Suomessa.
Tällä hetkellä julkisuutta vallitsee edelleen euromyönteinen
propaganda. Sitä kuvaa hyvin pelottelu, että korot nousevat,
jos siirrytään omaan rahaan. Edellinen korkeiden korkojen
aika, 1990-luvun alun lama, oli kuitenkin seurausta
valmistautumisesta EU-jäsenyyteen. Devalvaatioillakin on
turha pelotella, sillä uusi markka - tai mikä rahan nimeksi
otetaankaan - tulee olemaan kelluva valuutta, kuten vaikkapa
Ruotsin kruunu nyt on.
Suomen tila ja asema EU:ssa on jotakin ihan muuta kuin mitä
luvattiin ennen vuoden 1994 neuvoa-antavaa kansanäänestystä
EU-jäsenyydestä. Tulevana vuotena EU:n liittovaltioluonne
nähtävästi syvenee voimakkaasti.
On syytä vaatia kansanäänestystä sekä oman rahan
käyttöönotosta että EU-jäsenyyden purkamisesta. Tulevien
kansanäänestysten kohdalla on huolehdittava siitä, että
ne ovat reiluja. Eri kantoja edustaville on taattava
kohtuudella samanlaiset mahdollisuudet esittää omat
näkemyksensä äänestäjille.
Meille sanotaan, ettei kansalaisilla ole edellytyksiä päättää
suurista kysymyksistä, kun heillä ei ole riittävästi tietoa.
Tähän on vastattava, että mitä edellytyksiä kansalaisilla
sitten on valita itselleen edustajia, jotka vieläpä joutuvat
noudattamaan eduskunnassa puoluekuria eli äänestämään jopa
vastoin omaa kantaansa? Tiedon puutetta on helppo korjata,
sillä kansanäänestystä edeltävä kampanja pakottaa nykyistä
avoimempaan julkiseen keskusteluun.
Suomalaiset ovat hyviä alamaisia eivätkä ole tottuneet
päättämään omista asioistaan. Tähän asiantilaan voidaan
tyytyä tai sitä voidaan ryhtyä muuttamaan. Kansalaisille
on annettava mahdollisuus päättää tulevaisuudestaan.
Demokratia syntyy keskustelusta.
torstai, 29. joulukuuta 2011
Kuka pelkää suoraa kansanvaltaa?
Tunnisteet: demokratia, eu-jäsenyys, euro, kansanvalta, kansanäänestys
Tilaa: Lähetä kommentteja (Atom)
1 kommenttia:
Eurosta ja EU:sta eroamista kannattavien määrä on suurella
varmuudella 25-80 prosentin välillä. Jos kansalaiset saavat tissot prs 200
tissot tradition
tissot prs516
Lähetä kommentti